Ei ole hääppöinen tilanne sekään. Ja aiheuttaa päivittelyä varmasti. Toisaalta kun menoa katselee näin koiran näkökulmasta niin kyllähän ne lapset on varmaan aika tärkeitä kun ne pyörittävät tätä maailmaa nykyään miten tahtovat. Usein kun käy niin, että ulkoillessa sattuu Kersa kohdalle, joka huutaa vastaantullessaan saako paijata saako paijata? No ei saa. Mutta sanopa se sille aikuiselle (kuuluisi käsittääkseni olla sen Kersan vanhempi) niin vika on viimeistään Pomossa, joka on kasvattanut minust lapsivihaajan. Niin onkin, entäs sitten? Ei koiristakaan kaikki tykkää.
Muutettiin Korsosta viimein pois. Opin siäl sentään tiettyjä asioita. Sukellusvehkeistä kuuluu migreenin aiheuttavaa suhinaa ja kasvimaalle mennään kummallisilla kengillä. Itse en pukis tommosia värkkejä jalkoihini mistään hinnasta. Josko niitä koirille edes tehdään. Viisi varvasta voi käsittää tietysti vaikka näinkin.
Tein muuten ylijuoksun tuolla samalla kasvimaalla ja sen jälkeen laitettiin aita ympärille vaikken jättänyt kuin sievän laukkajäljen vasemmalle puolelle rivistöä.
Lisäksi Korsossa opin sen, että talon Ahti-koira on tarkka autoista, ihmisistä, ruuasta, eteisestä, keittiöstä, portaikosta, olohoneesta, käärmeestä, hoitokoira Roopesta ja yleensäkin kaikesta tilasta missä kulloinkin sattuu olemaan. Huokaukseni oli siis todella syvä kun viimein päästiin omaan kämppään. Se oli ehkä yhtä syvä kun Pomollakin sen tullessa ekaa kertaa omaan kotiinsa ja haistettuaan ulko-ovelta olkkariin tekemäni ripulit. Sillä oli kaverikin mukana ja olihan sen vähän huonosti ajoitettu tyhjennysharjoitus, myönnettäköön. Vaikka koskas sitä vartavasten ripulia suunnittelee.
Meidän yksiössä on myös aika kuuma. Parveke on ainoan huoneen levyinen ja onneksi sen verran iso, että koko meidän elämä mahtuu sinne jätesäkeissä ja laatikoissa. On sinne raivattu mulle makuunmentävä tila mutta kyllähän tavarat oikeesti kuuluu kaappiin. Ehkä sitten talvella? Paitsi että kun on huomattu ettei parveketta ole sitä ennenkään käytetty niinkuin kuuluu niin kamat pysyy paikoillaan.
Viimeaikaisen käytökseni perusteella emme mattoja ehkä asuntoon tuo ja liian fiiniähän sen oliskin. Eihän vessassakaan tarvita valoa, Pomo vissiin löytää pöntön elämänkokemuksellaan. Tai sitten se on ottanut tosissaan sen vitsin, että pimeässä naiset on kauniimpia. Miähän en tarvitse juuri mitään elääkseni, varsinkaan valoa. Näkee vaan vastapäisen talon naapurit suotta meille ja tekevät eläinsuojeluilmoituksiaan kun isoa koiraa pidetään pienessä yksiössä.
Mun mielestä kaikenlainen relaaminen on ookoo, jopa kuumassa kämpässä, mutta kiinnittäisivät huomion siihen, että sydänvikaista koiraa viedään kolmen vartin juoksulenkille kolmesti viikossa. Ei Pomollakaan happi kulje, ei sen puoleen, mutta sillä on oloa helpottamassa ohuet vaatteet. Jotka usein on sellaiset tekniset urheiluvaatteet (naistenlehdissä kehoitetaan pukeutumaan), joissa vatsamakkarat näkyy ja osa energiasta menee sitten paidan kiskomiseen kun se nousee hölkätessä pömpön päälle. Kävelysauvat kädessä sen vois vaan jättää tekemättä ettei teurasta minuu tai ohikulkijoita.
Vaikeeta se on yksinkertainenkin.
Onneks mun ei tarvi sentään tehdä penaa, mavee tai kyykkyjä sen toiset kolme päivää viikossa. Olen varmaan käsittänyt hiukan väärin tuon Penan tekemisen mutta kuten monesti olen todennut, kahvakuulailijan sielunelämä ei ole mulle valjennut vaikka sitä aika läheltä saan seurata.
Ja kaikki tuo vaan sen takia, että Pomo huomais lopulta miten vanhaksi on tullut ja vois taas selittää sitä sitten kun paikat hajoaa. Eikä tule menestystä. Sitten sille viimeistään tulee kriisi. Ja koska sillä on moottoripyörä, mikä usein tuossa iässä on kriisin merkki, niin se varmaan hommaa jotain muuta älytöntä osoittaakseen maailmalle olevansa vielä kova tekijä. Kyllä sillä sen verran testosteronia on asian toteuttamiseksi.
Laihialta on Ursula Maailmanmatkaaja käynyt jo Suomessakin monessa paikassa. Tai no, ainakin Lempäälässä ja Turun suunnalla kaksitähtisen Tiernapoikain vieraana. Ursulan veljpoeka Saku-Aatami on myös sulkku. Eivät näillä näkymin onneksi naskalihampaineen ole tulossa meille.
Aika usein kun kulutan päiviäni makoillen niin on tullut mieleen, että miten ihmiset jaksaa olla sen saman ajan töissä. No ne sentään pääsee välillä vessaan. Mutta harvat saa vaihtaa asentoaan yhtä usein. Pomollakin on kohta alanvaihto edessä kun ei se kestä niin rankkaa työtä tietokoneen ääressä. Miksi siihen pitää alunperinkään lähteä kun on selvää, että luojan luoma on luotu liikkumiseen eikä jäkittämiseen? No mutta niinhän se menee, että ensin pitää sairastua että tajuaa mikä ei hyväksi.
Ripulia ei lasketa.
Entä mitä eroa on Pelimiehellä ja Setämiehellä? Ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti