Lisäksi isopäinen ja jalaton koira suuntaa muhun merkitseviä katseita tuon tuosta. Tällä kertaa kyse ei ole lemmestä, uskoisin, vaan puhtaasti kateudesta. Minul on kolme kertaa pidemmät jalat ku sillä.
Hyvä homma tässä kommuunissa on se, että pihalle mahtuu. Olenkin siäl lähes koko ajan. Kävelytiellä riittää haukuttavia ja kevätilmatkin on suosineet. Jotenkin minul vaan on vapaampi hengittää ulkona eikä kukaan katso liian pitkään.
Pomo on saanut jatkeensa Laihian tallista jo hetki sitten ja ensimmäinen huoltokin on tehty. Sinne meni taas kesän ruokarahat. Laihialla tulee olemaan sutinaa kevään mittaan enemmänkin sillä perheenlisäystä on odotettavissa. Ihmislapsista ei Todellakaan ole kyse, sen nyt voi arvata kaikki jotka on kyseisen talon väen kerrankaan tavanneet. Ja minust se on myös hyvä juttu. No mutta Saksasta pölähtää rotukaveri Laihialle. Siinä vaiheessa kun se ekan kerran maaperää Etelä-Pohjanmaalla tapailee niin olen sata varma, että se kysyy lähintä teroitettua aidanseivästä mitä päin juosta.
Taitaa takapihan joen pintakin olla laskenut sen verran ettei hukkuminen ole vaihtoehto.
Vaikka eläinrakasta se meno on. Ruokaa saa varsinkin kun tekee itsensä tykö ja halataan silloinkin kun haluais nukkua. Mikä siinä muuten on, että silloin kun olis parhaat unet menossa niin tullaan säslättämään jotain korvan juureen ja vääntäydytään päälle ihan väkisin. Senkö takia meistä näin isoja halusitte? Eikö teillä ole puolisot sitä varten? Ja jos on muttei nappaa niin vaihtakaa.
Laihialla otetaan lungisti. Ehkä ainoa paikka Suomessa missä se ei maksa mitään.
Tuulikki, joka oli ennen läski eikä siksi ole ikinä sietänyt läskejä ihmisiä. Mun mielestä Tuulikki on vaan liian pienenä nähnyt liian monta skotlanninhirvikoiraa ja on saanut päähänsä, että itsekin pitää olla köyryselkäinen ja tosi nopea. Luoja, ihminen, päätti, ettei Tuulikki ole kumpaakaan. Onhan tästä ennenkin varmaan ollut puhetta.
Hehän ovat kuin kaksi marjaa. Helinä ja Torsti, joista jälkimmäistä ei onneksi nähdä samassa sängyssä Pomon kanssa. Tai jos nähdään niin miä muutan pois. Vaikka nyt olenkin jo valmiiks ilman kotia niin silti.
Tänään on Korsossa jonkinlainen avointen ovien päivä. No, sitähän se on ollut jo aika pitkään. Kolmas vaimo kotiutuu vasta loppuviikosta mutta muuta porukkaa ramppaa ressiin asti. Taas päivitellään kokoa ja kun ei vaan kiinnosta, että aina pitää selittää samat asiat. Syön just niin paljon kun ruokaa annetaan ja liikun jos huvittaa. Ei ne asiat muutu miksikään.
Talon väki aikoo vapun kunniaksi (mitä kunniaa se muuten tarvii että kuola poskella örvelletään pitkin kaupunkia?) tehdä itse makkaroita ja se on ehkä paras idea ikinä. Täytyy sanoa, että tällä hetkellä kyllä osittain täytyy olla tyytyväinen nykyiseen mestaan sillä ruokapuoli on melko lihavoittoista. Tänä aamunakin lorautettiin vähän hirven verta aamupalaan kun tarpeeksi kauan pummasin.
Pomon perusaamiainen, jota ei blenderikään meinaa sulattaa.
Valtasin petiä kun en viittiny iteksee jäädä alakertaan.
Sen vaan sanon, että omakotitalossa on kyllä ihan liikaa hommia. Pitää istuttaa milloin mitäkin siementä (isännällekin riittää vaan ne kolme vaimoa), multaa siirretään paikasta toiseen, varastoa pitää siivota (että Pomon kamat saadaan pois hippikylästä) ja ennenkaikkea: ohikulkijoilta pitää vaatia ohikulkuvero haukkumalla.
Raskasta.
Mutta kyllä sen sanon, että miten raskasta se olis jos viettäisin vappua. Lähtisin kaupungille muodottomissa haalareissa usean muun samanlaisen kanssa. Ottaisin viinaa ihan koko ajan kun liikun. Huutelisin samalla kaikkea (lähinnä niille joilla on mielestäni isot tissit) ja hakisin alkulämmintä muutaman tunnin päästä iskevään loppuhumalaan. Sen koittaessa alkaisin tosissaan lämmetä ja koska meitä olis yhdessä paikassa ihan liikaa, palais pinna. Tässä vaiheessa onkin hyvä että puin haalarit jo pari päivää sitten, alkaa nimittäin maaperä lähestyä eikä vatsassa tekeentynyt rullakepappikaan enää pysyis paikoillaan.
Huomaisin makaavani jonkinlaisessa puistossa niitten muitten kanssa ja koska kevääseen kuuluu rakkaus niin hakisin sitä lähimmältä vastakkaiselta sukupuolelta vaikka väkisin.
Kunnes vituttais jo niin paljon (en tiedä mikä mutta ihan kaikki koska uho on kova juttu), että ne jotka jotain vielä tajuavat, ovat soittaneet kyydin. Pääsen lämpimään vaikka riehun kuin mielipuoli. Taistelen vastaan kommunisteja, vasemmistoa ja afrikkalaisten hätää ja saan siitä hyvästä jalkaani helistimet, jotka otetaan pois vasta kun hotellihuoneeni ovi on jo puoliksi kiinni.
Lopulta minuu lohduttais ainoastaan se, että vastapuolella on ihan yhtä vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti