Petri Nygård feat. Irwin Goodman

Minul on tänään synttärit. Täytän kolme vuotta. Vietän synttäreitäni yksin. Olin matkoillakin. Nyt kuitenkin kotona ja Pomo lähti aamulla töihin. Ei muistanu onnitella. Ihme.

No näyttelyssä sitten kohkattiin muitten mukana. Meitä irliksiä oli nelisenkymmentä ja muutama tunti vierähti Lahden Messuhallissa helposti. Pomon ystävätär Suski kävi myös minuu katsomassa ja kuvas samalla kehätouhuja.

Mikäli asian oikein ymmärsin niin suurta menestystä ei tälläkään kerralla tullut. Parhaani kyllä tein mutta Dumarin mukaan lihakset olivat jäänneet kotiin. Onhan se selvä, että jos talvella päivästä toiseen päivystät itekseen himassa niin huonosti ne lihakset kasvaa. Ja Kuulan kanssa minuu ei saa treenaamaan. Ehkä tilanteeseen tulee Juoksevan Basistin kanssa muutos ja pääsen kunnolla revittelemään. Auttais varmaan vieheen kanssakin, jos olis millä juosta sen perässä.

Kaunis toki olen mutta tää ei ollut missikisa kuitenkaan. Dumari pyysi Pomoa näyttämään mun hampaat. Hyvä niin, sillä vieraat belgialaiset miehet saa mut vähintään varautuneeksi. Hampaissakin oli kuulemma jotain pientä sanomista. Hävetti (niinpä. taas.) sekin kun Pomo lennokkaasti englanniksi kertoi mun täyttävän kolme vuotta kolmen päivän päästä ja että tää oli mun kolmas näyttely. Olis pitäny suunsa kiinni niin ehkä tulos olis ollut toinen. Tai edes se kolmas.

Ihan aluks kävi muutenkin huono tuuri kun ekaa kertaa muiden koirien kanssa riviin mennessä minuu alko pyllystä kutittamaan ihan julmetusti. Väänsin takapuolta oudosti ja Pomo yritti pitää mut suorassa seisomassa. Istuin kuitenkin, sillä suoraan sanottuna tilanne oli äärimmäisen hankala. Meillä meni Pomon kanssa vähän piirileikiksi ja täppäsin etukäpälät sen hartioillekin pariin kertaan kun en ollut ihan varma mitä piti tehdä.

Tai no, kyllähän sen taas tiesin kun näyttelypanta lyötiin kaulaan, että mitä tehdään, mutta oli se alustakin aika huono juosta. Niin ainakin olen kuullut näyttelyissä sanottavan jos esimerkiksi liikkeet eivät ole olleet Dumarin mieleen.

Kannustettiin naapuripitäjän YliKymmentä- koiria ja ne otti tilaisuuden yhtä rennosti kuin kaikki muutkin. Irliskehässä kun ei juuri ylimääräistä liikettä tai ääntä kuulu. Mitäs sitä enempää kuin on tarvis ja sekin just ja just - jos viitsii.

Näyttelypäivänä käveltiin aika monta kilometriä. Ensin maalla bussille, bussilta näyttelyyn ja viäl näyttelystä juna-asemalle. Junaa vaihdettiin Turkuun mennessä kaks kertaa. Olin ihan puhki ja eikös Loimaalta tullut kyytiin sellainen miesporukka, jonka Pomo tiesi heti olevan laivalle menossa. Kyllä sen itsekin haistoin. Sen lisäksi yksi niistä esitti laulun, jonka sanat meni suunilleen näin:

"haloo joo mää oon gännissä missä sää oot ei tippa tapa ja ämmbäriin ei huku kun on alkuun bäästynniin antaa mennä vaaannnn, antaa mennä vaannnn, antaa mennä vaannn."

Tällä Loimaan miehellä tuskin oli paljon faneja laivalla. Jos sen nyt edes oli keikalle menossa.

Nyt siis juhlin synttäreitä rankan viikonlopun jälkeen, josta ei jäänyt muistoksi oikeastaan muutakuin stressireaktio skeittilaudasta - en pystynyt edes pissaamaan vaan yritin mennä rapun ovesta äkkiä takaisin sisälle. Ei se olohuoneessa mikään ihme vehje ole mutta asfaltilla siitä tulee itse piru.

Pomo vie mut Tampereelle parin viikon päästä uudestaan arvosteltavaksi. Nyt oli sen verran kovaa seuraa ettei sijoituksesta voinut haaveillakaan vaikka ERI (excellent) tulikin. Rodun paras oli sellainen Tino Taurus. Sen punaliivinen Pomo oli säälittävän pieni siinä vieressä. Minuu pelottais jos pimeellä tulis tommonen mörkö vastaan.

Tässä kuvassa ollaan jo loppupuolella näyttelyä eikä minuu juuri kiinnosta mitä muille tapahtuu. Nää tapahtumat on ihan vaan ihmisiä varten eli tulihan taas yks päivä lusittua niin sanotusti, lihaksia kasvatellen.