Moottoritie on kuulemma kuuma

Pomo ei kauaa nykyään siirry paikasta toiseen. Torsti on sen verran menevä peli. On tosin jo vilkkuviin prätkähiiriinkin ottanut kontaktia mutta kai ne aina jossain vaiheessa tajuaa Pomon vajaamielisyyden eikä halua hullua enempää rankaista. Itse olen niissä tapauksissa aina kiinnostunut enemmän siitä vaikuttaako kotiloiden keräämiset mun ruoansaantiin.

Vaikka nythän sekin raha menee bensaan ja Mummi elättää mut. Vois vähän ajatella Pomokin. Toisen pienestä osa-aikaeläkkeestä otetaan meikäläisen sapuskat. Missä on omistajan vastuu? Missä?

Jokaisen kesäkuukauden ekana perjantaina on pääkaupungissa cruisingit. No senhän arvaa kuka sinne menee. Itse en menis enkä mennytkään. Pomolle tapahtuma on jotenkin tärkeä ja kävi siis kaverinsa kanssa katsomassa menopelejä. Varsin epäkäytännöllisiä mun mielestä. Raps vaan ja oho kun nahkapenkkiin tuli reikä. Tai miten irlanninsusikoira mahtui Miniin? No miten yleensäkään isompaa saada mahtumaan pienempään? Ei mitenkään.

Silmiäni pyörittelin siinäkin vaiheessa kun Pomo kertoi käyneensä Suski- ystävänsä kanssa Turengissa. Niillä oli ollut tapahtuman suurimmat piparit. Naurusta päätellen matkaan liittyi jokin kaksmielinen juttu ja niistähän en halua kuulla mitään. Naurattikohan niitä muita satoja motoristeja, jotka olivat tulleet paikan päälle.

No mutta koska jotkut osaavat pitää vehkeistänsä huolta niin laitettakoon näytille muutamia hienoja.

Viikatenainen - tämän päivän tasa-arvoa

Pomo on napsinut kuvia kiitettävään tahtiin ja koska aivot on edelleen sulaneessa tilassa, en juurikaan jaksa kesästä tähän mennessä selostaa. Oon maalla vieläkin. Mummolassa. Posse kävi siivoamassa mun perinnöksi jäänyttä tarhaa olkapäänkorkuisista nokkosista. Katselin touhua varjosta ja säälinkin hiukan Pomoa kun sen kimpussa oli kärpäset ja paarmat. Eikä heinänuha varmaan asiaa helpommaksi tehnyt.
Tosin, en kyllä missään vaiheessa valittanut liikakasvua. Vietän suurimman ajan tarhassa ollessani portilla odottamassa että pääsisin ulos.

Pysyin mieluusti tarhan ulkopuolella sillä viikatteen terän koosta päätellen sillä on aikanaan niitetty norsuja. Vaari sadatteli varmaan taas Pomon huolimattomuutta. Löytää nimittäin muutaman kivenkolon terästä- Tarhan maasto kun ei ole koskaan ollut huonojalkaisille.

Nähtyäni Pomon hellevaatetuksen ymmärrän viimein sanonnan sarkastisuuden, jossa kehutaan kuinka suomalainen naisvartalo on niin kaunis.

Oon ottanut Mummolan vartioinnin tosissani nyt kun Nappisilmä Hetaa ei enää ole ilmoittamassa tontilla tai läheisyydessä liikkuvista häiriötekijöistä. Kerran tosin kävi nolosti kun kuulin, että joku ajoi polkupyörällä pihaan ja aloin haukkua kylän toiselle puolelle mäen päältä. Mummi tuli kotiin ja ääni kaikui autotallin peltiseinistä niin että tutkani meni hetkeksi sekaisin.
Pomo vinkkasi kyllä pian, että kuka tulee ja mistä. Mutta eihän mitään varaa sitten ollutkaan. Vain hitaasti polkeva varhaiseläkeläinen punaisella polkupyörällä.

Koska vartiointi ottaa voimille, ainakin helteellä, pitää muistaa tsekata päivän ruokatarjonta terassilla. Muurinpohjaletut etenkin on vastustamattomia mutta aika kuumia. Usein saan isovanhemmilta pummattua jotain herkkuja. Ne kun ei ole niin ykstotisia sen suhteen ku Pomo.

Näillä ilmoilla paras paikka on sisällä. Johtuen viheliäisistä ötököistä sekä ihanasta kivilattiasta. Onneksi Vaari tajus ottaa lattialämmityksen jo toukokuussa pois päältä niin lattiasta on jotain hyötyäkin. Kyynärpäät vaan tarvis utare- ja vedinvoidetta. Sen verran on iho päässyt huonoon kuntoon.

Mutta ehdottomasti hauskimman jutun aikoihin kuulin kun sain tietää, että Helinällä (se horjuvasti kävelevä nahka) on takapuolessa patit. Niitä tulee yleensä meillä isoilla koirilla kyynärpäihin, minul onneks vaas karva lähtee, mutta Helinä on jalostanut ne lonkkaluiden kohdalle. Se näyttää takaapäin vasikalta. Kuulemma. Pomo kertoi. Sellaista se aikuiseksi opetteleminen on. Aina ei nukkumapaikkaansakaan voi valita.

Ei puulattiakaan liian kuuma ole. Kylmiä märkiä pyyhkeitä saan ravistella niskoistani tuon tuosta. Vaikka kyllähän Pomo hyvää tarkoittaa tällä viilentämiskeinolla. Usein väsyttää vaan niin paljon, etten jaksa laittaa hanttiin.

Torsti ja Elinalla taas näyttäis olevan jotain vispilänkauppaa. Ilmeisesti jossain vaiheessa elämäänsä nainen, usein ikääntyvä, siirtyy ajamaan polkupyörällä. Koskakohan niin käy meidän perheessä?



Aivot sulaa

Kuumuudesta johtuen saatte mietittäväksenne vain kaksi kuvaa. Niistä pitäisi välittyä maailman värikylläisyys sekä läheisyyden kauneus.

R.I.P. Nappisilmä Heta

Pääsin todistamaan suomenpystykorvan hermoromahdusta tällä maalaisreissulla. Silloin kun ympäri Suomea oli ukkosta niin rajuilma kävi täälläkin ja se kävi Hetan mielen päälle tosissaan. Se kun on aina pelännyt tautisesti ukonilmaa. Minuu ei hetkauta sellaset eikä muutkaan jytkyt tai kiinalaiset tai sun muut viheltävät uudenvuoden tulitteet. Mutta koska Heta on näissä asioissa melko herkkä niin se päätti karata tarhasta. Onnistuuhan se kun on niin pieni. Kylältä oli tuotu se kotiin karkureissun päätteksi mutta ei Heta niin kauhuissaan enää siinä vaiheessa ollut.

Toisen kerran Heta päätti ottaa ritolat kun Mummolan takapihalla tallusteli Ilves. Siiri, huumorintajuton Russeli, melkein teki haudinit puolestaan olohuoneen ikkunan läpi päästäkseen tupsukorvaan käsiksi. Minuu kyseinen vierailija ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen vaikka jonkun aavistinkin talon takana kulkevan.

Tämä kaikki kuitenkin oli pienelle vanhalle koiralla liikaa ja nyt Heta lepää risukasan alla. Perinnöksi sain mökkikylän emännöitäväksi. Tylsää siäl yksin on olla. Ja on niin hikikii.

Pomo kävi näyttämässä Torstia. Torde valittiin puhtaasti naisellisesta näkökulmasta, väri nimittäin on aika pähee. Jopa mun mielestä. Brittiläiset nyt ei muuten irkun mielestä ole muutaku turhan kumartajia mutta taitaa ne mopoja osta tehdä. Torsti ei muuten pidä samalla tavalla meteliä kuin Veijolla oli tapana. Veijohan on Laihialla nyt. Siinä perheessä missä koirat sikiää luvattoman paljon.

Pomon käydessä melukylässä Laihialla se tapasi myös David Daltonin. Mies oli kuvaamassa koiria mutta Pomo otti sen mukaansa pankkiin kun kävi hakemassa Torstia varten rahaa. Ehkä nimellä oli jokin yhteys tähän sillä en muuta syytä nyt keksi miksi 65-vuotias härski englantilaismies piti pankkiin mukaan ottaa. Ei kai niitä rahoja sentään ryöstetty kuitenkaan?

Kiiluvasilmaiset Baskervillen koirat tietävät myös pihalla milloin juustopussi avataan.

Helinä taas on oivaltanut ensimmäistä kertaa elämässään että aidan toiselta puolelta kannattaa aina ainakin maistaa.

Näitä Mörönkarkottimia olisi tarvittu Ilvekseenkin. Pomon veljentytöt ovat aika kekseliästä sakkia. Huomatkaa vasemmassa kepissä oleva taskulamppu. Pomo luuli näitä pääsiäiskepeiksi, joita Kumpulassakin kerran näin kannettavan. Eivät tulleet meidän oven taakse ja turhaan olisivat tulleetkin. Mokomat kääkäleet. Olisin niin säikyttänyt ne oven takana nuuskivat kirjavanaamaiset aadeehoodeet.

Näillä sadehousuilla Pomo ajeli Mummolasta Kumpulaan. Mitä hyötyä on capri-mallisista sadehousuista? No ei kastu takapuoli.
Toivotan tässä vaiheessa viikkoa Hyvää Juhannusta kaikille ihmisille ja koirille seuraavien kuvien kera. Eli pitäkää juomat kylmässä ja varokaa laihialaisia hyttysiä.



Streetfighter Torsti

Kuvassa oleva henkiolento ei ole Torsti vaan Helinä. Keijumainen vartalo kuuluu skotlanninhirvikoiralle, joka on 12 viikkoinen. Onneksi tää kuikelo ei ole meille tulossa. Alan jo tottua siihen, että kun Pomo käy jossakin niin yhtäkkiä meillä onkin uusi perheenjäsen. Helinä asuu mun kasvattajalla Laihialla ja siäl on käsittääkseni aika nuukaa kaikki eikä näytä tuokaan ruokaa saaneen äskettäin. Pomo tosin oli ihan myyty. Ei se silloin ollut kun miä pissasin sen petiin mutta kyllä Helinä saa niin tehdä. Tsiisus mitä hurskastelua.

Mutta onhan se aika söpö kyllä. Myönnetään. Rusakoksi.

Pääasia Pomon reissulla Pohjanmaalle oli ne pari uuden mopon testiajoa. Kauppoja se alkoi tekemään vihreästä Triumphista. Sen nimi on kuulemma Torsti ja kuvia varmaan saatte näkyviin myöhemmin. Veijolla taas kävikin säkä sillä se pääsee Laihialle sähköhoitoon. Pomo lähtee sillä saattoajoon parin päivän kuluttua. Muistais ny minuukin käydä välillä kattomassa.

Torstissa on kuulemma se hyvä puoli, että sillä saa näppärästi poimittua kotiloita. Veijollakin se onnistuu mutta se on ollut hiukan arvaamaton viime aikoina. Kiukutellut siis. Mun järkeen ei käy mitenkään, että miten rintaliivimerkkisellä moottoripyörällä kotiloita kerätään. Ymmärrättekö tekään?

Pomohan joutui raekuuron uhriksi viikonloppuna. Veijokin oli huutanut tuskasta kun rakeet paukutti tankkiin eikä Pomollakaan kypärän sisällä hiljasta ollu. Lommoja ei kuitenkaan tullut niinkuin erääseen uudenkarheaan valkoiseen Audiin.
Vaatteet, ei sadevaatteet vaan tyylivaatteet, kastu alkkareita myöden ja oli kuulemma pakko huilata erään maatilan pihakoivun alla. Jossa ei ollut suojassa kuitenkaan vaan jäinen vesi oli valunut selkämystä pitkin persvakoon. Nooh, vaatetus oli kuiva seuraavan viiden kilsan jälkeen kun aurinko loimotti täydeltä terältä.

Valintakysymys tuo moottoripyörällä ajo. Mitäs läks.

Nöyryyttävä tilanne eikö - mutta kelle?

Sitä koukulla silmään joka innostuu

Mut jätettiin sitten maalle täksi viikoksi. Pomo tosiaan ajeli viikonloppuna Bussin Pohjanmaalle ja rallatteli veeärrällä takaisin Mummolaan. Mulle kävi aika hassusti kun yhden yön eron jälkeen taas nähtiin.

Olin tarhassa, niinkuin nykyään näköjään kohtaloni on, ja Pomo tuli päästämään minuu siält pois. Olinkin päästellyt suvivirttä jo toista päivää ja viimein siihen reagoitiin. Tärisin niin paljon jälleennäkemisen innosta, että Nappisilmä Hetakin meinas jäädä jalkoihin. Sen kierroslukumäärää ei pysty kukaan määrittämään, joten on outoa että se edes pystyi olemaan mun tiellä.

Nappisilmä Hetan tarhan ovessa on haka. Ovea on jouduttu aikojen saatossa varmistamaan mm. rautalangalla. Kun Pomo sai ovea avattua niin olin jo hyppäämässä ulos vapauteen mutta kuinkas kävikään. Jäin silmästäni kiinni siihen saakelin hakaan. Säikähdin ehkä enemmän sitä huutoa minkä päästin kuin koukkua alaluomen alla - ja Pomo sai slaagin. Hetken elämä sananmukaisesti vilisi silmissäni. Itkuni taisi olla sydäntäsärkevää ja yritin repiä itseäni irti minkä kerkesin. Ei tullut kakerandeliinit mieleen ollenkaan eikä kyllä rakkauskaan.
Pomo sai minuu lopulta leuasta kiinni ja nosti hätäseen koukun pois mun silmästä. Minul on muuten sellanen muistikuva, että Nappisilmä Heta olis pyörinyt koko tän tapahtuman ajan. Tämmöisiä ne stressitilanteet on, muistaa epäolennaisia asioita.

Mutta koska olin niin iloinen päästessäni pois tarhasta (pomo aatteli minul olleen ikävä sitä mutta se ilo siitä johtunut) en enää jaksanut murehtia vertavaluvaa silmää. Hyvin sillä näki. Vaikka turposikin lähes kuin sillä nyrkkeilijänaisella jokin aika sitten. Naamassani arpi ei olisi kaunistus ja onneksi oikea silmä jää nytkin nenäkarvojen taakse piiloon.

Pomo alitti itsensä kyllä suvereenisti moottoripyörähuoltajana, kun se latasi Bussin akkua yön yli ilman, että lataus oli päällä. Ihmettelivät Vaarin kanssa kun ei lähtenyt mopo käyntiin aamulla. Mutta ei se olis auttanutkaan sillä uusi akku piti hakea ennen haaveestakaan käynnistää. Laskujeni mukaan Bussin ympärillä kävi kaksi isoa laturia ja muutama kylänmies. Onnistuivat pääsulakkeenkin polttamaan siinä tohinassa. Onhan se tietysti vaikeeta noitten vehkeitten kanssa. Varsin kun sivukatteen väliin mahtuu vain pieni käsi. Japanilainen mopo kun on.

Pomo pääsi lopulta liikkeelle ja sitä jännitti aika paljon kun ei ollut ikinä ennen ajanut jalat taaksepäin. Näytti sillä nahkahousutkin kiristävän mutta parempi noin kuin punamustassa goretex-puvussa. Munkin mielestä ne kuuluu keski-ikäistyville motoristimiehille, joilla ilmeisesti eturauhasen liikakasvun myötä on pukeuduttava väljästi ja mukavasti mutta ei niin tyylikkäästi.

Miä se tapoin aikaa punkistelemalla ja puun paloja järsiessä.

Tässä Nappisilmä Heta ja arvannette syyn nimeen. Taustalla näkyy sen mökki, joka on alun perin tehty edesmennelle irlanninsusikoira Geenalle mutta Heta vissiin tykkää olla siinä koska se on tilavampi kuin sen oma. Joka on samassa tarhassa. Harvalla suomenpystykorvalla on mökkikylä tarhassaan.

Saas nähdä milloin pääsen takaisin kaupunkiin. Mikäli on viileätä luvassa niin se onnistuu mutta helteiden jatkuessa mulle on katsottu parhaaksi olla ulkotarhassa maalla. Toisaalta, Hetan kanssa on kiva vahtia ajankulukseen kaikkea vaikkei sen kuulo enää ole kohdallaan. Ollaan hyvä pari, toinen kuulee ja toinen sitten kertoo kannattaako oikeastaan haukkua vai ei. Usein Heta alkaa haukkua kun laulan aamulla ja illallakin.

Pomo käy kuulemma katsomassa paria mopoa Tampereen ja Kurikan suunnassa viikonloppuna. Sillä varmaan on Veijon suhteen suunnitelmia. Toivottavasti se ei suhtaudu muhun samalla tavoin. Että laittais vaihtoon jonkun uudemman tieltä. Eikä se Veijostakaan luovu. Räplää sitä talven mittaan kuntoon meidän yksiössä eikä käydä lenkillä taas ollenkaan. Niin se menee. Elämä prätkähiiren kanssa. Hiijaa.

Minä junalla ja Pomo Bussilla.

Jokin aika sitten uutisoitiin Walesilaisen miehen yrittäneen junaan poninsa kanssa. Minust tossa ei kovin outoa ole muutakuin se, ettei ne päässeet siihen junaan. Poikapuoliset irlikset kun on suurempia kuin kyseinen walesinponinen. Vaikka vaarallisempi tuollainen lapsia pureva poni on kuin meikäläiset. Urokset varsinkaan osaa muuta ku lässyköidä ja sylissä istua vaikka yrittävät olla niin äijää. Romeo Pippelinvilauttajaakaan ei haitannut yhtään se miten tyhmältä näytti kunhan vaan saa Siskolikan kaadettua.

Ei ole muuten kuulunut miten niillä seksiloma sujui. Enpä ole kysellytkään kun ei asia minuu niin kiinnosta.

Itse olisin ihan mieluusti ilman hormoneita. Pomoa alkaa jo mitä ilmeisemmin kiristää tosissaan koska tänään lähdetään junalla sen kotopuoleen. Pääsen tarhakoiraksi Nappisilmä Hetan seuraksi. Joudun siis. Nappisilmä Heta on kyllä ihan ookoo, vaikkei se kuule mitään. Ja voihan olla että Vaari on jo losauttanut sen hengiltä ja Heta katselee mun tarhatouhuja pilvenraunalta. Pääasia tarhailussa on se ettei mun tarvi pitää näitä pöksyjä.

Häpeilystä muuten, huomenna tapahtuu seuraavaa: Pomo aikoo ajaa maailman nopeimmalla ja rumimmalla moottoripyörällä semmoset neljasataa kilometriä. On se hullu. Veijo sentään näyttää siltä miltä sen pitääkin vaikkei sillä 300 km/h pääsekään. Johan siitä tossa vaihdissa mutterit ja kromit lentäis pitkin teitä, Pomosta puhumattamaan. Ja sen ajokortista.
Pomo on aika tarkka minkänäkösillä kakspyöräsillä se ajelee ja Taivas Varjele jos menopeli olis ollut samanlainen kuin klipin naisella, jolla on ilmeisesti fiksaatio vaaleanpunaisesta. Tai ainakin niin vois ymmärtää. Merkki tosiaan on sama kuin Veijolla, Suzuki, mutta malli Hayabusa.

Ja miä kun luulin että vain suomenhevosravureilla on oudot nimet.