Olin tarhassa, niinkuin nykyään näköjään kohtaloni on, ja Pomo tuli päästämään minuu siält pois. Olinkin päästellyt suvivirttä jo toista päivää ja viimein siihen reagoitiin. Tärisin niin paljon jälleennäkemisen innosta, että Nappisilmä Hetakin meinas jäädä jalkoihin. Sen kierroslukumäärää ei pysty kukaan määrittämään, joten on outoa että se edes pystyi olemaan mun tiellä.
Nappisilmä Hetan tarhan ovessa on haka. Ovea on jouduttu aikojen saatossa varmistamaan mm. rautalangalla. Kun Pomo sai ovea avattua niin olin jo hyppäämässä ulos vapauteen mutta kuinkas kävikään. Jäin silmästäni kiinni siihen saakelin hakaan. Säikähdin ehkä enemmän sitä huutoa minkä päästin kuin koukkua alaluomen alla - ja Pomo sai slaagin. Hetken elämä sananmukaisesti vilisi silmissäni. Itkuni taisi olla sydäntäsärkevää ja yritin repiä itseäni irti minkä kerkesin. Ei tullut kakerandeliinit mieleen ollenkaan eikä kyllä rakkauskaan.
Pomo sai minuu lopulta leuasta kiinni ja nosti hätäseen koukun pois mun silmästä. Minul on muuten sellanen muistikuva, että Nappisilmä Heta olis pyörinyt koko tän tapahtuman ajan. Tämmöisiä ne stressitilanteet on, muistaa epäolennaisia asioita.
Mutta koska olin niin iloinen päästessäni pois tarhasta (pomo aatteli minul olleen ikävä sitä mutta se ilo siitä johtunut) en enää jaksanut murehtia vertavaluvaa silmää. Hyvin sillä näki. Vaikka turposikin lähes kuin sillä nyrkkeilijänaisella jokin aika sitten. Naamassani arpi ei olisi kaunistus ja onneksi oikea silmä jää nytkin nenäkarvojen taakse piiloon.
Pomo alitti itsensä kyllä suvereenisti moottoripyörähuoltajana, kun se latasi Bussin akkua yön yli ilman, että lataus oli päällä. Ihmettelivät Vaarin kanssa kun ei lähtenyt mopo käyntiin aamulla. Mutta ei se olis auttanutkaan sillä uusi akku piti hakea ennen haaveestakaan käynnistää. Laskujeni mukaan Bussin ympärillä kävi kaksi isoa laturia ja muutama kylänmies. Onnistuivat pääsulakkeenkin polttamaan siinä tohinassa. Onhan se tietysti vaikeeta noitten vehkeitten kanssa. Varsin kun sivukatteen väliin mahtuu vain pieni käsi. Japanilainen mopo kun on.
Pomo pääsi lopulta liikkeelle ja sitä jännitti aika paljon kun ei ollut ikinä ennen ajanut jalat taaksepäin. Näytti sillä nahkahousutkin kiristävän mutta parempi noin kuin punamustassa goretex-puvussa. Munkin mielestä ne kuuluu keski-ikäistyville motoristimiehille, joilla ilmeisesti eturauhasen liikakasvun myötä on pukeuduttava väljästi ja mukavasti mutta ei niin tyylikkäästi.
Miä se tapoin aikaa punkistelemalla ja puun paloja järsiessä.
Tässä Nappisilmä Heta ja arvannette syyn nimeen. Taustalla näkyy sen mökki, joka on alun perin tehty edesmennelle irlanninsusikoira Geenalle mutta Heta vissiin tykkää olla siinä koska se on tilavampi kuin sen oma. Joka on samassa tarhassa. Harvalla suomenpystykorvalla on mökkikylä tarhassaan.
Saas nähdä milloin pääsen takaisin kaupunkiin. Mikäli on viileätä luvassa niin se onnistuu mutta helteiden jatkuessa mulle on katsottu parhaaksi olla ulkotarhassa maalla. Toisaalta, Hetan kanssa on kiva vahtia ajankulukseen kaikkea vaikkei sen kuulo enää ole kohdallaan. Ollaan hyvä pari, toinen kuulee ja toinen sitten kertoo kannattaako oikeastaan haukkua vai ei. Usein Heta alkaa haukkua kun laulan aamulla ja illallakin.
Pomo käy kuulemma katsomassa paria mopoa Tampereen ja Kurikan suunnassa viikonloppuna. Sillä varmaan on Veijon suhteen suunnitelmia. Toivottavasti se ei suhtaudu muhun samalla tavoin. Että laittais vaihtoon jonkun uudemman tieltä. Eikä se Veijostakaan luovu. Räplää sitä talven mittaan kuntoon meidän yksiössä eikä käydä lenkillä taas ollenkaan. Niin se menee. Elämä prätkähiiren kanssa. Hiijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti