Johtajalleni, t. Meli

"The true test of leadership is knowing your pack. I want to know my pack and what fulfills them. This is what creates balance. Then formulating a plan, setting an intention, and following through is what creates even more strength in your relationship, bond, and its depth. To me, that’s respect, both of the needs of your dog and yourself. As I travel and experience people around the world, I learn about how unique we are and also how different we are. Interpretation is everything. I could be looking at the same view, painting, or flower, and what I see and what you see may be very different because we each bring our own life experience along with it. This is true of how we view ourselves and how we interpret our dog’s behavior. 

Knowing your pack takes time, patience, and acceptance. A shy or fearful dog is not this way because they were born that way. How you choose to be a leader and show that dog another way to be, helping him build confidence and achieve balance, requires you to see yourself clearly too – knowing yourself, and what you do that is unconsciously contributing to the problem. People who I’ve worked with have cried when they see me with their dogs because all of a sudden it clicks that they are part of the problem. They can finally see it when they are so close to the issue. 

This is what distinguishes the true leaders from the rest. They are honest. They are real. They accept. They are in touch. They are present. They are respectful. They are balanced. And they know their pack."

Cesar Millan

No hard feelings

Ei tästä tule mitään. Minul on ollut suuria vaikeuksia sulattaa päivittäinen korvan kaivuu. Pomo yritti lepytellä minuu sonnin jalkaluullakin ja hetkellisesti se onnistuikin. Järsin ihanaa luuta leukalihakset kuumottaen (niin kuulemma oikeasti oli) mutta ripuli pitkästä ilosta - taas pakki sekaisin. Oliskohan jatkossa mahdollista, että Pomo itse ensin testaisi antamansa ruuat?

Pari päivää sitten järjestin itselleni ajanvietettä. Pomo tuli kotiin illalla töiden jälkeen, olin ollut aamupäivästä alkaen itsekseni. Pomo oli ihmetellyt rapun ulko-oven aukiolemista, olihan pakkasta kuitenkin reilu parikymmentä. Nooh, ovessa oli viesti:

Päivän kulkuhan meni niin, että vatsaa alkoi vääntämään siinä iltapäivän puolella. Oli pakko töräyttää pienet sohvan viereen, samalle paikalle minne yleensäkin kun hätä yllättää. Mutta koska vääntö vatsassa vain jatkui, alkoi paniikkia pukata pintaan. Pomo oli jättänyt sisäoven auki ja kun tökkäsin nenällä ulko-ovea, niin sehän aukesi. Äkkiä ulos haisevasta kämpästä mutta rapun ovi oli kuitenkin kiinni, joten en pitkälle päässytkään. Vatsassa huusi ja läsäytin kurat naapurin oven eteen kun yritin pästä ulos koko talosta.

Hengailin rapussa tovin ja kävin oksentamassa toisessa kerroksessa toisen naapurin ovella ennenkuin viimein kolmas naapuri tuli ulkoa sisälle rappuun. Piipitin lujasti, katsoin anovasti ja onneksi tunsimme toisemme entuudestaan sillä se toinen, joka siis sai nauttia oksennuksestani, ei ollut varma missä asuin.

Huhuilivat Pomoa ja jättivät minut sitten yksin kotiin kun kerran olin yksin kotona.

Pomo oli treeneistä väsynyt kotiin tullessaan ja vähän harmitti kun se joutui siivoushommiin. Siinä meni kuitenkin tovi kun kotimatto huljutettiin pakkaslumessa, vaikkei siinä tällä kertaa ollut kuin pari hmm, kuraista tassunjälkeä, ja lattia piti luututa läpikotaisin.

Pomo oli kuumassa suihkussa aika pitkään. Ja minä taas ilman ruokaa muutaman päivän ja aika väsynyt.

Mutta kuten jo alussa kerroin, on Korvahiiva ottanut suhteessamme pienen yliotteen. Ymmärrän kyllä ettei aina voi maanitella ja rauhassa odottaa asuinkumppaninsa myöntyvän tarvittaviin hoitotoimenpiteisiin. Silti, se on ainoa keino, sillä pahoitan mieleni kun kiireellä yritetään käydä kipeään korvaan käsiksi. En ehkä ikinä anna anteeksi tätä jatkuvaa puhdistelua etenkään kun se ei millään tavalla liity Sofi Oksaseen.

Pakoilen. Mökötän. Piste.

Toisaalta, mitä tässä valittamaan. Teillä uusavuttomilla ei mene asiat kyllä ollenkaan oheisen tuotteen perusteella hyvin. Aurinkoa silti viikonloppuunne. Kyllä tämä tästä ja kylmä lumi muuten helpottaa peräpään polttelua.

Leipuri Hiiiiiiiiiiva ja Puhdistus

No tajus se viimein. Pomo nimittäin. Olen rapsutellut vasenta korvaani jo tovin milloin mattoa vasten tai yrittänyt sohia sitä takajalallani. Korvasta on tullut mönjää puhdistettaessa - se muuten ei ole mitään kivaa hommaa kun sormet työnnetään korvaan.

Lähdettiin eilen illalla bussilla eläinlääkäriin. Jännitti niin paljon että kakkasin kaksi kertaa 600 metrin matkalla. Perillä tapasimme miellyttävän nuoren naislääkärin joka otti näytteen pumpulipuikolla. Se viäl menetteli. Mutta sitten se puhdistusaine. Litratolkulla korvaan ja sitten lotisutellaan hieromalla että vaikku irtoaa. Järkyttävä fiilis. Kokeilkaapa.
Lopulta sain ravistaa päätä ja irtosihan sitä mömmöä puolisen kiloa ympäri vastaanottohuoneen seiniä. Lääkäri ja Pomo irvistelivät mutta siitähän saitte. Enkö yrittäny jo aikoja sitten sanoa että pitäiskö asialle tehdä jotain?

Lääkkeen laitto tietysti sattui koska korvan sisäpinta on nyt arka ja päästin tyttömäisen kiljahduksen. Ravistelin päätä vielä koko bussimatkan ja moni saattoi ihmetellä käytöstäni.

Pomo luuli olevansa ovela kun lähdettiin aamupissalle (klo 12 on kyllä jo buenas jotain muuta kuin aamu). Se pyysi mut metsässä sivulle ja innoissani menin mutta into lopahti äkkiä kun Epi-Otickiä kaivettiin taskusta. Ei jesse se aikoi laittaa sitä taas. Väistelin minkä kerkesin mutta ei auttanut, taas lotisteltiin. Ymmärrän kyllä eilisen lekurireissun jälkeen, että Pomo halusi toimittaa puhdistamisen hiukan avarammassa paikassa. Kotona sain viäl lääketippoja kun korvakäytävä oli kuivunut.

Tätä ihanuutta kestää kolme seuraavaa viikkoa. Eilen illalla simahdin tästä tiedosta täysin.

Tänä aamuna Pomolla oli virtaa muutenkin kuin vaan korvieni osalta: se aikoo osallistua Kuulan kanssa urheilukilpailuihin. Tämä tarkoittanee lisää kahvapallojen nostelua joko salilla tai töissä. Täällä kotona se teki Testin viikonloppuna. Ilmeisesti siinä oli tarkoitus selvittää tämänhetkinen tilanne harjoittelun suhteen. Kuvasimme session ja laitoimme YouTubeen. Tarkistin kuvakulmaakin klipissä mutta muuten sparrasin omalta paikaltani kun Pomo hikoili. Etsikää siält netistä mutta sen sanon ettei se kymmentä minuuttia jaksanut vaikka Kuula painaa vain 12 kiloa.

Tässä alimmassa kuvassa on meidän tarvitsemat aineet. Korvaani lääkitäään suippokärkisistä pulloista ja Pomo hoitaa rannettaan ja kämmenen rakkoja Arnicalla ja Bepantenilla. Kerran hännänaluseni oli hiukan ärtynyt, sattuneesta syystä, ja Pomo tunki sinne kehäkukkavoidetta. Ei se luonnonmukaisuus mitenkään kirvelyä vähentänyt. Mutta onhan se kiva että ajattelee säästävänsä kehoa kaikilta myrkyiltä. Korvakuurin jälkeen Pomo putsaakin korviani kamomillateellä.

Greetings from Tibet

Viikonloppu alkoi näytelmätreenien merkeissä. Sain ihan sikana rapsutuksia ja nukahdinkin hetkeksi mikä oli siinä metelissä hyvä saavutus. Pölyä on nenässä vieläkin, Pomo ankkuroi mut patteriin rojujen keskelle. Kuvassa muutamia hippejä.

Me kun asustellaan Pomon kanssa perin kahdelleen, niin aina yhdessä ollessa vietämme laadukasta sohva-aikaa. Tuntuu kivalta kun tassuja hiplaillaaan ja nukahdan monesti vaikken sikapiikkiä ole saanutkaan.

Kuun puolessa välissä Pomon energia laskee hetkellisesti kun pitää maksaa laskuja. Ilmeisesti se liittyyy "tili tuli tili meni"- hokemaan mitä ihmiset vaivautuneesti sanailevat. Ei ole minul niitä murheita. Ruoka tulee päivittäin kuppiin ja lisääkin saa tarvittaessa. Olin kuitenkin hengessä mukana kun sitä tiliä tyhjennettiin.

Varoittelin taannoin jo keltaisen lumen vaaroista. Turkan tyyliin lumeen voi tehdä keltaisella myös taideteoksia, joihin me koirat ollaan erikoistuneita. Minul ei aina riitä maltti rauhassa pissailla vaan saatan liikkua vaikkapa citykanin hajun perässä samalla. Tein erään kerran pomoon vaikutuksen viiden metrin jäljellä. Pomon mielestä voisin pitää valokuvanäyttelyn mutta ehkä aihe on liian primitiivinen nykyihmisille.
Ilmeisesti tiibetinspanieli, tai -mastiffi, oli käynyt Kumpulan nurkilla sillä jälki oli kuin suoraan Nepalista. Tai jostain siält Himalajan munkkifarmeilta.
Toki, voihan kyseessä olla miesihminenkin. En vaan ymmärrä tekstin sisältöä siinä tapauksessa. "Misshhä ma oike oon per...le...?" Miten kukaan voi eksyä matkalla ravintolasta kotiin? Ja että sitä pitää kysyä noin hankalasti?

 

Muuntauduin eräänä iltana väsyneeksi katkaravuksi. Ihan vaan vaihtelun vuoksi valloitettuani 3/4 sohvasta.

Sidra Ecológicaa palautumiseen

Eilen Pomo kävi kyläkauppa Kumpuotissa ja hemmotteli itseään epäurheilijamaisesti espanjalaisella luomusiiderillä. Oli kuulemma hyvää mutta pullo valitettavasti liian pieni. Kyllä sen irlantilaiseen silmäänikin näytti enemmänkin päiväkerholaisen eväspullolta.

Kyseinen kyläkauppa on minulle kauhistus. Joudun odottamaan rapun pielessä tai pahimmassa tapauksessa suojatien liikennemerkissä ja Intiankadulla kaupungin liikenteen bussit kulkee turhan läheltä. Pomo voisi näitä odotustilanteita varten tuoda töistään huomioliivit ja stalkerin. Voisin pitää joutessani nopeusvalvontaa liikennemerkissä odotellessani. Oikeasti ei vois vähempää kiinnostaa muutakuin se, että pääsisi aika hiton äkkiä muualle.

Kerran yksi minusta, aiheesta, huolestunut ihminen kävi kaupan puolella huutelemassa, että "kenenkäs tuo iso vapiseva koira tuossa ulkopuolella on?". Pomo tunnusti jättäneensä minut pakkaseen. Oli sentään selkärankaa myöntää eläinsuojelullinen rikkeensä. Ei puhuttu kotimatkalla mitään. Taisin ottaa 1-0 erävoiton.

Löysin pihalta tänään mikroaaltouunin. Se oli auton lämmitystolppien vieressä ja kummastelin paikanvalintaa. Olihan sähkö tietysti lähellä. Kuulin eilen miten Pomo ripitti puhelimessa uutta ystäväänsä mikron haittavaikutuksista ruoan lämmittämisessä eli kuinka vitamiinit tuhoutuvat ynnä muuta. Ilmeisesti tämä henkilö sitten pani tuumasta toimeen ja hylkäsi mikronsa meidän pihalle. Muuta selitystä en keksinyt.

Sit tää olis niinku Buttefly

Se aikanaan vallattuna talonakin ollut mesta oli aika kiva. Siäl oli kylläkin kaikenlaista rojua ja seinät graffiteissa mutta minust jännä meininki. Uin kuin kala vedessä muitten mukana eikä kukaan nyrpistänyt nenäänsä siksi että olen koira. Iso koira. Päinvastoin, sain olla perhosena (Pomo lainasi omia siipiään hetkeksi) ja äänimiehen kanssa yhdessä laitettiin taajuudet kohdalleen. Lisäksi tarkistin kässärin.

Aika kuuma kyllä oli ja säikähdin ensin kun hipit alkoivat tanssia. Mutta alkuhätäännyksen jälkeen istuin äänimiehen lähellä turvassa. Suurimman osan ajasta makoilin ja katselin porukan meininkiä.

Ohjaaja olikin sitte superihana ja saan tulla uudestaakin sparraamaan.

Treeneistä lähdettiin hiukan aikaisemmin kun muut sillä Kummitytön synttärikekkerit odottivat. Pikkusisko oli nuhainen (eikö se tiedä että nuha lähtee nuuskimalla) mutta jaksoi lähteä mukaan. Perillä vasta oikeasti tajusin mikä on tilanne ja löin pihalla jarrut päälle -sisällä oli kaksi Russelia, jotka lietsoivat toisiaan tappamaan minut. Pomo suojeli minuu ja päästiin makuuhuoneeseen korvia huumaavan mekkalan saattelemana. Odotin siellä kunnes toinen Russakoista lähti kotiinsa. Loppuilta meni ihan hyvin. Olimme talon väen Russakan kanssa eri puolilla huonetta, pääsin jopa sohvalla ja sekös v*****i sitä kääkälettä. Huomasin sen kävelevän ihan jäykkänä ja tiesin, etä se laski mielessään sataan monta kertaa.

Kuvassa pöydän ääressä on Nuhainen Pikkusisko, Leuka-Satu ja Vierut, joilta aikanaan sain Kerran Puraistavan Possun tuparilahjaksi. 

Mutta missasin Kummitytön ilon kiljahdukset ja tasajaloilla pomppimisen ollessani makuuhuoneessa. Se sai sen Gärmeksen. Tiedän kyllä tunteen sillä jokin siinä elikossa minuunkin vetosi. Olisin halunnut ravistaa siitä ilmat pihalle sillä sekunnilla kun näin Gärmeksen ihanan muodon ja punaiset houkuttelevat sydämet sen lämpimää kehossa. Tunsin jo leuoissani miten tämän lieron niska menisi poikki ja kuoleva käärme joutui antautumaan vahvempansa edessä

Jäi kyllä vähän epäselväksi, että miksi Kummitytöllä oli pahvista tehty Satakunta- kruunu päässään. Ehkä se vaan oli niin hieno.

Mutta arki koitti pian. Mökötin tänä aamuna. Pomolla oli kiire, taas, töihin ja mun olis pitäny kakata käskystä. -20 asteen pakkasessa. Kakkaa ite niin että toinen vahtaa ja hoputtaa vieressä. Ihmisillä on ilmeisesti sellainen käsitys eläimistä, että toimimme napista painaen.

Pari kertaa kun olen ripuloinut sisälle niin olisi tehnyt mieli todeta, että napissa oli kuule nyt sähkövika.

Syrämmelliin Gärmes

Pomo toi kotiimme yön yli hoidettavaksi niljakkaan elukan. Meillä oli hiukan erimielisyyksiä sen kanssa, että missä järjestyksessä nukutaan mutta lopulta sain Gärmeksen asettumaan. Pomo lähti aamulla seitsemäksi töihin ja hitto että olin ihan myöhässä. En kuullu herätyskelloa laisinkaan ja kun Pomo könysi katonrajasta alas niin luulin sen menevän normisti yöpissalleen. Havahduin vasta kun tukisukkahousuja vedettiin jalkaan.

Meni vissiin yö valvoessa Gärmeksen touhuja. Vinttikoirista kun löytyy myös vahtikoiran elkeitä. Ja pitihän vahtia pitää senkin takia, että oikea omistaja Kummityttö saa syntymäpäivälahjansa. Tulee vaan mieleen, että onko vastuullista hommata 5-vuotiaalle noinkin vaarallista ja arvaamatonta lemmikkiä.

Ohessa kuvat joissa käy selvästi ilmi mitä tällä tarkoitan.

Jäin aamulla ihan mieluusti ruuan ääreen sillä päivästä saattaa tulla pitkä. Pomo lupasi tulla hakemaan yhden jälkeen ja mennään laina-autolla johonkin vallattuun taloon. Jännittää vähän se. Otetaan matkalta Pikkusisko mukaan ja nelisen tuntia joudun katselemaan kun hipit harjoittelee tulevaa esitystään varten. Pomolla on joitakin vuosia ollut yksi epämääräisistä harrastuksistaan, butoh-tanssiminen. Ken Mai on kuulemma guru ja välillä huomaan vaikutteita jääneen sen verran, että lähimetsässä olen suu auki jäänyt katsomaan Pomon puunhalailua ja silmät kierossa käpyjen haistelemista. Ei sentään merkkausjälkiä käy nuuskimaan.

No jokatapauksessa olen varma, että Pomolle tekee hyvää oman työnsä vastapainoksi tehdä jotain mikä monelta menee ihan yli. Mutta kyllä mun mielestä on sykähdyttävää katsoa kun tanssiessa antaa itsensä yleisölle. Se on varmaan vähän sama kuin citykanin jahtaamisen jälkeinen euforinen tunne kun adrenaliini rönsyää kehossa.

Niin, harjoitusten jälkeen mennään Gärmeksen kanssa Kummitytölle, Pikkusiskokin lähtee. Tottakai kun autolla pääsee. Pomon Pikkuveljen luona on vaan se huono puoli, etten oikeen tule toimeen talon Russelin kanssa. Sillä on hermo yleensä niin tiukassa ettei kommunikoinnista tule yhtään mitään. Saan yleensä paniikin ja Pomon kädet taas venyy kun se roikkuu ulko-oven kahvassa ja minä sompaan toiseen suuntaan.

Olis Koirakuiskaajalla hommia sen yliegoistisen rääpäleen kanssa. Sillä minä olen se, joka laitetaan makuuhuoneeseen vierailun ajaksi. Fair play.

Katsotaan nyt mitä tästäkin päivästä taas tulee.

Jääräilyä, mollotusta.

Tässä kuvassa tapahtuu enemmän kuin ehkä ensikatsomalta näyttäisi. Viime aikoina olen välillä testannut Pomon hermoja siten, että kun se pyytää sivulle niin en menekään. Yleensä testi on sujunut odottamallani tavalla. Eli joko minuu yritetään jekuttaa luokse yli-iloisella sivulle-komennolla tai näytellään välinpitämätöntä kävelemällä poispäin. Ensimmäistä kertaa tapahtui jotain aivan muuta ja syy taitaa olla Koirakuiskaajassa.

Pomo jäi seisomaan nenäkkäin samalla polulle. Mitä helv... ajattelin mutta ehkä tämä tilanne piti katsoa läpi koska kieltämättä kiinnostuin. Seisoimme toisiamme katsellen ehkä kymmenisen minuuttia. Tuli jo mieleen, että kumpi tässä on kahjompi. Onneksi ketään ei tullut samaan metsään.

Koin lopulta oloni kovin vaivautuneeksi ja kun Pomo hiljaa vain sanoi, että sivulle Meli, niin olin valmista kauraa lopettamaan sen leikin. Hämmennyin niin tästä uudesta tavasta, että ryhtyessäni testaajaksi viäl uudestaan ennen kotiin menoa, lankesin samaan tuijottamiseen.

Mutta kyllähän tällä vain halusin osoittaa Pomolle, ettei tarvitse tyhmänä pitää ja johtajana sortua hölmöilyyn. Teen kyllä mitä sanotaan kun kohdellaan kunnioittavasti eikä kimpoilla. Ei sellaisesta olisi susilaumaa johtamaan vaikka ne olisivat chihuja.

Nooh, jäin kotiin hetkeksi kun Pomo kävi lounaalla ja sitten lähdimme Pankkiin. Jännitti sen verran uudet maastot, että meinasi se kuuluisa vinttikoiran arvokkuus unohtua. Kieltämättä hiukan häsäsin.

Perillä Pomo jutteli niitä näitä pankkivirkailijan kanssa, kuulin mm. sanan "rahaliikenne". Tässä perheessä se on ehkä kornein sana mitä voi käyttää mutta ehkä Pomo yritti tehdä vaikutuksen huonolla huumorillaan. Mutta minusta pidettiin kuten aina sellaisissa paikoissa missä ei yleensä tämän tasoista väkeä käy. Virkailija otti muutaman kuvan kun poseerasin tyttömäisesti.

Käpylässä ilmeisesti on taisteltu ihmisten tyyliin joskus sillä eksyimme vanhoille bunkkereille ja tykin räyskäkin oli tallella. Aurinko oli kuitenkin parasta ja kotonakin oli mollotusta uuden perheenjäsenen muodossa (taida tuostakaan plussapisteitä tulla). Pomo testaa kenkiä illalla treeneissä koska se on viisaammilta kuullut niiden auttavan tekniikassa ja tuovan lisää toistoja. Onneksi osti ne vasta nyt eikä silloin kun vaihdoin hampaita ja pureskelin samanmerkkiset, kuulemma kalliit ja Bangkokista tuodut, saappaat.

Muistathan olla syömättä keltaista lunta

Tälläinen lumi kotimaisemissa jälleen. Pomon kanssa päästiin heti myrskypäivänä lähimetsään.

Pomo tosiaan kävi Talmassa viime viikolla ja minttukaakoissaan osti ensi kesäksi hanskat. "Ei näitä jopoillessa pidetä", se sanoi kun katsoin hiukan pitkään.

Veijo kuulemma viedään keväthuoltoon heti kun se saa kyydin Karkkilaan. Pomon työkaverillakin on Veijo. Näin sen ymmärtäisin vaikka kuulemma eroja on samasta merkistä, mallista ja kuutioista huolimatta. Olen kyllä kuullut että Pomolla olisi pidempi. Niin mikä? Ego?

Helvetin kovaa ääntä ne joka tapauksessa molemmat pitää. Ja joku on sanonut, että ison koiran kanssa pitäisi asua maalla. Entäs suoraputkiset konepyörät sitten? Kuulen Pomon tulevan kotiin kun se on vasta Kurvissa. Luulisi, että sitä hävettää sunnuntaina aamulla puoli seitsemän kun paukkuu niin että sisäpiha raikaa. Lähtee korvistakin karvat (no pitää ne nyppiä anyway ennen kevään näyttelyä). Toivottavasti se huoltomies tajuaa tehdä asialle jotain.

Minul tulee kolmas kevät huhtikuussa ja siihen mennessä olen jo oppinut, että suunilleen helmikuussa alkaa Pomolla vipattaa. Se saattaa jopa hakea ajosaappaat kiillotettavaksi. Vähänkö naurattaa. Toisaalta ei naurata. Sillä kesäisin on tiedossa pitkiä yksinäisiä iltoja jos vähänkään pitää ilmoja. Ja tiedoksi teille, jotka jossain vaiheessa haluatte ehkä jälleen ehdottaa Pomolle, että hankkii sivuvaunun: tunkekaa itse itsenne minne haluatte mutta minuu ei kiinnosta pientareen puolella väistellä aurauskeppejä.

Toistaiseksi pukeudun itse keraamisin langoin lämmittävään loimeen. Syön lunta. Pureskelen luuta niin että hiki lentää (meidän kämpän kahdesta patterista toinen on jatkuvasti tulikuuma eikä edes Pomo osaa asialle tehdä mitään vaikka termostaatti näyttää ihan öljynsuodattimelta).
Sain hirven sääriluusta muuten jo polvilumpion irti.

Illemmalla asetutaan sohvalle katsomaan elokuvaa, Traffic tällä kertaa. Pomo nauttii smuutieta ja suklaanukaajäätelöä, josta saan jämät.

Pienet hetket tekevät elämästä ison. Niin me molemmat ajatellaan.

Jalat ristissä monessakin mielessä

Vatsa toimii! Normaalisti siis. Ehkä vatsaa alkoi vääntää jollain tavalla tämän viikon pitkät päivät.
Pomolla oli keskimäärin kymmentuntisia päiviä töissä ja olenkin nukkunut osittaista talviunta päivisin. Tosin nukun muutenkin aina kun mahdollista mutta silti - yksinolo ei ole herkkua.

Onneksi tilanne muuttuu keväällä kun Pomo siirtyy lähemmäs hommiin. Työmatka puolittuu ajallisesti ja iltavuorot ovat lyhyempiä. Sopeutumistahan se toki minultkii vaatii varsinkin kun Pomolla kohentuu mieli ja virtaa on enemmän.

Vuoden alusta perheeseemme on asettunut kolmas jäsen Venäjältä, Kuula nimeltään. Melko harmiton muuten mutta aika painavan oloinen. Se on vienyt Pomon huomiota lähes päivittäin ja siitäkin syystä olen ollut hiukan karheana. Koirapuistossakin rähähdin yhdelle takapään takiaiselle vaikken yleensä sano kellekään mitään. Tapasimme vehnäterrieri Tahvon metsässä ja sillä pojalla on tapana keskustella myös enemmän häntäpääni kanssa. Näkyykö häntäni alla peräkoukkua kärrylle hä?

Onneksi useimmat koirat täällä Kumpulassa ovat niin pieniä etteivät edes ymmärrä kohdanneensa lajitoveria kun vastaan tulevat. Toisaalta en oikeen enää jaksa kuulla sitäkään kun taivastellaan kokoani. Ja sitten oletetaan että isoa pitää pelätä. Kerran vaihdettiin pari sanaa erään puudelin kanssa kun omistaja viimein uskalsi päästää sen sylistään maahan. Puudeli totesi, että hermo menee kun pitää ylisuojella. Kyllä me koirat hei handlataan nää tapaamiset, keskittykää te ihmiset vaan juttelemaan säistä.

Pomolla oli tällä viikolla myös Tyhy-päivä. Silloin ihmiset lähtevät työkavereittensa kanssa tekemään jotain ennaltasuunniteltua hauskaa. Pomo oli Talmassa. Se oli niin poikki kun tuli kotiin, että käytiin pikaisesti ulkona ja sitten nukahdettiin sohvalle, Pomo ensin. Olin haistavinani minttukaakaon tuoksua.
Tänäänkin olin itsekseni kun Pomo kävi katsomassa muitten venäläisten kisoja Hyvinkäällä. Aikoo ilmeisesti itsekin osallistua kun saa treenattua riittävästi että kehtaa mennä. Eikä sillä niin huonosti mene mutta ei tuo touhu ihan järkevältä näytä. Tai ehkä muutaman Guinnesin jälkeen siitä löytäisi jotain hohtoa. Tai osaisi katsella klippiä niin ettei tuntisi olevansa itse nurinniskoin.

Kolme rusinaa ja Stallone

Perjantai. Kello viisi aamulla. Olen piipittänyt toista tuntia ja yrittänyt saada Pomoa heräämään painajaisesta. Viimein se havahtuu niska märkänä ja örähtää "oma paikka". Lisää piipitystä läähätyksen kera ja viimein Pomo kampeaa itsensä parvelta alas.

Ei ehkä ole nolompaa tilannetta olemassa kuin se, että aamuyöllä painelet Kumpulassa lähimmälle penkalle ja töräytät valtavan ripuliläjän siten, että Omakotitalolainen näkee sen suoraan pihastaan ulos tullessaan.

Nooh. Jos minä en tajua niin Pomon pitäisi tajuta, että kolme rusinaa on irlanninsusikoiralle liikaa. Maalasin perjantaiaamupäivän lähistön pihanpieliä ennekuin lääke alkoi helpottamaan. Iltapäivällä Pomo vei huomaavaisesti havuja perkele kyseisille paikoille. Hassua mutta kai ne ihmisiä jollain lailla oksettaisivat?

Mielestäni kuitenkin parempi ulkona kuin sisällä. Itsekin meinannut pari kertaa pyörtyä aromeihin kun miina pääsi yllättämään ja Pomo tuli kotiin vasta tuntien päästä. Arvannette molempien fiilikset. Viikon verran minua katsottiin oudosti käytävässä ja Pomoa empaattisesti hymyillen.

Perjantai on sitten mennyt ilman sapuskaa. Reilu meininki. Ensin muutama rusina ja sitten ei mitään. Hmm.. Tämä viikko nyt on muutenkin ollut hiukan poikkeuksellinen ja pitänee kertoa siitä myöhemmin. Nyt alkaa Cliffhanger. Syltty kuulemma roikkuu ihanasti. Katsotaan nyt sitten sitä kun vatsakin tuntuu taas jo omalta.