Petri Nygård feat. Irwin Goodman

Minul on tänään synttärit. Täytän kolme vuotta. Vietän synttäreitäni yksin. Olin matkoillakin. Nyt kuitenkin kotona ja Pomo lähti aamulla töihin. Ei muistanu onnitella. Ihme.

No näyttelyssä sitten kohkattiin muitten mukana. Meitä irliksiä oli nelisenkymmentä ja muutama tunti vierähti Lahden Messuhallissa helposti. Pomon ystävätär Suski kävi myös minuu katsomassa ja kuvas samalla kehätouhuja.

Mikäli asian oikein ymmärsin niin suurta menestystä ei tälläkään kerralla tullut. Parhaani kyllä tein mutta Dumarin mukaan lihakset olivat jäänneet kotiin. Onhan se selvä, että jos talvella päivästä toiseen päivystät itekseen himassa niin huonosti ne lihakset kasvaa. Ja Kuulan kanssa minuu ei saa treenaamaan. Ehkä tilanteeseen tulee Juoksevan Basistin kanssa muutos ja pääsen kunnolla revittelemään. Auttais varmaan vieheen kanssakin, jos olis millä juosta sen perässä.

Kaunis toki olen mutta tää ei ollut missikisa kuitenkaan. Dumari pyysi Pomoa näyttämään mun hampaat. Hyvä niin, sillä vieraat belgialaiset miehet saa mut vähintään varautuneeksi. Hampaissakin oli kuulemma jotain pientä sanomista. Hävetti (niinpä. taas.) sekin kun Pomo lennokkaasti englanniksi kertoi mun täyttävän kolme vuotta kolmen päivän päästä ja että tää oli mun kolmas näyttely. Olis pitäny suunsa kiinni niin ehkä tulos olis ollut toinen. Tai edes se kolmas.

Ihan aluks kävi muutenkin huono tuuri kun ekaa kertaa muiden koirien kanssa riviin mennessä minuu alko pyllystä kutittamaan ihan julmetusti. Väänsin takapuolta oudosti ja Pomo yritti pitää mut suorassa seisomassa. Istuin kuitenkin, sillä suoraan sanottuna tilanne oli äärimmäisen hankala. Meillä meni Pomon kanssa vähän piirileikiksi ja täppäsin etukäpälät sen hartioillekin pariin kertaan kun en ollut ihan varma mitä piti tehdä.

Tai no, kyllähän sen taas tiesin kun näyttelypanta lyötiin kaulaan, että mitä tehdään, mutta oli se alustakin aika huono juosta. Niin ainakin olen kuullut näyttelyissä sanottavan jos esimerkiksi liikkeet eivät ole olleet Dumarin mieleen.

Kannustettiin naapuripitäjän YliKymmentä- koiria ja ne otti tilaisuuden yhtä rennosti kuin kaikki muutkin. Irliskehässä kun ei juuri ylimääräistä liikettä tai ääntä kuulu. Mitäs sitä enempää kuin on tarvis ja sekin just ja just - jos viitsii.

Näyttelypäivänä käveltiin aika monta kilometriä. Ensin maalla bussille, bussilta näyttelyyn ja viäl näyttelystä juna-asemalle. Junaa vaihdettiin Turkuun mennessä kaks kertaa. Olin ihan puhki ja eikös Loimaalta tullut kyytiin sellainen miesporukka, jonka Pomo tiesi heti olevan laivalle menossa. Kyllä sen itsekin haistoin. Sen lisäksi yksi niistä esitti laulun, jonka sanat meni suunilleen näin:

"haloo joo mää oon gännissä missä sää oot ei tippa tapa ja ämmbäriin ei huku kun on alkuun bäästynniin antaa mennä vaaannnn, antaa mennä vaannnn, antaa mennä vaannn."

Tällä Loimaan miehellä tuskin oli paljon faneja laivalla. Jos sen nyt edes oli keikalle menossa.

Nyt siis juhlin synttäreitä rankan viikonlopun jälkeen, josta ei jäänyt muistoksi oikeastaan muutakuin stressireaktio skeittilaudasta - en pystynyt edes pissaamaan vaan yritin mennä rapun ovesta äkkiä takaisin sisälle. Ei se olohuoneessa mikään ihme vehje ole mutta asfaltilla siitä tulee itse piru.

Pomo vie mut Tampereelle parin viikon päästä uudestaan arvosteltavaksi. Nyt oli sen verran kovaa seuraa ettei sijoituksesta voinut haaveillakaan vaikka ERI (excellent) tulikin. Rodun paras oli sellainen Tino Taurus. Sen punaliivinen Pomo oli säälittävän pieni siinä vieressä. Minuu pelottais jos pimeellä tulis tommonen mörkö vastaan.

Tässä kuvassa ollaan jo loppupuolella näyttelyä eikä minuu juuri kiinnosta mitä muille tapahtuu. Nää tapahtumat on ihan vaan ihmisiä varten eli tulihan taas yks päivä lusittua niin sanotusti, lihaksia kasvatellen.

 

 

22 Pistepirkko "I Knew"

Siili ilman sisustaa

Lähimetsästä voi löytyä vaikka mitä. Aika paljon siäl on roskaa mutta eilen nenääni kävi kumma haju. Haistelin hetken ja löysin siilin. Pomo tuli kanssani katsomaan otusta ja kävi ilmi, että siili olikin tyhjä. Hämmentävää. Joku oli siis imenyt siilin tyhjäksi ja jättänyt piikkisen kuoren jäljelle. Pomon mielestä se oli kuvottava enkä itsekään oikeen lämmennyt nahkaläpyskälle.
Jäi arvoitukseksi siilin kohtalo, kauhea tapa kuolla jokatapauksessa.

Kävelyllä ollessamme meiltä tuli eräs Neekeri kysymään neuvoa. Se puhui kyllä vähän suomea englannin lisäksi mutta Pomolla oli vaikeuksia ymmärtää ja hävetti taas sen puolesta:

- Hei! Where is katilo?
- No moi.. öö... katilo? (dorka, kätilöopisto)
- Nini. Minu pita menna katilo, siella opiskelijaravintola. Sofianlehdonkuja.
- No mulla on tässä puhelimessa kartta, oota ni katon (oliko pakko sitä hienoa puhelintaki esitellä). Mikä se paikka oli? Ka..? (kättäri, etkö tajua)
- Katilo. Babys. You know.
- Aa joo. Kätilöopisto (jiihaa, tajusit). Okei kävele Limingantietä noin kilsa niin se on oikealla.

Jatkettiin matkaa. Sillä mustalla miehellä muuten oli reppu jossa oli Hill´s koiranruokamainokset. Ei voinut olla paha kaveri ollenkaan.

Eilen illalla Pomo alkoi yhtäkkiä penkomaan mun tavaroita. Oon laittanu kaikki pannat ja hihnat ja lelut sellaseen pyöreän malliseen vetoketjulla suljettavaan laukkuun. Tai oikeastaan niitä on kaksikin - on tota tavaraa kertynyt. Oikeesti niissä pitäis säilyttää vissiin ruokaa. No mutta Pomo innoissaan tonki kaikkea ja menin kuonoineni katsomaan että mistä on kyse.

Mustista ja Mirristä Pomo löysi uuden näyttelytaluttimen, ruskean, kun se kuulemma käy mun väriin paremmin kuin valkoinen. Ja oli alennuksessa. En tiennytkään, että värin kanssa on niin tarkkaa. Lisäksi huomiseksi pakattiin mukaan sellainen käärmeketjullinen kapea kuristushihna sen ruskean jatkoksi.

Piirileikissä kun pitää mennä viimesen päälle oikeaa vauhtia ja jos erehdyn vikuroimaan (mitä aika moni kokematon saattaa tehdä) niin Pomo antaa hihnan päästä vähän rotia mulle. Ei kyllä tunnu missään kun kaulassa on suuremmat lihakset ku Pomolla sellukoivissansa. 
Luomunappuloita piti ottaa tietysti ja kampa ja kynsileikkurit. Pomo ei ole pohjavillavehkeellä nyt minuu siistinyt, että olis hienompi turkki näyttelyssä. Imuroinut onkin kotona sitten sitäkin enemmän.

Pari iltaa sitten Pomolla meni hermo mun tassukarvoihin ja ne piti leikata samantien lyhyeksi. Kuulemma alkaa hiekan määrä kämpässä riittämään. Entäs Juoksevan Basistin karvat sitten? Taas oli tasa-arvo kohdallaan. Seisoskelin nimittäin hyvän tovin paikallani kun Pomo kävi kaikki tassut läpi Zooplussalta saamillaan korruptiosaksilla.

Päivystän himassa tämän päivän Radio Helsinkiä kuunnellen ja Pomo tulee hakemaan mut töiden jälkeen. Ehditään ehkä just Valkun treeneihin Lauttasaareen ja sit juosten junalle ja Lahteen. Mummi tai Vaari on asemalla vastassa, uskoisin. Toivottavasti lähellä laituria, että pääsen pian autoon suojaan aseman hälyä. Pientä hyperventilointia pukkaa kun on taas ihmisiä aika paljon. Ja junassa kun tuijotetaan alvariinsa eikä itsekään enää tiedä onko vasikka, poni, jääkarhu, tavallinen karhu vai muuten vaan Kauhean Iso joka syö Ties Miten Paljon Se Syokään.

Kehäpäivityksiä on tiedossa ensi viikolla. Pitää tässä pyhinä nimittäin Turussakin käydä mutka. Junalla tietysti.

Lopuksi pääsiäiskevennys ja harras toiveeni, että tällä tavoin voitaisiin Russelin kanssakin joskus telmiä. Ehkä joskus kun se pääsee skitsoistaan. Huomioikaa laulun sanat.

Mulahduksia ja Sonninsuteja

Saakeli soikoon että oli hurja sunnuntai. Lähdettiin Pomon ja Juoksevan Basistin kanssa ihmettelemään koskenlaskijoita. Nää tyypit oli vapaaehtoisesti ahtautuneet pieneen paattiin ja tulivat Vantaanjoen paskaista koskea pitkin alas. Siis oikeesti.

Ensinnäkin, minuu jännitti ne kaikki ihmiset, jotka oli tulleet paikalle. Piti olla joka ilmansuuntaan varuillaan skeittaajien ja persoonallisten polkupyöräilijöiden varalta. Tuli vikuroitua ihan huolella alkumatkasta ja Pomo laitto mut hyppimään hetkeksi puolelta toiselle puoli metriä korkealla olevan kaatuneen puunrungon yli. Tein sitä muutaman kerran mutta onneksi jatkettiin pian matkaa sillä tunsin oloni aika typeräksi. Eikä se mun stressiin mitenkään vaikuttanut.

En oikeastaan ollut kiinnostunut niistä punkeloveneistä. Pari kertaa kuitenkin Pomo kiskaisi hätäpäissään talutushihnasta kun joku mulahti ja kolisteli päätään pohjakiviin. Siinä vaiheessa tuli kurkattua mistä on kyse. Vastakkaisessa suunnassa kuitenkin tuoksui hernekeitto, makkarat ja letut, joten ymmärrätte varmaan tärkeysjärjestyksen.

Tässä kuvassa olen Vantaanjoen toisen koskihaaran vieressä ja kuulemma loppupäivästä ne samat puljailijat laskivat kuusi metriä alas suoraan kuohuvaan veteen. Ei hyvää päivää. Kysyn vaan että miksi.

Kumpulassa on kevät siinä vaiheessa, että maasta nousee kukkasia. Oli niitä viime keväänäkin mutta silti Pomo joka kerta ottaa kuvia. Ihan kuin se unohtaisi talven aikana edelliskeväisen toiminnan ja jatkaa sitä sitten kun aurinko alkaa lämmittämään. Ja kyseessä on sentään vaan kukat. Mutta toistoista vissiin on ihmisten maailmassa kyse. Ainakin se liittyy vahvasti Kuulan kanssa toimimiseen.

Eilen Pomo leikki Elisabeth Tayloria Hernesaaressa. Se oli Vuosaari- elokuvan kuvauksissa esittämässä poliisia. Sitä mitä se tekee töissäkin. Glamour oli kyllä kaukana kun kohtauksessa piti viedä murkkuikäinen poika kotiinsa ja se oli oksennellut itsensä ihan limaiseksi. Tiesin heti, että kyseessä oli vaniljajogurtti kun Pomo toi haalarin kotiin pestäväksi. Se siis mitään oikeeta työtä ollut.
Ja minuu aina jaksaa ihmetyttää se, että ihmisillä ei ole merkitystä minkä ikäisiä ne on kun tarvitsevat huolenpitoa. Luulisi jo aikuisena tietävän, että tietty määrä alkoholia aiheuttaa pahan olon jos se on tehnyt sen 15- vuotiaanakin. Jos mulle tarjottais kotopuolen juomaa Guinnesiä niin paljon että joisinkin sitä liikaa niin kyllä seuraavalla kerralla sanoisin ei kiitos.

Jo yksi rullaluistelijakin aiheuttaa kropassa määrittelemättömiä reaktioita.

Tällä viikolla on sitten se meikäläisen näyttely. Pomo vois panostaa myös omaan ulkonäköönsä eikä vaan nyppiä ja nipistellä minuu jokapuolelta. Kiirastorstaina käyn ensin esittäytymässä Valkun porukalle. Silloin kuvataan jotakin dokkaria ja mistä vetoa, niin se kuvausvehje on pelottavin ehkä ikinä. Merenranta kyllä kuulostaa kivalta, pääsee jahtaamaan lintuja.
Mustarastaat on muuten ihan parhaita, ne nimittäin juoksee lähimetsässä karkuun. Kai siksi kun ne on poikasia ja tyhmiä viäl.

Kierähdystyylillä vaikka yli Vantaanjoen. Kunnes sänky tuli vastaan.

Tiedättekös mitä siitä,seuraa että syö metrisen sonninhännän kolmessa minuutissa? Helsingin Sanomia ja läpituuletusta. Jiihaa.

Pirullinen polvinivel

Tänään Pomo ei meinannut päästä ylös sängystä, ei sitten millään. Sillä on vapaapäivä. Noin kello seitsemästä alkaen pidimme tunnin välein seuraavanlaista vuoropuhelua, jonka minä aloitin:

- piip piip piip piip
- ihmismurinaa
- ultrasyvä huokaus

Ennen yhtätoista alkoi viimein tapahtua ja päästiin ulos. Dialogia käytiin siis hetken aikaa.
Ihmettelen Pomon ja mun tasa-arvoisuutta aina kun se menee ensin vessaan ja pukee sitten ulkovaatteita ikuisuuden. Enkö juuri minä ole aamuisin se joka haluaa ensin päästä pissalle?

Outo juttu itsessäni muuten on se, että jos Pomo murisee niin silloin olen todennut kaikkien parhaaksi lopettaa sen hetkisen tekemisen. Usein kun piipitän, saan vastaukseksi murinaa. Yksiössämme siis piipitetään ja muristaan melko paljon mikä ehkä hämmentää teitä muita senkin takia, että lajiedustus näille äänille on alkuperäisoletuksesta poikkeava.

Ohessa muutaman kuvan sarja siitä, miten herätysmetodini yleensä menee. Luulen, että Pomon mielestä olen ehkä ärsyttävimmilläni näin toimiessani. Olen jalostanut systeemin huippuunsa ja viimeisillä hetkillä ennenkuin mut vasta huomataan, olen lähes hengittämätttä. Liikkumatta ainakin ja katseen on oltava hyvin tiivis. Poraudun sillä unen läpi.

Pomo kyllä leppyi melko pian kun kuuli radiosta Fatboyn uutta musiikkia.

Aamupäivähän kulki siten, kun päästiin sisälle takaisin, että innostuksissani tuuppasin sonnin polvilumbioonen jämän Pomon pedin alle. Pomo päätti juuri tänään huoltaa futoniaan ja oli käärinyt sen rullalle. Kyllä koetteli irliksen hermoja mokoma luunpala. Onneksi sain apua ennenkuin olisin alkanut laittamaan paikkoja uusiksi ihan tosissaan.

Loppupäivän kulusta en tiedä. Pomo on jutellut jo pidempään lakastuneiden kukkien hautaamisesta ja talvivaatteiden varastoon viemisestä. Useinhan ihmiset puhuu lämpimikseen, en kyllä käsitä ketä se lämmittää ja varsinkaan että miten, eikä tämäkään kerta varmaan ole poikkeus.

Hyvää viikkoa kaikille, näillä mennään koska Kisoihin on kuutisen viikkoa (kuulin muuten sivukorvalla että minuu ei oteta mukaan - voi kyynel.).

Ei ole otsikkoa

Kuvassa on sellainen aika hämärä laite nimeltään Power Ball, jonka Pomo hommasi treenatakseen kyynärvarren lihaksiaan - gyroskoopilla. Pallo pitää metkaa ääntä ja sai hetkeksi vinttikoiran vaistoni heräämään. Hetken laitetta ihmeteltyäni kiinnitti ulkona huomioni satunnainen ohikulkija, jolla oli pikkukoira fleksissä mukana. Talomme ohitse ei juuri kukaan kulje ettenkö olisi siitä jollain tasolla tietoinen. No, joka tapauksessa, ei se pallo tätä vuosituhatta mielestäni ole sillä se pitää käynnistää narusta vetämällä. Eikös sellaisen olis halvemmalla löytänyt vauvaikäisten osastolta?

Pomo sai kuvan nypityistä korvistani mutta tarkkana ollessani laputan eikä muoto ole kauniin ruusumainen kuten irliksillä pitäisi olla.

Siinä sivussa kun Pomo muokkaa vartalooan, ja kivunsietokykyään, Kuulan kanssa, se muistaa korvakarvojen nyppimisen lisäksi valmistaa minuu muutenkin muutaman viikon päästä olevaan ensimmäiseen näyttelyyn. Saa nähdä lähtevätkö Mummi ja Vaarikin puolestani jännittämään sillä näyttely pidetään Lahdessa, lähellä Pomon kotopaikkaa.

Bosse otti kuvan kun oli harjaillut pihalla turkistani turhat pois (ja kerättyään kuuliaisesti karvatukot biojätteeseen ettei tule sanomista koirattomilta). Pää jäi kuvassa paitsioon mutta muuten alan olla kolmivuotiaan nuoren naisen mitoissa. Vai mitä mieltä olette? Tuleeko menestystä?

Mulle ihan sama, Pomolle se tuntuu olevan jotenkin kiinnostavaa tässä vaiheessa elämää, joten käydään nyt pariin otteeseen kehässä jolkottelemassa. Enemmänkin odotan kesän juoksukisoja ja vauhtiin pääsemistä. Siksi olenkin pitänyt linjoistani huolta pitämällä ajoittain päivän parin paastoja.
Näistä viimeisin sattui hiukan nolosti tuplaripuliin juuri kun Pomon ystävätär Suski oli tullut kylään. Ei siitä sen enempää sillä ripulijutut on jo kulunut aihe.

Kevään perhostelut on sitten käyty. Meillä oli Satamassa  sellainen aikuisille muotoiltu esitys ja ajoittain pitelin korviani kun näytelmä meinasi ihan lähteä käsistä. Aikamoista kielenkäyttöä - ja ruumiinkin. Mutta kyllähän sen ymmärtää, että välillä hippien vaan pitää saada olla se mitä oikeasti on kaiken maailmanparantamisen sijaan. Ulkopuolella kiinnitti huomiota yksi hassu joka makoili sohvalla nurinolevan asuntovaunun päällä. Sillä oli kommandopipoksi kutsuttava ompelus päässään ja kai se leikki sellaista swat- tyyppiä, joita Pomon kolleegatkin välillä.

Näytelmässä tulivat sosiaaliviranomaiset hakemaan perhettä mutta ne olivatkin naamioitunutta Kalmanväkeä, joka oli liikkeellä keskellä yötä. Tuo päivystäjä ei vissiin tiennyt, että tuskin Helsingin kaupunki on sen erikoisempi ja hakisi ketään iltasella talteen. Mutta eihän eläytyessä voi aina ajatella realiteetteja.

Eräänä Pomon vapaapäivänä avattiin terassikausi Intiankadulla Kahvila Kapusiinissa. Ihmiset yleensä tarkoittanevat kauden avaamista kun tehdään jotain ensimmäistä kertaa. Muistaisin tämän kerran kyllä joka kerta mikäli kadulla on jatkossa saman verran hiekoitushiekkaa peffan alla.
Lisäksi bussit ajavat edelleen liian lähellä että voisi ajatella rentoutuvansa. Pomo oli kyllä mielissään voisilmapullasta, kukapa ei olisi, ja kuumasta teestä. Eli ei tällä terassilla siideristä ollut tietoa. Eikä pöydistä.

Jatkoimme auringon ottamista kotitalon grillipaikalla, jossa muistin vahtikoiran roolini aina kun kukaan tuli pihalle. Kävin varoiksi portin takanakin haistelemassa erään lenkkeilijän.

Viime maanantaina Pomo otti mut mukaan kun vietiin Veijo huoltoon Karkkilaan. Matkasin normipaikalla ajoa tarkkailen. Tällä kertaa olin kahden kaljun miehen välissä. Toisella kylläkin oli karvaa kasvanut tosi paljon pään alapuolelle. Pomo tiesi kertoa, että usein tietyn merkkistä moottoripyörää ajettaessa parta kasvaa paljon. Onneksi Pomon pyörä on toisen merkkinen.

Matka sujui kivasti, kuten aina kun pääsen mukaan. Mersun takapenkillä oli tilaa meille Pomon kanssa ihan hyvin ja otin päikkäritkin tyylikkään peiton kaverina.

Usein Pomon vapaapäivinä käydään tapaamassa sen kavereita. Tällä kertaa niillä oli Taika- nimisen naisen kanssa Butoh- palaveri Kääntöpaikalla. Ne meni alakertaan juttelemaan melkein pariksi tunniksi. Tukahdutin sillä välin pitkästyneisyyttäni eteisessä. Eteisessä joko sen takia ettei koiria saanut viedä pidemmälle tai sitten se tapaaminen oli niin salainen, johon en kyllä usko.
Ilmeisesti Pomolla on tarkoitus performoida jotakin jossain vaiheessa. Mistä minä sen tietäisin kun en saanut olla paikallakaan.

Käveltiin Taikan kanssa Arabian rannalla, jossa molemmat naiset puolittain sokeutuivat kun hanki oli niin kirkas. Itse sain kerran hepulin. Nukahdetiinkin Pomon kanssa sohvalle kun päästiin kotiin. Hepuli otti voimille humpsahtelevassa hangessa. 

Tänä aamuna löysimme lähimetsästä metsätontun majan. Skeptinen Pomo kielsi minuu menemästä peremmälle, kuulemma siäl olisi kuitenkin ollut piikkejä tai muuta rojua. Missä sen mielikuvitus nyt oli kun yleensä kaikki tämmöset saa sen sisäisen lapsen esiin?
Jatkettiin siis matkaa. Kevätpuron varrella oli ihana  ruohomätäs, jota jäin järsimään ja hukkasin Pomon hetkeksi. Se ehti jo parin sadan metrin päähän kun nautiskelin kaikessa rauhassa tuoreen ruohon mausta.

Lähennyin lehmän mielialaa ja olin niin onnellinen että korvakin kääntyi väärinpäin. 

Kuinka Basistia muilutetaan.

Helposti.

Tässä ohjeet:

1. otetaan yksi basisti. Entinenkin käy.
2. lähde basistin kanssa ulkoilemaan ilman talutushihnaa.
3. kävele basistin edellä pieni kierros lähimetsässä. Ole tarkkana ettei se pääse liian lähelle, joudut muuten hihnaan.
4. kun basisti aikoo mennä takaisin sisälle, jää portille osoittaaksesi ettet ole halukas vielä kotiutumaan.
5. älä mene basistin luo vaikka se miten maanittelee, kyllä se hetken päästä tajuaa asemansa.
6. lähtekää uudelleen lähimetsäkierrokselle.
7. anna basistin olla muka ovela kun se lähteekin lähimetsäkierrokselle toista kautta.
8. kulje basistin perässä ja pysähdy aina jos se sattuu katsomaan taakseen.
9. kun olette muutaman kymmenen metrin päässä kotoa, hölkyttele basistin edelle.
10. hölkyttele samaa tahtia ulko-ovelle näyttääksesi ulkoilun päättyneen ja mene edellä sisään kun basisti avaa sinulle oven.
11. anna hiljaisuuden ilmapiirin kertoa mitä juuri äsken välillänne tapahtui.