Film nuaar 2012

Hyvää viimeistä päivää.

Joitain päiviä sitten olivat ihmisen pojat innoissaan maailmanlopusta kun olivat hiukan ylidramatisoineet inkkareiden ajatuksia. Olen suuri draaman ystävä mutta tolkku kuitenkin siinäkin. Eli siinä vaiheessa kun aletaan lapsille opettamaan maailmanlopun jälkeisen ajan selvitymisessä tarvittavia taitoja eletään mun mielestä jossain elokuvassa. Luulen, että kyllä se kalma korjaa meikäkoirat ensimmäisenä jos jossain isompi pommi posahtaa ja normieines loppuu kansalaisilta. Vinttikoirista vaan ei juuri saa kuin luusoppaa.

Kulunut vuosi on ollut ihan samanlainen kuin ennenkin. No, joulukuu ehkä traumaattisin ikinä. Kerron siitä kohta. Pintapuolisesti. Neljäs vuodenvaihde taitaa olla minul enkä sitä sen kummemmin ressaa. Paukutelkaa ihan niin paljon kun lystäätte sillä tuskin herään mihinkään meteliin. Mulle riittää iltapala ja kello yhdeksän aikoihin alan jo yöpuulle. Ensimmäisen elinvuoteni eteläisessä Helsingissä sai aikaan sen ettei juuri hetkauta ihmisten rahantuhlaus taivalle. Kaupunkikoirana tietää itseasiassa ihan liikaa maailman menosta.

Käytiinkin pitkästä aikaa Pomon kanssa oikeen isolla kirkolla ennen joulua. Shoppailemaan ei sentään tarvinnut mennä mutta kävästiin Hiushuone nro 1:llä Kukkasmemmaa morjestamassa. Pomolle laitettiin tekoälyvärjäys ja miä oottelin kylmällä lattialla. Ratikalla mentiin niinkuin ennenkin ja saatiin mukavalta mummolta rapsuja. Se ihaili mun Back on Track-loimea vaikkei olis niin väliksi ollutkaan hipelöidä. Mummo sanoi, ettei voinut mieltään malttaa niin minkäs sille koiran asemassa voi.

Rautatieasemalla on aina paljon niitä japanialaisia. Melkoista molkotusta ja kuvaamista niinkin pieniltä ihmisiltä. Ilmeisesti loimeni oli jotain viimeistä huutoa sillä minuu kuvattiin ja ihmeteltiin kuin katemossia ikään. Mut nähdessään erään kiinanpalatsikoiran mieli järkkyi, kateudesta, kun Pomon kanssa evästettiin kahvilan pystybaarissa. Vinkulelusta oli patteri vissiin vähissä - sellainen rääkäsy pääsi, että kahvilan väellä oli naurussa pitelemistä. Omistajamummo piti kättä piskin silmien edessä niin kaikki sai lopulta olla rauhassa. Eli poissa silmistä poissa mielestä toimi, yllättäen, sen tapauksessa.

Mummolaan kuljettiin hankien poikki ja matka kestikin ilman autokyytiä Helsingistä muutaman tunnin. Ihan helppoo mulle eikä Pomollakaan suuria vaikeuksia ollut vaikka pakkasta oli liikaa.

Jouluna on suorastaan eri kivaa se, että saa olla yläkerrassa pummaamassa. Mummin kanssa valmistettiin kinkkua. Se on tehnyt sitä aika harvoin niin katsoin parhaaksi olla mukana. Pomo sanoi, että minul menee pakki kuitenkin sekaisin kinkusta, joten en kinkkua juuri saanut. Että ei se joulu mitenkään ainutlaatuinen ollut. Pomo sai lisää lantiofylliä ja miä jouduin porokeikalle. Hyvää Joulua molemmille siis. Jos tykkäisin pukeutua jonkinlaisiin hepeniin ja esittämisasuihin niin tekisin siitä ammatin. En ole tehnyt, joten siitä voitte päätellä mikä on mielentila kun ovensuullinen ihmisiä huutaa, että "Ai miten ihana Poro!".

Mutta hienoa on se, että koiran ei tarvi luvata vuoden vaihteessa kellekään mitään. Ei ihmistenkään tarvitsis mutta jostain syystä se sama esittäminen käydään aina vuoden välein. Ja mikäs siinä. Ei se minult ole pois jos joku haluaa aina vaan laihduttaa. Hölmöksi se ihmisen tekee muttei ole missään nimessä väärin. Rasittavaa kuunneltavaa se on myös, varsinkin helmikuussa, muttei ne jutut muutenkaan laadultaan sellaisia ole, että lopulta haittais. Mutta minkä takia pitäis olla yksi kuukausi juomatta alkoholia ja sitten loppuvuosi kiskoa joka viikonloppu? Tekeekö kyseinen valinta ihmisestä mitään muuta kuin pösilön?

Koirat yleensä tekee suoraviivaisesti asioita eikä selitä. Ja jos ei tekeminen riitä niin sitten mökötetään. Yhtenä iltana nimittäin Pomo oli melko kitkeränä taas jonkun muun sanomisista (sitä tää elämä potkii paljon enemmän kaaliin ku minuu) ja natkutti mulle milloin mistäkin. Siirryin lopulta parvekkeen oven eteen makaamaan, nenä verhoissa ja yritin olla kuuntelematta. Jossain vaiheessa kun Hauskimmat kotivideot oli saaneet Pomon taas iloisempaan tilaan, mut pyydettin sohvalle viereen kun sillä oli huono omatunto.

Annoin hetkessä anteeksi sillä tiedossa oli paljon rapsuttamista.

Talvi on kuulemma kääntynyt jo kevääseen. Aha. Parvekkeella on kyllä siitä huolimatta helevetin kylymä. Verhot sentään avataan ennenku Pomo lähtee päiväksi töihin. Siinä sitä sitten ollaan itekseen ja peukaloita pyörittelisin jos sellaiset tassuissa olis. Puuttuis viäl, että telkka jäis päiväks jauhamaan jotain Killer Karaokea. Tai Unelmien poikamiestyttöä, jossa tällä hetkellä on sellainen natisevaääninen blondi ja muumiveneestä pudonneet miehet tappelevat sen suosiosta. Itse tykkäsin Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä- elokuvasta, jota katsottiin Pomon kanssa kimpassa. Siinä on joku Marko, joka on aika hyvä laulamaan. Ja nykyäänhän irlanninsusikoiratkin näyttelevät. Siis muuallakin kuin kotona. Paras ystäväni Freja kävi Pertin kanssa filmaamassa kunnon toimintapläyksen.

Mitä vähemmän vetyperoksidia ja silikoonia niin sitä parempi televisio-ohjelma.

Pomolla on ollut kuulahommia vuoden mittaan ja ne vaan jatkuu. Opetushommaa ja kisahommaa ja koiran laiminlyöntiä ja pokaaleja ja tekniikkaongelmia ja lemmikin heitteillejättöä ja mitaleita ja reenejä ja niin päin pois. Jumissa sillä on muukin kuin kuula kaiken jälkeen mutta perheen kesken pitää silti kannustaa toista. Kivaahan se on olla omissa ajatuksissaan.

Ensi vuonna kisaa käydään 20 kiloisella kun 16 on nyt sitten kulutettu loppuun. Melko kova kilohinta ja huono takuu. Jotain tossa viäl sattuu leukaan kun aletaan isottelemaan mutta voinhan sitten sanoa, että en sanonut mitään.

Urheilua en ymmärrä niinkuin en katteettomia lupauksiakaan. Eläkää päivä eikä vuosi kerrallaan! Haastakaa itsenne normaaliuteen ja hymyilkää, oli rasvaprosenttinne mikä hyvänsä. Ei tämä mitään vakavaa touhua lopulta ole vaikkei kaikki löydä edes asemalle.

Syksy on paska maa

Ollaan siitä Pomon kanssa yhtä mieltä, ettei tarvis sataa koko ajan. Huolimatta siitä, että olen Irlannin nummilta (lue Nummelan Ojakkalasta) kotoisin niin sade ei nappaa yhtään. Ei minul sentään asiat niin huonosti sateella ole kuin Korson Ahdilla. Se on jostain syytä nypitty väärinpäin eli karvaa on vaan päässä ja vatsassa. No viimeks kun oltiin talonmiehinä niin olisittepa kuulleet ja nähneet sen draaman mitä ulos sateeseen meno voi olla. Eikä edes satanut kun vähän.

Pyörittelin silmiäni pihalla kun Ahti teki kuolemaansa ulko-ovella ja Pomo yritti saada sen väkisin ulos. Jos Ahti osaisi pissata ikkunasta niin se taatusti tekisi sen. Enkä yhtään ihmettele vaikka opetteliskin asian.

Korsoviikko oli muutenkin aikamoista teatteria Ahdin osalta mutta aletaan jo Pomon kanssa tottua siihen. Yhden kerran ne juoksi portaissa peräkanaa kun oli erimielisyyttä nukkumaanmenoajasta. Muuten ihan ookoo reissu.

Variston Elli taas. Se ei ole mikään suomalainen elokuva vaan kiusankappale. Kakara on pahimmassa teini-iässä eikä sellaista vaan kestä. Se tulee iholle silloin kun sen ei todellakaan pitäis, ähnyää ja etuilee joka paikassa eikä osaa käyttäytyä hihnassakaan silloin kun porukalla mennään. Lisäksi se mähisee Ranen kanssa ja se on vaan mulle liikaa. Siinä mielessä ollaan Pomon kanssa myös samoilla linjoilla, että kakarat ei ole meidän suosikkeja. Lähes poikkeuksetta niistä on vaan harmia ja rahanmenoa.

Himassa on parasta. Varsinkin kun Pomo on töissä niin saa olla ihan omassa rauhassa.

Tässä syksyn mittaan ollaan käyty pari kertaa Tampereella. Kaupissa tietysti ja junalla mentiin. Ihan kivoja reissuja vaikka näyttelyihin kerääntyy ne kaikista ärsyttävimmät ihmiset. Koirat on pääsääntöisesti ookoo. Vaunuilla sinne majoitutaan, paitsi me Pomon kanssa oltiin Hotelli Kaupissa ja Sprinterissä. Saatiin omat sängyt hotlassa. Kumma meininki kuitenkin se ettei aamupalaa saanut kuin toinen meistä. Eipä tietenkään.

Aika menikin sitten hengaillessa, vähän niinkuin räppärit ja teinit tekee. Ihmiset söi hyvin ja koirat kohtalaisesti. Selkee jako joka ruokahetki. Pöydän ääressä sai pelkästään tuijottaa. Hirvee työ ja palkkioksi saattoi tipahtaa juuston siivu tai lärppä kinkkua. Nyt tiedän miltä niistä Romanialaisista tuolla kadulla tuntuu. Tosin erona on Pomon mukaan se, että ne haluaa rahaa mutta miä en tee rahalla yhtään mitään. Vaikka välillä kun Pomo suuttuu niin se sanoo, että voisin ite hommata ruokani. Tätä kuulee usein kun mulla sattuu olemaan ripuli. Melko usein siis.

Tästäkin kuvasta sai sosiaalisessa mediassa joku jotain härskiä mieleen. Joo, tahallani halusin näytellä penistä.

Syksy kiristää siis pinnaa ja olen todella onnellinen siitä, ettei mun tarvii lähteä julkisilla liikennevälineillä mihinkään. Pomo huokailee huokailemastaan päästyään kotiin tultuaan sitä, että miksi junia ja busseja käyttäviltä ihmisiltä ei vaadita ajokorttia. Pitkän matkan junat on ihan matkusteluun sopivia mutta jostain syystä lähiliikenteeseen kerääntyy kaikki ääliöt. En kyllä oikeen usko, että ne samat tyypit käyttää yhtä paljon moottoritietä. Mutta niin vaan Pomo haukkuu nekin.

Nyt meillä on Valkun auto lainassa mutta ei sekään ole hyvä juttu koko ajan. Se on Pomon mukaan hiukan nuhainen ooppeli. Miten auto voi olla nuhainen? Liittyykö se Pomon viime viikkoiseen flunssaan? Ja miten tämä sitten liittyy blondeihin?

No, kaikesta on selvitty ja mummotkin päässeet lumessa eteenpäin ja jos eivät niin sittenhän ovat siihen kuukahtaneet. Mikä ei tapa niin vahvistaa ja mitä näitä hassutuksia nyt on. Hah. Eli syksystä on joka kerta selvitty mutta ei tää niin kivaa ole kuin kevät tai kesä. Tai sellainen vuodenaika yleensäkään, jossa ei ole yhtäaikaa pelkkää sadetta  ja pimeää.

Meditoin. Löydän itseni. Olen olemassa. Pomon pedissä useimmiten.

Oravaisten penteleet

Järvenpäässä on ollut ihan mielenkiintoista. Aina silloin kun pääsee ulkoilemaan. Yksiöhän sinällään on aika pian nähty. Pomo on ollut aina kiinnostunut kirjoista vaikkei niitä nykyään juuri luekaan. Kannattais kyllä sivistää itseään eikä olla pelkästään somen varassa, jossa fiksustakin ihmisestä tulee nimetön huutelija. No mutta se löysi mielenkiintoisen kirjan, omasta mielestään. Mulle puhutaan muutenkin ei-sanoilla pitkin päivää niin se, että on tehty kirjakin aiheesta, on ehkä jo liikaa.

Kivoja kuvia joo. Pomo niitä katseli eräs iltapäivä.

Mutta osataan sitä täälläkin. Hiukan on talon kyyläisännöitsijä dramatisoinut luonnollista tyhjennystapahtumaa mutta sehän ei meitä estänyt poseeraamasta.

Ja koska tässä blogissa pysytään perusasioiden äärellä niin jatketaan viäl parin kuvan verran. Meidän lähellä on yks aarin kokoinen metsä, jossa on harvinaisen ärsyttäviä Oravia. Ne vaivaa minuu niin paljon etten meinaa malttaa pysyä nahoissani ja pitkän työpäivän jälkeen Pomo yleensä hermostuu muhun. Yleensä on joku Orava lähimmän puun juurella huutelemassa ja sinkoan perään heti kun pääsen irti. Ne helvetin penteleet on vaan niin nopeita etten ikinä ehdi saamaan kiinni. Oravilla on tietysti etua kun ollaan niiden mestoilla.

No mutta tästä oli kyse. Oon alkanut jätkäilemään ja osittain myös on tehtävä Oraville erittäin selväksi se, että kuka lopulta määrää. Ja ehkä Oravien pito tällä toimenpiteellä myös heikkenee alkukiihdytyksessä.

Pomohan ottais mut mieluusti mukaan eri paikkoihin. Saan kuitenkin aika helposti paniikkikohtauksia. Niitä samoja mitä nuoret naisetkin aika usein kun poikaystävä aikoo jättää ja on kaikkea niinku tosi rankkaa elämässä ja sit on niinku ihan pakko soittaa hätäkeskukseen. Käytiin yhellä salilla kyselemässä kahvakuulien käyttöä ja mut piti jättää odottamaan.

Ajauduin itseni kanssa solmuun alle kahdessa minuutissa. Viereisessä talossa treenasi joku bändi ja tunsin oloni epämukavaksi enkä pääsyt irti ja muutenkin vitutti taas odottaa. Kuulatkaan eivät olleet sopivia, joten kannatti tämänkin reissu.

Eikä meidän kämpässäkään aina voi vaan kellahtaa kyljelleen ilman, että joku osa on kiinni joko kalusteissa tai seinässä.

Parvekkeella on kyllä tilaa ja nyt siäl voi ollakin kun on syksy. Tänä aamuna aloin poikkeuksellisesti syömään raksuja jo aamuseiskalta ja Pomo otti ruokatelineen kylppäriin. Kuulemma radan pohjoispuoli Järvenpäästä herää kun syön. Vaikka nautin joka nappulan erikseen mutta ilmeisesti ruokailun kesto ylittää Pomossa ärsytyskynnyksen. Sitäpaitsi mitä se sitä haittaa kun on jo lähtenyt töihin. Se muutenkaan mieti mitä muut ajattelee.

Sivuhuomautus ripulista. Sitä ei ole ollut sen jälkeen kun aloin taas vetää luomunappulaa. No ehkä parinsadan euron lääkärireissukin auttoi asiaan.

En ole aiemmin asunut parvekkeellisessa kämpässä ja senpä takia kulkeminen ovesta illan hämärtyessä ei aina ole niin yksinkertaista. Yks ilta ylitin itseni kun hetken arpomisen jälkeen uskalsin ohittaa oven edessä olevat verhot. Edellisellä kerralla menin parvekkeelle ne niskassa kun tallasin alareunan päälle. Oli nytkin vähän sama fiilis kuin esiripun takana josta ei löydy ulospääsyä. Sattumalta kuitenkin sujahdin oikeasta kohdasta ulos. En kuitenkaan osannut tulla takaisin. Ei se ole niin helppoa kuulkaas kun pitää varoa kiskomasta verhoja alas ja kuulla taas motkotusta siitä.
Pomo katseli hyvän tovin telkasta Unelmien poikamiestä ennenkuin huomasi jotain puuttuvan ja tuli sitten mulle naureskelemaan. Mahduin lopulta takaisin sisäpuolella kun verhoa siirrettiin tuuman verran.

Mutta onneksi ei ole enää kesä. Ihmisten mielestä hellepäiviä oli liian vähän. Mun mielestä yksikin on liikaa. No mas. Syksy tuo tullessaan pikku koululaisen meidän perheeseen kun Pomo alkaa opiskella. Todennäköisesti mut ens kesänä sullotaan rekan nuppiin reissaamaan ympäri Eurooppaa. No sen toteutumiseen on onneksi viäl aikaa ja ehkä tässäkin pääsee käymään niin, että aika parantaa tämän mielenköyhyyden aiheuttaman ammatinvalinnan.

Kerron sitten miten opiskelut sujuu eli miten monta linkkua on täysperävaunulla saatu aikaan. Kun nyt ei nolais taas itteään. Miä keskityn pysäyttämään Oravien vallankumouksen.

Tilaa Keltaiselle Koiralle

Miksi jotkut koirat tarvitsevat enemmän tilaa? No miksi päivänkakkarassa on erilaisia osia?

Viimein joku tuo esille sen mitä olen jo pidempään ajatellut. Antakaa siis tilaa keltaiselle koiralle eli mulle. Tarvitsen sitä ehdottomasti ja luulen, että Pomokin ajattelee samoin.

Alastomuus kunniaan

Tää on ehkä säälittävintä ikinä. Vaihteeks. Ollaan lomalla Korsossa. Talonväki lähti Oikealle lomalle ja Pomo on se joka otti talkkarin homman. Mutta parempi meidän on ollakin näillä helteillä omakotitalossa sillä kerrostalon parvekkeella ei pysty päivällä olemaan kukaan. Yölläkään ei voi nukkua ilman hikiniskaa. Sikaniskaa meillä ei onneksi tällä hetkellä olekaan. On taas se aika elämästä ettei Pomolle kelpaa mikään. On liian lyhyttä tai liian junttia.

Minkä takia muuten kukaan haluaa maata kuumassa aurongossa? Järjentöntä hommaa varsinkin kun siinä on kyse vain ulkonäöllisistä seikoista. Jälleen, jos ajatellaan asiaa eläimen näkökulmasta, niin mielellään varjoon hakeudutaan. Mutta mitä tekee ihminen? Hakeutuu aurinkoon. Varsinkin naiset, jotka pelkäävät yli kaiken rypistyvänsä liian nuorena, ottavat siitä huolimatta arskaa ja rypistyvät vielä nopeammin. Naisen logiikka on tässä juuri omimmillaan.
Mutta tähän on kaupalliset tahot löytäneet markkinaraon ja kehoituksena kaikille naisille, nykyään myös miehille, on käyttää iholleen rasvaa tolkuttomat määrät. Ei sitten kellekkään tullut mieleen juoda paljon vettä että iho pysyy kunnossa - ainoa tapa jota ei kalliitkaan rasvat voita.
Oma liikeideani voisikin olla, että alkaisin myymään erityisvettä. Vaikka eiköhän se ole jo keksitty. Telkkarista ainakin tuli yks kerta mainos, jossa parisuhteen ylä- ja alamäet oli kuvattu hienosti, parvekkeelta mm. pudotellaan miehen tavarat. Kivennäisvettä siinä lopulta mainostettiin. Onkohan siinä tarkoitus löytää ne naiset, jotka kulkevat omia polkujaan ja tarvitsevat siihen nimenomaan tiettyä kivennäisvettä. Että te ootte tyhmiä. Ja urpo sekin joka mainoksen oli keksinyt.


Ja mitäs se sitten olis jos kaikki näyttäis nuorilta? Pomo ei onneksi enää näytä nuorelta. Silloin sillä oli pullonpohjarillit ja typerä hiusmuoti. Lisäksi vielä omituisemmat vaatteet kuin tänä päivänä ja asenteessakin olis monesti ollut parantamisen varaa. 

Muutenkin ihmiset vois alkaa elää tätä päivää eikä muistella jotain mennyttä, joka monen mielestä on parempaa aikaa kuin nyt. Tehkää tästä päivästä parempaa. Ei kai sitä lapsena tarvinnu mitään muuta ku olla. Sen takia vissiin palataan menneisyyteen. Tai jonnekin Muistojen Karjalaan. Ko mie silloin siel Karjalas, ko se ol nii ihanaa aikaa. Oli joo mutta meni jo.

Saan miäkii usein paniikkikohtauksia jos tulee joku samanlainen tiukka paikka vastaan uudestaan. Esimerkiksi tuskin koskaan tulen kulkemaan kaupunkien keskustoissa ilman hössötystä. Mutta ei siihen mikään Karjala liity vaan typerät autoilijat ja äänekkäät skeittilautailijat.

Uudessa kämpässä otan relaa.

Tässä Pomon aamupala vapaapäivänä. Ruokakuvia pitää olla joka blogissa. Työaamuina se tekee pirtelön viime tingassa. Usein se jättää purkin jengat huonosti ja laukussa on monesti treenikamoissa mansikkaa. 

Uuden kämpän pihalla on yleensä joku vanhus. Ollaan asuttu jo jokunen hetki täällä eikä yhtäkään lapsiperhettä ole näkynyt. Jes. Vahinkohan se oli että asutaan sellaisella mäellä missä on palvelutaloja lähes kaikki. Kerran piti yksi mummo katsastaa ulkona kun se istu rollaattorin kanssa penkillä. Mummot ja papat on kyllä tosi jees sillä ne ymmärtää eläinten päälle. Ne ei kysele tyhmiä tai huutele perään, että kato lehmä. Ovat vaan ja rapsuttelevat. Tämänkin mummon luo menin ilman mitään ujouksia. Se pyysi Pomoa viemään rappuun viestiä kaverilleen, että alkais jo tulla ulos. Ei kuulemma kuule puhelinta (miten sellaisen voi olla kuulematta?) eikä aina muista, että on sovittu meno ulkona.

Meno ja meno. Ei siinä paljon vauhtia ole kun tarkkailevat talon asukkaita. Mutta niin tarkkailen miäkii.

Pomo kävi yks ilta katsomassa bulmastiffin pentua nimeltään Devil. Vielä en ole itse tavannut tyyppiä ja sen verran kovapäiseltä kaverilta vaikuttaa, että emäntä on vielä ns. kusessa sen kanssa. Nythän se on vielä helposti mopattavissa eikä ulkonäöltään juuri muulta näytäkään. Ja se, että omistaja ja koiransa näyttävät samalta. En kommentoi.

Ei muutakuin rannalle siitä. Näyttämään vatsalihaksia (mikäli ette sitä jo netissä ole tehneet) ja vilkuilemaan persuksia ja tissejä. Koette olevanne elossa jälleen pitkän talven jälkeen eikä mieli masennu heti syksyllä kun muistatte ettei rusketuksesta huolimatta käynytkään flaksi.

Tiesittekö, että nudisteilla on rennompaa kun ei tarvitse miettiä mitä on pöksyissä tai paidan alla. Vaatteet tuo liikaa paineita. Näin uskon enkä niihin pukeudu.

Ripuli kerran kuussa kaunistaa

Hyvin minul menee otsikosta huolimatta. Ja turhaahan sitä on välillä kuulumisiaan kertoa kun ne joka kerta on samanlaiset. Pomokin on sen huomannut eikä juurikaan pidä keneenkään serkkumieheen yhteyttä kun aina tulee niistä tekemättömistä lapsista kuitenkin puhe eikä ne tosiaan ole vuosien saatossa mitenkään lisääntynyt. Taannoin eräs vanha pelikaveri tuli sitä kaupungilla vastaan ja toisessa lauseessa jo kysyttiin, että tottahan olet lapsia tehnyt? Miä en ainakaan jaksais koko ajan selittää, että joo, kyllä minul juoksut on pari kertaa vuodessa mutta sulhasta ei saa tavata ettei niitä kersoja sitten tulis.

Ei ole hääppöinen tilanne sekään. Ja aiheuttaa päivittelyä varmasti. Toisaalta kun menoa katselee näin koiran näkökulmasta niin kyllähän ne lapset on varmaan aika tärkeitä kun ne pyörittävät tätä maailmaa nykyään miten tahtovat. Usein kun käy niin, että ulkoillessa sattuu Kersa kohdalle, joka huutaa vastaantullessaan saako paijata saako paijata? No ei saa. Mutta sanopa se sille aikuiselle (kuuluisi käsittääkseni olla sen Kersan vanhempi) niin vika on viimeistään Pomossa, joka on kasvattanut minust lapsivihaajan. Niin onkin, entäs sitten? Ei koiristakaan kaikki tykkää.

Muutettiin Korsosta viimein pois. Opin siäl sentään tiettyjä asioita. Sukellusvehkeistä kuuluu migreenin aiheuttavaa suhinaa ja kasvimaalle mennään kummallisilla kengillä. Itse en pukis tommosia värkkejä jalkoihini mistään hinnasta. Josko niitä koirille edes tehdään. Viisi varvasta voi käsittää tietysti vaikka näinkin.

Tein muuten ylijuoksun tuolla samalla kasvimaalla ja sen jälkeen laitettiin aita ympärille vaikken jättänyt kuin sievän laukkajäljen vasemmalle puolelle rivistöä.

Lisäksi Korsossa opin sen, että talon Ahti-koira on tarkka autoista, ihmisistä, ruuasta, eteisestä, keittiöstä, portaikosta, olohoneesta, käärmeestä, hoitokoira Roopesta ja yleensäkin kaikesta tilasta missä kulloinkin sattuu olemaan. Huokaukseni oli siis todella syvä kun viimein päästiin omaan kämppään. Se oli ehkä yhtä syvä kun Pomollakin sen tullessa ekaa kertaa omaan kotiinsa ja haistettuaan ulko-ovelta olkkariin tekemäni ripulit. Sillä oli kaverikin mukana ja olihan sen vähän huonosti ajoitettu tyhjennysharjoitus, myönnettäköön. Vaikka koskas sitä vartavasten ripulia suunnittelee.

Meidän yksiössä on myös aika kuuma. Parveke on ainoan huoneen levyinen ja onneksi sen verran iso, että koko meidän elämä mahtuu sinne jätesäkeissä ja laatikoissa. On sinne raivattu mulle makuunmentävä tila mutta kyllähän tavarat oikeesti kuuluu kaappiin. Ehkä sitten talvella? Paitsi että kun on huomattu ettei parveketta ole sitä ennenkään käytetty niinkuin kuuluu niin kamat pysyy paikoillaan.
Viimeaikaisen käytökseni perusteella emme mattoja ehkä asuntoon tuo ja liian fiiniähän sen oliskin. Eihän vessassakaan tarvita valoa, Pomo vissiin löytää pöntön elämänkokemuksellaan. Tai sitten se on ottanut tosissaan sen vitsin, että pimeässä naiset on kauniimpia. Miähän en tarvitse juuri mitään elääkseni, varsinkaan valoa. Näkee vaan vastapäisen talon naapurit suotta meille ja tekevät eläinsuojeluilmoituksiaan kun isoa koiraa pidetään pienessä yksiössä.

Mun mielestä kaikenlainen relaaminen on ookoo, jopa kuumassa kämpässä, mutta kiinnittäisivät huomion siihen, että sydänvikaista koiraa viedään kolmen vartin juoksulenkille kolmesti viikossa. Ei Pomollakaan happi kulje, ei sen puoleen, mutta sillä on oloa helpottamassa ohuet vaatteet. Jotka usein on sellaiset tekniset urheiluvaatteet (naistenlehdissä kehoitetaan pukeutumaan), joissa vatsamakkarat näkyy ja osa energiasta menee sitten paidan kiskomiseen kun se nousee hölkätessä pömpön päälle. Kävelysauvat kädessä sen vois vaan jättää tekemättä ettei teurasta minuu tai ohikulkijoita.

Vaikeeta se on yksinkertainenkin.

Onneks mun ei tarvi sentään tehdä penaa, mavee tai kyykkyjä sen toiset kolme päivää viikossa. Olen varmaan käsittänyt hiukan väärin tuon Penan tekemisen mutta kuten monesti olen todennut, kahvakuulailijan sielunelämä ei ole mulle valjennut vaikka sitä aika läheltä saan seurata.
Ja kaikki tuo vaan sen takia, että Pomo huomais lopulta miten vanhaksi on tullut ja vois taas selittää sitä sitten kun paikat hajoaa. Eikä tule menestystä. Sitten sille viimeistään tulee kriisi. Ja koska sillä on moottoripyörä, mikä usein tuossa iässä on kriisin merkki, niin se varmaan hommaa jotain muuta älytöntä osoittaakseen maailmalle olevansa vielä kova tekijä. Kyllä sillä sen verran testosteronia on asian toteuttamiseksi.

Laihialta on Ursula Maailmanmatkaaja käynyt jo Suomessakin monessa paikassa. Tai no, ainakin Lempäälässä ja Turun suunnalla kaksitähtisen Tiernapoikain vieraana. Ursulan veljpoeka Saku-Aatami on myös sulkku. Eivät näillä näkymin onneksi naskalihampaineen ole tulossa meille.

Aika usein kun kulutan päiviäni makoillen niin on tullut mieleen, että miten ihmiset jaksaa olla sen saman ajan töissä. No ne sentään pääsee välillä vessaan. Mutta harvat saa vaihtaa asentoaan yhtä usein. Pomollakin on kohta alanvaihto edessä kun ei se kestä niin rankkaa työtä tietokoneen ääressä. Miksi siihen pitää alunperinkään lähteä kun on selvää, että luojan luoma on luotu liikkumiseen eikä jäkittämiseen? No mutta niinhän se menee, että ensin pitää sairastua että tajuaa mikä ei hyväksi.

Ripulia ei lasketa.

Entä mitä eroa on Pelimiehellä ja Setämiehellä? Ei mitään.

Parta se miehellä olla pitää

Ihmiskisoissa jaetaan erilaisia lätkiä kun saavutetaan jotain hienoa. Jääkiekkoilijat lätkii ensin jäällä ja sitten niille laitetaan kaulaan lätkiä jos vaan risuparran läpi saa pujotettua. Vähän luulen, että erityisesti nuo jääkiekkoilijoiden parran kasvut kiihtyy sen myötä mitä lähempänä on viimeiset ottelut. Useimmat niistä näyttää aika kauheilta, varsinkin ne granlundit joilla parta ei vielä edes kasva. Ne onkin siinä tapauksessa sellaisia pikkuäijiä vasta mutta saavat statustaan nostettua kyllä mikäli pelaavat hyvin. Sitten missitkin alkavat kiinnostua eikä ketään lopulta haittaa vaikke parta vielä ihan kasvaisikaan.

Mitenköhän partojen käy tänään kun Suomen joukkue pelaa taas viimeisen ottelunsa kun muut ei enää halua pelata niitten kanssa?

No mutta Pomolla ei ollut mitään play off- juttuja. Tai mistäs sen tiedän kun olin Varistossa relaamassa koko edeltävän viikon ettei se olis ressaantunu lemmikkinsä hoidosta. Muuten se kyllä on noissa on-off asioissa kunnostautunut.

Lätkä tuli kotiin niistä kuulakisoista. Onneksi ei sitä poikaa minkä ne jääkiekkoäijät aina saa. Ei lätkää mulle ole esitelty eikä muillekaan kun ei kuviakaan ole. Ilmeisesti sitä mitalia isompi juttu oli kuitenkin tempoa kuula kansainväliselle tasolle. No mutta voishan sen lätkän lähettää sellaiseen kulta rahaksi- firmaan. Siinä sitten tulis ilmi ettei se oikeesti edes ole kultaa. Toisaalta, eihän ne firmat muutenkaan lähetä lopulta rahaa.

Jos kerran on niin tärkeetä noi mitalit niin olisvat edes aitoja.

Ette ikinä arvaa mitä poden tällä hetkellä. Ripulia. Nolottaa myöntää, että olen Korsossakin jo päässyt merkkaamaan olohuoneen maton. Tosin ihan vähän vaan siitä kulmasta. Kävi niin, että yläkerrassa kukaan ei heränny ajoissa ja johonkinhan se oli turautettava sitten. Pomon hämmästys oli tosin aika suuri sillä läjä oli tällä kertaa vain sellainen mikä ehkä labradorinnoutajasta lähtee.

Eilen Pomo pakkonieletti minul Canicuuria ja tänä aamuna taas. Ahti oli kyseisen ajan keittiön pöydän alla piilossa. Hyvähän siält oli huudella. Lekuriin pitää mennä kuulemma maanantaina jos ei vatsa asetu.

Kyllä näitä vatsanväänteitä on ollut jo ihan riittävästi. Kohta ei rahat riitä niiden hoitamiseen. Joudun sitten varmaan Korson S-Markettiin kassalle.

Liikunnallisessa huushollissa joutuu väistelemään kaikenlaisia välineitä.

Välillä väistelen talon emäntää. Tai aika usein sillä sen tielle ei viitsi asettua missään asiassa. Sillähän on myös yliluonnollisia kykyjä tietää mitä koirat milloinkin tekevät. En enää ikinä yritä ottaa makkaraa ilman lupaa.

Luulin, että Pomon kummitytöllä on ainoastaan Gärmes-fetissi. Korson Ahti kietoutuu tähän iltaisin ja voitteko uskoa, Ahti tappaa hitaasti kyseisen Gärmeksen uudestaan ja uudestaan. Mahtaa kaverin leuat olla kuluneet kun se naksuttaa niskaa poikki ilta toisensa jälkeen. Onneksi Gärmeksellä on silmät, että tietää edes mistä päästä pitää purra. Ahti on saaliistaan myös kovin mustasukkainen. Ihan niinkuin haluaisin koskea siihen räkäiseen pötkylään millään tavalla. Se on vähän sama kun joissain parisuhteissa kun emäntä ei kiinnosta isäntää yhtään mutta kun joku muu on emännästä kiinnostunut niin se tapetaan. Joko emäntä tai se kiinnostunut.

Siten ei kyllä jää epäselväksi kuka on isäntä.

Joukkueen auton pääsin tyyppäämään eräänä iltana kun mut viimein haettiin Varistosta. Ei siinä mitään, voisin olla siäl useamminkin. Mutta kyllähän koiran omistaja on se joka koirastaan pääasiassa huolehtii eikä muut. Melkein nukahdin penkille.

Tätä lajia katsellessa nukahtaa satavarmasti. Kokeilkaa miten pitkään jaksatte katsoa. Ja kuunnella.

Guugeli sentään

Pomolla on huomenna tiukat paikat. Sen pitää nostaa sitä saakelin kahvakuulaa ja todistella jotain, mitä nyt yleensäkään ihmisillä on tarve todistaa noissa urheilujutuissa. Minul ei tulis mieleenkään lähtee tekemään mitään vastaavaa ihan vaan siks että voin. Siinä vaiheessa jos pitää tehdä muuta kuin makoilla niin siihen pitää olla hyvin pätevä syy. Jänis tai vastaava. Ruoka. Rapsutukset. Mut ei kahvakuula.

Olen aikaisemminkin kyseenalaistanut koko lajin enkä ole vieläkään vakuuttunut rautakuulan nostamisen järkevyydestä. Pelaamista tuossakin on - kuten jokaisessa ihmisen keksimässä asiassa. Ja kun ei pärjätä niin kerrotaan juttuja pienistä käsistä tai pyöräilyhousujen kiristamisestä. Pomon touhuja katellessa en vaan voi lakata hämmästelemästä, että miten noin yksinkertasesta asiasta voidaan tehdä todella vaikeaa.

Ei luulis pallon ylösnostamisen olevan rakettitiedettä.

Oltiin Pomon kanssa hetki sitten molemmat Varistossa hoidossa. Miä en kyl ollut ihan varma kuka hoiti ketä sillä Pomo tuli mun hoitopaikkaan hoitamaan Venniä koska mun hoitaja oli Latviassa Frejan kanssa. Eli periaatteessa miä olin ilman hoitajaa. Ei se silti eloa muuttanut enkä yleensäkään ole niin tarkka siitä kuka on kenenkin kanssa.
Makoiltiin telkkaa katsoen koko lössi samassa pedissä. Ihan kivaa se oli sillä Rane oli mökillä. Vaikka olenkin sen kumisaappaan kanssa sinut nyt kun silläkään ei ole palleja. Kummasti kaikkien olo on parempi ilman niitä. Ranella itselläänkin.

Korsossa tekivät yks päivä makkaraa. Siihen tuli lammasta ja hirveä. Eräänä iltana kun kukaan ei nähnyt (Pomo oli saunassa ja Krisse-emäntä olkkarissa) niin otin keittiön pöydältä pätkän. Emäntä kuitenkin vaistosi jotain tapahtuvan vaikka tosi varovasti otin makkaran päästä kiinni ja vedin sen lattialle. Kerkesin pienen pätkän nielaista kun ukkosmyrsky alkoi. Jähmetyin paikoilleni ja sillä hetkellä esitin tosi paljon chihuahuaa. Se tosin olis tukehtunut siihen makkaraan koska tavara oli sitä itteesä eikä siksi kovin helposti nieltävissä.

Kuuntelin huudot niska kyyryssä ja menin sitten eteiseen häpeämään. Minkäs miä sille voin, että kuulin lampaan kutsun ja sitten se vaan menin mun suuhun se pötkylä. Niinhän sitä muitakin suuhunmenemisiä aina selitetään.

Ahti on siitä outo koira, tai siis siitäkin, että se tykkää oleskella kasseissa. Sieltähän se aikanaan on lähtöisinkin, joten ehkä juuri sen takia. Noh, nyt sille kelpaa Ikean sininen kassi tai niinkuin eräs kaunis päivä ulkona, grillin päällä pidettävä pussi.

Tyypillä on myös ehkä karsein kampaus ikinä. Asia vaan korostui kun se kävi suihkussa. En väitä että minul olis aina kampaus kunnossa, tai että kävisin kovin usein suihkussa, mutta en todellakaan haluais pitää kasaripehmistä. Pomokin on kerran kuulemma seurustellut miehen kanssa jolla oli sellanen hassu pehmis. Se liittyi jollain tavalla tönttötukkaisten rokkimusiikkiin mutta ei ollut ilmeisen onnistunut.

Korsossa on sellainen hyvä surffimeininki. Nyt Valkun joukkueella on nimikin ja osa naisista on rampannut hakemassa hupparia ja milloin mitäkin Ahdin huushollissa. Vanhassa ambulanssissa on seuran logoteippaukset ja sitä on jotenkin pimpattu. Amerikassa asennetaan telkkareita pakettiautojen pohjiin mutta Korsossa käännetään penkit nurin. Otetaan läppäri syliin ja kuunnellaan Radio Rockia. Kai se on jotain köyhän miehen pimppausta sitten.

Moby on kuitenkin asiallinen mies eikä kanna mitään isoja ketjuja kaulassaan tai pukeudu liian isoihin housuihin. Mitä siitäkin muuten tulis jos juoksuaikaan kulkisin housut polvissa? Lenkillä kävelisin nykien, tai vähän niinkuin ontuisin, kun se olis tosi cool, ja näyttäisin erilaisia käsimerkkejä?

Mobylla ei myöskään ole pehmistä. Eikä joukkueen likoillakaan.

Audimiesten älynväläys

Mistä ootte päätelleet, että me koirat tykätään olla takakontissa kun kuski päästelee tuhatta ja sataa? Asialla näyttävät olevan insinöörit, jotka valkolakki päässään naamioituvat näin vappuna älykkääksi vaikka toiminta näyttäisi kaikelta muulta.

Mitä muuta silloin voi odottaakaan. Auton suunnittelu sais ihan uuden näkökulman kun samaiset insinöörit laitettais muutaman ratakierroksen ajaksi tavaratilaan fiilistelemään. Toisaalta, onhan se hyvä, että perusperheeniskä saa vielä näyttää olevansa mies vaikka pääasiassa kuskaa vain kakaralastia paikasta toiseen. Kukapa ei toisten silmissä haluaisi olla jotain muuta kuin todellisuudessa onkaan.

Taitaa vaan olla niin, että se sukupuoli, johon vaikutus yleensä halutaan tehdä, ei ymmärrä miten hienosta vehkeestä lopulta on kyse ja kaikki kukkoilu menee perin hukkaan.

Korso. Vappu. Apua.

Ette usko tätä koska en minäkää. Asun talossa jossa isännällä on kolme vaimoa ja yksi lapsi. Eikä ole mistään mamuiluista kyse. Vappuaattona yksi vaimoista lähti lapsineen Espanjassa käymään ja niin olisin miäkii tehnyt mutten voi asiaan mitenkään vaikuttaa.
Lisäksi isopäinen ja jalaton koira suuntaa muhun merkitseviä katseita tuon tuosta. Tällä kertaa kyse ei ole lemmestä, uskoisin, vaan puhtaasti kateudesta. Minul on kolme kertaa pidemmät jalat ku sillä.

Hyvä homma tässä kommuunissa on se, että pihalle mahtuu. Olenkin siäl lähes koko ajan. Kävelytiellä riittää haukuttavia ja kevätilmatkin on suosineet. Jotenkin minul vaan on vapaampi hengittää ulkona eikä kukaan katso liian pitkään.

Pomo on saanut jatkeensa Laihian tallista jo hetki sitten ja ensimmäinen huoltokin on tehty. Sinne meni taas kesän ruokarahat. Laihialla tulee olemaan sutinaa kevään mittaan enemmänkin sillä perheenlisäystä on odotettavissa. Ihmislapsista ei Todellakaan ole kyse, sen nyt voi arvata kaikki jotka on kyseisen talon väen kerrankaan tavanneet. Ja minust se on myös hyvä juttu. No mutta Saksasta pölähtää rotukaveri Laihialle. Siinä vaiheessa kun se ekan kerran maaperää Etelä-Pohjanmaalla tapailee niin olen sata varma, että se kysyy lähintä teroitettua aidanseivästä mitä päin juosta.

Taitaa takapihan joen pintakin olla laskenut sen verran ettei hukkuminen ole vaihtoehto.

Vaikka eläinrakasta se meno on. Ruokaa saa varsinkin kun tekee itsensä tykö ja halataan silloinkin kun haluais nukkua. Mikä siinä muuten on, että silloin kun olis parhaat unet menossa niin tullaan säslättämään jotain korvan juureen ja vääntäydytään päälle ihan väkisin. Senkö takia meistä näin isoja halusitte? Eikö teillä ole puolisot sitä varten? Ja jos on muttei nappaa niin vaihtakaa.

Laihialla otetaan lungisti. Ehkä ainoa paikka Suomessa missä se ei maksa mitään.

Tuulikki, joka oli ennen läski eikä siksi ole ikinä sietänyt läskejä ihmisiä. Mun mielestä Tuulikki on vaan liian pienenä nähnyt liian monta skotlanninhirvikoiraa ja on saanut päähänsä, että itsekin pitää olla köyryselkäinen ja tosi nopea. Luoja, ihminen, päätti, ettei Tuulikki ole kumpaakaan. Onhan tästä ennenkin varmaan ollut puhetta.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa. Helinä ja Torsti, joista jälkimmäistä ei onneksi nähdä samassa sängyssä Pomon kanssa. Tai jos nähdään niin miä muutan pois. Vaikka nyt olenkin jo valmiiks ilman kotia niin silti.

Tänään on Korsossa jonkinlainen avointen ovien päivä. No, sitähän se on ollut jo aika pitkään. Kolmas vaimo kotiutuu vasta loppuviikosta mutta muuta porukkaa ramppaa ressiin asti. Taas päivitellään kokoa ja kun ei vaan kiinnosta, että aina pitää selittää samat asiat. Syön just niin paljon kun ruokaa annetaan ja liikun jos huvittaa. Ei ne asiat muutu miksikään.

Talon väki aikoo vapun kunniaksi (mitä kunniaa se muuten tarvii että kuola poskella örvelletään pitkin kaupunkia?) tehdä itse makkaroita ja se on ehkä paras idea ikinä. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä kyllä osittain täytyy olla tyytyväinen nykyiseen mestaan sillä ruokapuoli on melko lihavoittoista. Tänä aamunakin lorautettiin vähän hirven verta aamupalaan kun tarpeeksi kauan pummasin.

Pomon perusaamiainen, jota ei blenderikään meinaa sulattaa.

Valtasin petiä kun en viittiny iteksee jäädä alakertaan.

Sen vaan sanon, että omakotitalossa on kyllä ihan liikaa hommia. Pitää istuttaa milloin mitäkin siementä (isännällekin riittää vaan ne kolme vaimoa), multaa siirretään paikasta toiseen, varastoa pitää siivota (että Pomon kamat saadaan pois hippikylästä) ja ennenkaikkea: ohikulkijoilta pitää vaatia ohikulkuvero haukkumalla.

Raskasta.

Mutta kyllä sen sanon, että miten raskasta se olis jos viettäisin vappua. Lähtisin kaupungille muodottomissa haalareissa usean muun samanlaisen kanssa. Ottaisin viinaa ihan koko ajan kun liikun. Huutelisin samalla kaikkea (lähinnä niille joilla on mielestäni isot tissit) ja hakisin alkulämmintä muutaman tunnin päästä iskevään loppuhumalaan. Sen koittaessa alkaisin tosissaan lämmetä ja koska meitä olis yhdessä paikassa ihan liikaa, palais pinna. Tässä vaiheessa onkin hyvä että puin haalarit jo pari päivää sitten, alkaa nimittäin maaperä lähestyä eikä vatsassa tekeentynyt rullakepappikaan enää pysyis paikoillaan.

Huomaisin makaavani jonkinlaisessa puistossa niitten muitten kanssa ja koska kevääseen kuuluu rakkaus niin hakisin sitä lähimmältä vastakkaiselta sukupuolelta vaikka väkisin.

Kunnes vituttais jo niin paljon (en tiedä mikä mutta ihan kaikki koska uho on kova juttu), että ne jotka jotain vielä tajuavat, ovat soittaneet kyydin. Pääsen lämpimään vaikka riehun kuin mielipuoli. Taistelen vastaan kommunisteja, vasemmistoa ja afrikkalaisten hätää ja saan siitä hyvästä jalkaani helistimet, jotka otetaan pois vasta kun hotellihuoneeni ovi on jo puoliksi kiinni.

Lopulta minuu lohduttais ainoastaan se, että vastapuolella on ihan yhtä vaikeaa.