Oravaisten penteleet

Järvenpäässä on ollut ihan mielenkiintoista. Aina silloin kun pääsee ulkoilemaan. Yksiöhän sinällään on aika pian nähty. Pomo on ollut aina kiinnostunut kirjoista vaikkei niitä nykyään juuri luekaan. Kannattais kyllä sivistää itseään eikä olla pelkästään somen varassa, jossa fiksustakin ihmisestä tulee nimetön huutelija. No mutta se löysi mielenkiintoisen kirjan, omasta mielestään. Mulle puhutaan muutenkin ei-sanoilla pitkin päivää niin se, että on tehty kirjakin aiheesta, on ehkä jo liikaa.

Kivoja kuvia joo. Pomo niitä katseli eräs iltapäivä.

Mutta osataan sitä täälläkin. Hiukan on talon kyyläisännöitsijä dramatisoinut luonnollista tyhjennystapahtumaa mutta sehän ei meitä estänyt poseeraamasta.

Ja koska tässä blogissa pysytään perusasioiden äärellä niin jatketaan viäl parin kuvan verran. Meidän lähellä on yks aarin kokoinen metsä, jossa on harvinaisen ärsyttäviä Oravia. Ne vaivaa minuu niin paljon etten meinaa malttaa pysyä nahoissani ja pitkän työpäivän jälkeen Pomo yleensä hermostuu muhun. Yleensä on joku Orava lähimmän puun juurella huutelemassa ja sinkoan perään heti kun pääsen irti. Ne helvetin penteleet on vaan niin nopeita etten ikinä ehdi saamaan kiinni. Oravilla on tietysti etua kun ollaan niiden mestoilla.

No mutta tästä oli kyse. Oon alkanut jätkäilemään ja osittain myös on tehtävä Oraville erittäin selväksi se, että kuka lopulta määrää. Ja ehkä Oravien pito tällä toimenpiteellä myös heikkenee alkukiihdytyksessä.

Pomohan ottais mut mieluusti mukaan eri paikkoihin. Saan kuitenkin aika helposti paniikkikohtauksia. Niitä samoja mitä nuoret naisetkin aika usein kun poikaystävä aikoo jättää ja on kaikkea niinku tosi rankkaa elämässä ja sit on niinku ihan pakko soittaa hätäkeskukseen. Käytiin yhellä salilla kyselemässä kahvakuulien käyttöä ja mut piti jättää odottamaan.

Ajauduin itseni kanssa solmuun alle kahdessa minuutissa. Viereisessä talossa treenasi joku bändi ja tunsin oloni epämukavaksi enkä pääsyt irti ja muutenkin vitutti taas odottaa. Kuulatkaan eivät olleet sopivia, joten kannatti tämänkin reissu.

Eikä meidän kämpässäkään aina voi vaan kellahtaa kyljelleen ilman, että joku osa on kiinni joko kalusteissa tai seinässä.

Parvekkeella on kyllä tilaa ja nyt siäl voi ollakin kun on syksy. Tänä aamuna aloin poikkeuksellisesti syömään raksuja jo aamuseiskalta ja Pomo otti ruokatelineen kylppäriin. Kuulemma radan pohjoispuoli Järvenpäästä herää kun syön. Vaikka nautin joka nappulan erikseen mutta ilmeisesti ruokailun kesto ylittää Pomossa ärsytyskynnyksen. Sitäpaitsi mitä se sitä haittaa kun on jo lähtenyt töihin. Se muutenkaan mieti mitä muut ajattelee.

Sivuhuomautus ripulista. Sitä ei ole ollut sen jälkeen kun aloin taas vetää luomunappulaa. No ehkä parinsadan euron lääkärireissukin auttoi asiaan.

En ole aiemmin asunut parvekkeellisessa kämpässä ja senpä takia kulkeminen ovesta illan hämärtyessä ei aina ole niin yksinkertaista. Yks ilta ylitin itseni kun hetken arpomisen jälkeen uskalsin ohittaa oven edessä olevat verhot. Edellisellä kerralla menin parvekkeelle ne niskassa kun tallasin alareunan päälle. Oli nytkin vähän sama fiilis kuin esiripun takana josta ei löydy ulospääsyä. Sattumalta kuitenkin sujahdin oikeasta kohdasta ulos. En kuitenkaan osannut tulla takaisin. Ei se ole niin helppoa kuulkaas kun pitää varoa kiskomasta verhoja alas ja kuulla taas motkotusta siitä.
Pomo katseli hyvän tovin telkasta Unelmien poikamiestä ennenkuin huomasi jotain puuttuvan ja tuli sitten mulle naureskelemaan. Mahduin lopulta takaisin sisäpuolella kun verhoa siirrettiin tuuman verran.

Mutta onneksi ei ole enää kesä. Ihmisten mielestä hellepäiviä oli liian vähän. Mun mielestä yksikin on liikaa. No mas. Syksy tuo tullessaan pikku koululaisen meidän perheeseen kun Pomo alkaa opiskella. Todennäköisesti mut ens kesänä sullotaan rekan nuppiin reissaamaan ympäri Eurooppaa. No sen toteutumiseen on onneksi viäl aikaa ja ehkä tässäkin pääsee käymään niin, että aika parantaa tämän mielenköyhyyden aiheuttaman ammatinvalinnan.

Kerron sitten miten opiskelut sujuu eli miten monta linkkua on täysperävaunulla saatu aikaan. Kun nyt ei nolais taas itteään. Miä keskityn pysäyttämään Oravien vallankumouksen.