Parta se miehellä olla pitää

Ihmiskisoissa jaetaan erilaisia lätkiä kun saavutetaan jotain hienoa. Jääkiekkoilijat lätkii ensin jäällä ja sitten niille laitetaan kaulaan lätkiä jos vaan risuparran läpi saa pujotettua. Vähän luulen, että erityisesti nuo jääkiekkoilijoiden parran kasvut kiihtyy sen myötä mitä lähempänä on viimeiset ottelut. Useimmat niistä näyttää aika kauheilta, varsinkin ne granlundit joilla parta ei vielä edes kasva. Ne onkin siinä tapauksessa sellaisia pikkuäijiä vasta mutta saavat statustaan nostettua kyllä mikäli pelaavat hyvin. Sitten missitkin alkavat kiinnostua eikä ketään lopulta haittaa vaikke parta vielä ihan kasvaisikaan.

Mitenköhän partojen käy tänään kun Suomen joukkue pelaa taas viimeisen ottelunsa kun muut ei enää halua pelata niitten kanssa?

No mutta Pomolla ei ollut mitään play off- juttuja. Tai mistäs sen tiedän kun olin Varistossa relaamassa koko edeltävän viikon ettei se olis ressaantunu lemmikkinsä hoidosta. Muuten se kyllä on noissa on-off asioissa kunnostautunut.

Lätkä tuli kotiin niistä kuulakisoista. Onneksi ei sitä poikaa minkä ne jääkiekkoäijät aina saa. Ei lätkää mulle ole esitelty eikä muillekaan kun ei kuviakaan ole. Ilmeisesti sitä mitalia isompi juttu oli kuitenkin tempoa kuula kansainväliselle tasolle. No mutta voishan sen lätkän lähettää sellaiseen kulta rahaksi- firmaan. Siinä sitten tulis ilmi ettei se oikeesti edes ole kultaa. Toisaalta, eihän ne firmat muutenkaan lähetä lopulta rahaa.

Jos kerran on niin tärkeetä noi mitalit niin olisvat edes aitoja.

Ette ikinä arvaa mitä poden tällä hetkellä. Ripulia. Nolottaa myöntää, että olen Korsossakin jo päässyt merkkaamaan olohuoneen maton. Tosin ihan vähän vaan siitä kulmasta. Kävi niin, että yläkerrassa kukaan ei heränny ajoissa ja johonkinhan se oli turautettava sitten. Pomon hämmästys oli tosin aika suuri sillä läjä oli tällä kertaa vain sellainen mikä ehkä labradorinnoutajasta lähtee.

Eilen Pomo pakkonieletti minul Canicuuria ja tänä aamuna taas. Ahti oli kyseisen ajan keittiön pöydän alla piilossa. Hyvähän siält oli huudella. Lekuriin pitää mennä kuulemma maanantaina jos ei vatsa asetu.

Kyllä näitä vatsanväänteitä on ollut jo ihan riittävästi. Kohta ei rahat riitä niiden hoitamiseen. Joudun sitten varmaan Korson S-Markettiin kassalle.

Liikunnallisessa huushollissa joutuu väistelemään kaikenlaisia välineitä.

Välillä väistelen talon emäntää. Tai aika usein sillä sen tielle ei viitsi asettua missään asiassa. Sillähän on myös yliluonnollisia kykyjä tietää mitä koirat milloinkin tekevät. En enää ikinä yritä ottaa makkaraa ilman lupaa.

Luulin, että Pomon kummitytöllä on ainoastaan Gärmes-fetissi. Korson Ahti kietoutuu tähän iltaisin ja voitteko uskoa, Ahti tappaa hitaasti kyseisen Gärmeksen uudestaan ja uudestaan. Mahtaa kaverin leuat olla kuluneet kun se naksuttaa niskaa poikki ilta toisensa jälkeen. Onneksi Gärmeksellä on silmät, että tietää edes mistä päästä pitää purra. Ahti on saaliistaan myös kovin mustasukkainen. Ihan niinkuin haluaisin koskea siihen räkäiseen pötkylään millään tavalla. Se on vähän sama kun joissain parisuhteissa kun emäntä ei kiinnosta isäntää yhtään mutta kun joku muu on emännästä kiinnostunut niin se tapetaan. Joko emäntä tai se kiinnostunut.

Siten ei kyllä jää epäselväksi kuka on isäntä.

Joukkueen auton pääsin tyyppäämään eräänä iltana kun mut viimein haettiin Varistosta. Ei siinä mitään, voisin olla siäl useamminkin. Mutta kyllähän koiran omistaja on se joka koirastaan pääasiassa huolehtii eikä muut. Melkein nukahdin penkille.

Tätä lajia katsellessa nukahtaa satavarmasti. Kokeilkaa miten pitkään jaksatte katsoa. Ja kuunnella.