Sunnuntai

Minul alko moonikset. Pomolla se tietää kärsivällisyyteen opettavia aikoja. Nimittäin jostain syystä minust tulee näinä aikoina todella hellyydenkipeä. Ja tietysti, housutkin saan jossain vaiheessa jalkaan mutta onneksi, siis onneksi, niiden kanssa ei tarvitse ulkona kulkea. Paitsi viime syksynä kun Pomo unohti ne mulle päälle ja lenkillä tulikin kakka housuun. No sanottakoon, että Posse oli vähän väsynyt töiden jälkeen. Sattuuhan sitä. Saakelin unissakävelijä.

Viimeksi mainitsin naapurin räkättirastaista. No, Pomo lupasi, että käyttää ne pissalla sun muuta koska naapurin kiva nainen oli ns. pitkällä lounaalla ja palaisi myöhään kotiin. Luulin, että lähdetään normisti lenkille mutta jouduinkin käytävään odottamaan kun Pomo meni naapuriin. Jäin piipittämään ja varmaan taas muut naapurit harkitsi eläinsuojelurikkomuksen jättämistä, sen verran esitin hätääntynyttä.
Kului minuutti. Kaksi. Viisikin minuuttia mutta kukaan ei tullut naapurista ulos. Kuulin kyllä temmellystä ja ähellystä ja itse asiassa, taisin kuulla myös kirosanoja. Ei helevetti, pitääkö mun mennä ovesta kohta läpi jos Pomo on alistettu niiden kahden vinkulelun toimesta?

Noin kymmenen minsan päästä ovi aukeaa ja sinkoan sillä sekunnilla ulko-ovelle. Tummempi näistä silkkiturkkisista äidin kullista (hei, jos tiedätte jonkun muun taivutusmuodon niin käyttäkää ihmeessä) on ärhäkämpi ja tälläkin kertaa aloitti korvia huumaavan äläköinnin käytävässä. Se toinen vaalea, ja vissiin tyhmempi, alkoi huutamaan myös ja kakofonia oli järkyttävä.

Pomo pääsi niitten kanssa ovelle ja kun se aukesi tuuman verran, syöksyin lonkkaluut paukkuen pihalle. Naapurirapun kultaisennoutajan emäntä totesi, että ohhoh, sieltä tullaan oikeen vauhdilla. Pomo näytti käsissään olevia leluja ja tokaisi jotain koirien kokojärjestyksestä.

Meillä meni toisaalta ihan hyvin lenkillä vaikka mikä miä olen mitään sanomaan kun sain olla vapaana. Yksi syy tähän oli se, että huomasin sillä tummalla viheliäisellä olevan mun hihnan. Ahaa, ymmärsin syyn naapurissa viipymiseen: Pomo ei ollut osannut laittaa valjaita toiselle räkätille. Toisaalta se oli ihan hyvä, sillä nyt räksy pääsi oppiin koirana olemisesta. Pomo kun komensi sitä heti jos se alko lenkillä ärisemään. Ja uskoihan se. Itsekin uskoisin jos olisi laivaköyden paksuinen naru kaulassa.

Sen verran täytyy sanoa, että eräs keski-ikäinen mies, jolla oli ollut huono päivä, sanoi Bosselle aika pahasti. Tai minuuhan se asia koski mutta omistaja kun on herkkä niin itteensä se otti. Hiukan enemmän lenkkimakkaraa vetänyt, benny hilliä muistuttava mies polkaisi fillarilla polkua pitkin vastaan ja minä tietysti äkkiä pusikkoon kaksipyöräistä pakoon. Sitten se huusi, ja kovaa, että "tollasen lehmänkö sä annat olla vapaana! Tää on kaupunkialuetta!". Luulen, että jos ei Pomolla olis ollut kädet täynnä kahta erisuuntiin vetävää käkätintä niin se olis sanonut, että sammuta sä vaan se dynamo fillaristas ni jaksat polkee paremmin. Nyt se vaan jäi suu auki ihmettelemään mitä tapahtui.

Tiedän, että sitä harmittaa nää tilanteet kun enhän tee kellekään mitään.

Sateesta huolimatta käveltiin metsässä ja lopulta päästiin kotiin. Onneksi kahdestaan. Illalla kuulin kun Pomo selitti valjasepisodia. Onneks se ei mulle enää laita valjaita muuten kuin sauvakävellessä. Ja sitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan.

Kumpulassa on kaadettu muutama iso puu ja joku kekseliäs teki kannosta käytetyn kakkapussikotelon. Kyllähän se sinne maatuu ja näkyy Venäjälle sitten sadan vuoden päästä. Halu päästä historiankirjoihin voi olla näinkin kova.

Vietän siis sunnuntaita Pomon kanssa viidentoista tunnin unien jälkeen. Veijon peittely sateelta. Linimenttiä Pomon ranteeseen (luulikohan se, että 20 kilon Kuula menee siinä ku edellisetkin) ja sosiaalista mediaa. Siinä tärkeimmät.

Alinna Ahti, jonka lääkäriambulanssi (sanoi Blondin Lapsi) on meillä lainassa Valkun muuton takia. Kävi Pomo sillä eilen töissäki mutta ei kerrota Ahdille. Ahti on siinä mielessä omituinen koira, vaikken ole tavannutkaan mutta kuullut juttua, että sillä on normaalikokoinen pää mutta muu kroppa on jäänyt todella pieneksi. Sellaisia ihmiset haluaa meistä koirista välillä tehdä.
Mun mielestä persoonallisuus on aina hyvä juttu ja Ahti on kuitenkin ihan terve tapaus. Kai.