perjantai 13. huhtikuuta 2012

Optimaalista optimismia



Vietettiin Pomon synttäreitä pääsiäissunnuntaina koirille tarkotettussa saaressa. Siäl missä eripuraakin syksyllä syntyi. Mutta nyt oli lunki meininki. Ei Frejan kanssa vaikeuksia koskaan tule kun se on sen verran yksinkertainen. Paitsi että jäälle se meinas jäädä jumiin. Jäälautan ja rannan välissä oli 30 senttiä vettä nimittäin.

Posse kävi myös treenaamassa päsärinä. Korsossa sille oli yllätyksenä skumppaa ja tsemppistä. Tuossa iässä ei enää voi pärjätä kun on niin vanha (kuulemma naisten parissa kovin yleinen syy kun ei saa tulosta aikaan. tai oikeestihan sillä haetaan sitä kyllä sä olet tosi hyvä-kannustusta). Siksi oli hyvä, että se sai vähän apua ikäkriisiinsä.

Isoin astia on yhden isopäisen pikkukoiran ateria, joka ilmeisesti on kirveellä hetki sitten valmistettu. Siis se ruoka on hirvee ja sain sitä miäkii kotiintuomisina.
Juhlamukeissa oli palautusjuomaa. Joo niin varmaan.



Nuoret naiset ne vaan jaksaa.



Mutta flunssa se iskee ihmisiin vaikka mitä palkkaria vetäis. Tai niitä monivitamiinisinkkimangnesiumkalaöljyjä. Hyvä siis, että tuli paljon treeniä alle niin voi räkiä menemään muutaman päivän. Kisoihin on kuukausi aikaa ja ehkä Pomon on nyt paree sairastaa jos meinaa niitä venakoita sitten haastaa.

Alla kuvaa mun lepopaikoista Jakiksessa. Aika parasta on kuitenkin nojatuoli. Siinä Kukkasjarikin aika usein nukkuu kiepillä kun on ottanut muutaman.
Omaa mestaa meillä ei Pomon kanssa viäl ole vaikka välillä se on jotain kämppiä käyny katsomassa. Luulen, että seuraavaksi lähdetään Korsoon evakkoon sillä Jakiksen väki tuskin haluaa meitä enää nähdä kun tulevat viikon päästä mökiltä. Korson isopäinen Ahti. Siinä vasta kivaa seuraa tiedossa. Onneksi se sentään kuuluu Pallittomien lajiin.




 



Lopuksi tarina pääsiäisratikasta:

Ajelimme uudenmallisella ratskulla Kaivarista kohti Hakaniemeä. Oltiin kivasti asetuttu aika lähelle menopelin alkupäätä eikä juurikaan ihmisiä ollut kyydissä. Eräällä pysäkillä alkoi sitten tapahtua. Sisään astui tyylikäs rouva kahden kyynärsauvan kera. Dialogin toinen osapuoli istui etupenkissä, jossa on isompi jalkatila kuin muualla.

Rouva katsoo kyytiin noustessaan keski-ikäistyvää korvalappunaista, jolla on tukka takaa litassa ja joka pitää laukkua sylissään kuin viimeistä päivää. Rouva ei sano vielä mitään, katsoo vain.

KN (korvalappunainen): Minä istun tässä.

VR (vanha rouva.): No niiiiiiiiiiinhän näytät istuvan.

KN: Minulla on oikeus tässä istua.

VR: No kyyyylllä. Istu sinä siiiiiiiiiiiiinä vaaaaaan. (tässä vaiheessa ne vähät ihmiset, jotka vaunussa matkustavat, saavat takautumia vanhoista suomalaisista elokuvista, niissä kun puhutaan vähän hassulla tavalla)

KN: Ole hiljaa.

VR: Voi voi sentään. Eikö tässä maailmassa enää ole käytöstapoja. (rouvan nuotti on edelleen melko teatraalinen. katsoo meitä muita saadakseen asialleen voimaa)

KN: Ole nyt raakkumatta. Mene muualle siitä seisomasta. (rouva siis seisoo siinä jalkatilassa heti kuskin takana ja pitää kaiteesta kaksin käsin kiinni.)

VR: Tuommoinen nuori lehmä. Eikö anneta vanhalle ihhhhhmiselle istumapaikkkkkkkaa.

KN: Itse olet lehmä. Mene jo muualle tai ole hiljaa tai. (nyt itsekin jo vähän kiinnostuin että mitä tai)

VR: Ai kauheaaaaaaa sentään tätä nykymenoa. Eikö yhhhhhhhtään arvosteta. (silmäilee meitä muita, jotkut jo vähän paheksuukin mutta epäselväksi jää kumpaa pitäisi paheksua)

KN: Sinulla on siitä mahdollista mennä muualle. Minulla on oikeus istua tässä. Ja ole nyt jo hiljaa. (vetää hupun päähänsä kun on vilkaissut taakseen ja nähnyt meidän kaikkien tuijottavan, minunkin)

VR: Milllllläs minä, vanha ihhhhminen tästä pääsen minnekkkkäään. Sinä, nuori ja jalat toimii. Eikä anneta paikkaa issstua. Saakeli.

Tämä jatkui todennäköisesti niin pitkään, että toinen heistä poistui ratikasta. Me jäätiin Hakaniemeen ja myöntää täytyy ettei hetkeen ole tälläistä teatteria nähnytkään.

Tässä oiva linkki meille kaikille. Että mahduttais samalle maapallolle edes jotenkin.













lauantai 7. huhtikuuta 2012

Nostamisen kevyt olo

Hiilaritietoisia ihmisiä on tätä nykyä paikat pullollaan. Tai ehkä vois sanoa, että paikat on pullollaan niitä ei-hiilaritietoisia. Oletteko nimittäin panneet merkille miten monta hiilaripömpöösiä vastaan kävelee päivän mittaan? Miä oon sen huomioinut mutta ajatellut samalla, että suotakoon se jos kerran perunasta pitää.

Kukas sitä on toiselle neuvomaan mitä suustaan alas pistää - tai päästää ulos. Asia nyt vaan on niin, että ilman ihmisiä ei maailmassa olis yhtään ylipainoista koiraa. Ja jos kerran oma ruokavalio on mitä sattuu niin tuskin lemmikin ruoansulatusfysiologia on yhtään sen paremmin hallussa. Harvemmin kuitenkaan kyseessä on elämä tai kuolema. Vaikka toisaalta se kuolema kyllä on, sillä terveyden myötä elon pituus kärsii kummasti.

Onko niin, että tehdään vaan juttuja ilman että koskaan mietitään miksi? Eikö kukaan koskaan ajattele miksi Iskelmä Radio soittaa Pate Mustajärveä? Tai miksi sitä yleensäkään soitetaan millään kanavalla. Eikö Pomokaan ollenkaan ajattele, että kun se täyttää neljäkymmentä niin evoluutio on päättänyt jo sen puolesta, ettei niitä nuoria ja viriilejä miehiä enää tarvita?
Pomon touhuissakin sen siis huomaa ettei luontoa vastaan voi taistella. Keväällä varsinkaan ei kannata ajatella viisaasti koska lisääntyminen on ottanut vallan joka paikassa.

Luonto pyörittää omaa juttuaan surutta vaikka ihminen miten haluaisi toisin tehdä. Riittävästi kun muokkaatte meitä koiria pehmonallen näköiseksi niin lopulta se osuu omaan leukaan. Rangaistus on karmaiseva: loputonta istumista päätteen äärellä ikkunattomassa työhuoneessa. Tekemässä tärkeää työtä, onhan sen joku muu sanonut miten tärkeää se on. Lonkankoukistajat kiristyy pipon kanssa samaan tahtiin ja lopputuloksena on juurikin samanlainen lopputulos kuin suurin osa koiranäyttelyn voittajayksilöistä.

Vaikka sohva onkin paras paikka niin keksikää välillä jotain muuta tekemistä. Niitä personal trailereitahan on saatavilla monestakin paikasta.

Mummin (60 vee) Kuula on 8 kiloinen.

Saman verran kuin keskivertoäidin kantama keskivertokersa, jota pitkin päivää kannellaan muitten vähän kevyempien huutaessa kiinni lahkeessa.



Miksi banaani on tertussa? No se on Tertun oma asia.

- Jakomäkeläinen viisaus

torstai 5. huhtikuuta 2012

Juoppolammas ja muut juhlaeläimet

Mulle kävis näin pääsiäisenä irlantilainen olut. Guinness vois olla jees, täyttäis vatsankin eri tavalla kuin nuo vinot mehut. Jos taas olisin lammas niin varmaan joisin jotain jäykempää. Muuten ei joka-aamuisesta pettymyksestä peiliin katsoessa selviäis millään. Tai voihan olla ettei ne katso peiliin. Niinkuin ei moni muukaan vaikka pitäis.
En tiedä miten tuo karitsa selviää pääsiäisen yli. Alkoholi imeytynee turkkiin ja värjää sen punaiseksi. Sitten alkaa rähinä lähimmällä nakkikioskilla kun siellä on toinen samanlainen eikä maailmassa voi olla muita. Lopulta tulee otsikko maakuntalehteen, että "Karitsalle ei käy myöskään pinot noir."

http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Karitsalle+k%C3%A4y+my%C3%B6s+pinot+noir/1329103747914

Tiesittekö muuten mitä eroa on nillittäjällä ja natkuttajalla? Ei mitään. Mutta yhteistä on se, että molemmilla on palava tarve saada olla oikeassa.

Tuli vaan näin pääsiäislomien alla mieleen kun perheinenne lähdette muka kivalle lomalle. Suksi tökkii kummasti rinteessä kun aletaan neuvomaan miten niillä karvereilla lasketaan samalla tavalla kuin aina ennenkin 80-luvulla.
Viimeistään siinä vaiheessa kun paluumatkalla haluaisi hiukan omaa aikaa ajatuksille, niin joku päättää ettei sitte ainakaan sille huoltoasemalle pysähdytä. Ihan vaan siks. Sanomaan pääsemisen ilo on paras ilo.




Voimia pyhäpäiviin - lähinnä niille, jotka eivät sitä luule tarvitsevansa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Homeless but happy

Hello New Zealand and Christchurch. Grandma and other F*****g Finnish Folk Dancers will be there next week. Visit will be short but please, no earthquokes at that time. And show them that you don´t walk head upside down.


Silloin kun Pomo nostaa kytkintä niin perässä on mentävä mukisematta. Vaikka Jakomäkeen. Ollaan evakossa sen aikaa, että löytyy sellainen koti missä viihdytään. Etsintä on päällä mutta tuloksia kerääntynyt kovin vähän. Pomolla on tietyt kriteerit enkä itsekään täysin mielipiteettä jää näissä asumisasioissa. Se yksiö nyt oli ihan liian pieni ja tiesinkin, että ei ne egot voi mahtua samaan kämppään. Lisäksi vanhoissa puukerrostaloissa on ilmeisesti purut valahtaneet väliseinissä kun naapurin kuiskauksetkin kuului. Tosin miä ne kuulen vaikka oltais bunkkerissa. Pakkokos niistä on välittää.

Kuvassa eräs Manta mietii miksi ruoho kasvaa juuri tässä kohtaa. Se aika usein pysähtyi miettimään kaikenlaista. Usein myös jäi tuijottamaan jotain ihmistä bussissa tai junassa. Minuu taas ei huvita sellanen ollenkaan.







Oon pikkuhiljaa päässyt perille Jakiksen tyypeistä. Naapurissa asuu Lahtaaja. Se käy kuulemma satamassa töissä ja asuu Nautserin kanssa, jolla piisaa mun makuun vähän liikaa energiaa. 
Lähes joka päivä kun ollaan oltu kävelyllä niin toisella puolella katua on juossut Somali. Se juoksee milloin mihinkin suuntaan. Pomo sanoi, että niillä on tapana juosta, joten en ihmetellyt sitä sen enempää. Pomo sanoi myös, että olis tosi kivaa, jos esittäisin leijonaa seuraavan kerran sen ohijuoksussa. No miksei, leikki pitää mielen nuorena. Kerron sitten kuinka siinä leikissä kävi.

Pomolla kulkee treeni hyvin taas ja piti yks Kuulakin tuoda Jakiksen rapulle ruostumaan. Ruosteinen kahva on kuulemma tosi hyvä. Joo, on varmaan. Ja hieno. Tempaamiseen nuo kahva-asiat liittyy ja kaikkihan Pomoa sen työpaikallakin salilla vihaa kun se pöllyttää magnesiumit pitkin lattioita. Teille, jotka ette tiedä, niin mankkua laitetaan kahvaan, jotta pito paranee kun käydään kymmentä minuuttia. Ja joku pito ilmeisesti paranee myös kun pitää iltaisin laittaa suuhunkin. Muutenkin alkaa tuo lisäravinnepuoli näyttää siltä, että normiruokaa ei kohta tarvitakaan. Eikä ole kyllä varaakaan.

Pomo on käynyt erään Hanna-Kaisan luona säännöllisesti mittauttamasa itseään. Ihmisen elämä on pelkkiä lukuja täynnä sanon minä. Mittasuhteet on Pomolla kyllä muuttuneetkin eikä se huono asia ole. Ajattelin nimittäin jossain vaiheessa, että neuvolassa punnitaan kohta tuokin nainen. Vai mikäs se painoraja sinne olikaan?





Minul jäi viime käynnistä Mummolaan pumppulääkkeet mutta en niitä ole kaivannut. Tuo hookoon sininen ajaa saman asian. Lisäksi eräs lampaannäköinen ressin aiheuttaja on jäänyt pois kuvioista, joten olo on aika normaali taas. No more men. Ever.

Katse on tiukasti suunnattuna kohti omaa asuntoa ja pääsen yleensä mukaan niitä tsekkaamaan. Ellei sitä ennen jäädä tänne Jakikseen jumiin lumen takia. Toisaalta, Pomolla on vissiin vakaa aikomus pysäyttää takatalvi kun se lapioi taloyhtiön lumet äsken. Varmistelin taustalla ja olenkin mielestäni aika hyvin osoittanut lähipiirille, ettei täällä kulje kukaan ilman kommentointia.

Pääsiäissunnuntaina Pomolla on monikymmenvuotissyntymäpäivät. Se juhlii Jakiksessa lukemalla uutta kirjaa ja haaveilee nuorista miehistä maukkaan irlantilaisen viskin kera. Siinä samalla juhlin itsekin 4-vuotispäivääni mutta todennäköisesti hiukan rauhallisemmin.





lauantai 10. maaliskuuta 2012

Varokaa Kevätpörriäisiä

Vatsa on taas siäl missä sen pitääkin ja mielikin melko normaali. Tänään Epe tulee kotiin kun se on ollut poissa jaloista tän toipumisajan. Voi paska. Mut toisaalta, Pomo lähti loman jälkeen töihin, joten seuraa se on tyhj(m)empikin seura.



Oon saanut syödä nyt sellaistakin mitä yleensä ei Pomo laiskuuttaan viitti laittaa. Raejuustoa (pahaa), jauhelihaa (jee), luonnonjukurttia (noh). Nappuloita ei enää saa rouskutella kuivina ja lisäksi menee pilleri jos toinenkin pumpun takia.
Tiistaina kävin viimeks lekurissa ja vasen eteinen on suurentunut ja läppä heittelee omiaan. Siitä johtuu rytmihäiriö. Paras juttu tässä on se, ettei mun tarvi Pomon mieliks juosta yhtään maastokisaa. Voi kyynel mutta minkäs teet.
Mummolääkkeet on käytössä varmaan lopun ikää. Possea harmittaa kun pidän sitä pienempää pilleriä välillä huulen alla piilossa ja sylkäisen sitten pois kun silmä välttää. Siitä nimi mummolääke. Mummotkin tekee niin kuulemma. Eikö mummoille sitten laiteta sen takia pillereitä nieluun niinku mulle?

Jotkut tekee lumienkeleitä mut miä teen mokkaneniä. Koska olen ollut potilaana niin Pomo ei voinut huutaa ettei se kävis mun pumpun päälle. Oman pumppunsa se kyllä saa ylikierroksille asioista, joita koira ei aina käsitä. Luulen, että kun Epe tulee taas himaan niin Pomo käy mun purkeilla aika taajaan.



Tutustuin Nelli-irlikseen Viikissä. Tyttö oli käymässä kahteen kertaan samaan aikaan. Ei käy kateeks sen tilanne. Hiusmurtumasta oli Pomoilla puhe mutta ei se Nelliä mitenkään haitannut. Välillä kipsijalka oli vasemmalla puolella ja välillä oikealla. Kai se riippui siitä, missä kohtaa tasapaino oli milläkin hetkellä.

Muutenkin voisitte ihmiset välillä relata meidän koirien touhujen kanssa. Nelli on hyvä esimerkki. Sitä ei vois vähempää kiinnostaa ressata jos jalka on kipsissä. Kun aina on kauhee ressi. Koirapuistossa on tappeluressi heti päällä kun haistellaan muita. Eikös koirien kuulu painia ja leikkiä? Onko ihan pakko aina tohottaa perkele sitä rekku älä nyt tolla lailla- kitinää? Tai sitten huudetaan monen sadan metrin päästä että onko se uros vai narttu. No sittenhän sen näkee kun kohdalle tullaan. Paitsi ettei sitä ihminen edes näe jos ei varta vasten katso. Ja sekös ei aiheuta mitään ihmetystä sitten?
Ei se sukupuoli siitä miksikään muutu siinä matkan varrella. Epen kanssa ei edes kannata kysyä, että mikä se nyt on mikä sieltä vastaan tulee. Tilanne on aina sama. Henki lähtee vaikka olis monineuvoinen. Vai mikä se nyt on kun kastematokin on molempia.

Antakaa meidän olla sellasia kun ollaan.



Ei Pomo minuu kantanu autoon tai lääkärihuoneeseen. Pienet saa muutenkin enemmän empatiaa kun ne herättää jotain hoivatunteita. Paitsi Pomossa, joka on paatunut ja skeptinen ihmisrääpäleitä kohtaan.

Käytiin Järvenpäässä katsomassa Kevätpörriäistä. En itse nähnyt tapausta mutta epäilin sen nukkuvan yhden peittokasan alla ja kävin kuuntelemassa. Miä sentään löysin sen. Pomo meni makkariin eikä tajunnut missä tyyppi lepäili. Mummo sanoi, että se on tyypillistä vanhalle piialle. Totta se mutta samaa ihmettelen, että minkä takia pienet ihmiset pitää niin helvetin pahaa ääntä sitten kun niillä on jotain sanottavaa. Mutta tossa vaiheessa ei maailman pelisäännöt vielä koskekaan. Ne iskee naamalle vasta sitten kun pitäis kavereita hommata.





Pomo kävi myös leirillä treenauttamassa itseään. Valkku oli hommannut venäläisiä Turkuun ja siitä piti sitten maksaa, että näkee ne paikan päällä. Edelleen, siitä hinnasta olisin voinut todeta sen minkä aina uudestaan ja uudestaan joudun sanomaan: treenais lisää. Oli siäl ollut aika rankkaakin lähinnä henkisesti kun tekniikkaa pitäis hioa että sais niitä parempia tuloksia. No mut, mun mielipiteen tiedätte tosta lajista ja sen toteuttamisesta.

Toisaalta, taitaa ampumahiihtäjillä, keihäänheittäjillä ja muilla sellaisilla yhteiskuntanormaaleilla urheillijoillakin olla valmentaja. Joten miksen sitä Pomollekin soisi. Ei se muuten mitään hyviä tuloksia saa aikaan. Omaksi iloksi heiluttajat on sitten erikseen. Niitä näkee pääasiassa puistoissa kävelyteiden varsilla koska harvemmin lähtevät millekään viikonloppuleireille.

Koska varsinaista asiaa ei tässä nyt synny niin katselkaa kuvia. Lopussa vielä yksi "vooooi miten söpö"-reaktion aiheuttaja.
Ja jos olette Tampereella päin niin poiketkaa kahvilla tuommoisessa mestassa. Mutta varokaa jos sinne on tullut myös paikalle niitä ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n allergisia ihmisiä, jotka netissä huutavat kahvilan aiheuttavan hengenahdistusta jo pelkällä olemassaolollaan. Huutajille on ihan oikein, että kun ne menevät bussiin tai ratikkaan, niin niillä on vaatteissa samat allergeenit ilman sitä koiraa. Poissa silmistä poissa keuhkoista.

Maailma parantuu vaikka väkisin siedättämällä.