lauantai 7. huhtikuuta 2012

Nostamisen kevyt olo

Hiilaritietoisia ihmisiä on tätä nykyä paikat pullollaan. Tai ehkä vois sanoa, että paikat on pullollaan niitä ei-hiilaritietoisia. Oletteko nimittäin panneet merkille miten monta hiilaripömpöösiä vastaan kävelee päivän mittaan? Miä oon sen huomioinut mutta ajatellut samalla, että suotakoon se jos kerran perunasta pitää.

Kukas sitä on toiselle neuvomaan mitä suustaan alas pistää - tai päästää ulos. Asia nyt vaan on niin, että ilman ihmisiä ei maailmassa olis yhtään ylipainoista koiraa. Ja jos kerran oma ruokavalio on mitä sattuu niin tuskin lemmikin ruoansulatusfysiologia on yhtään sen paremmin hallussa. Harvemmin kuitenkaan kyseessä on elämä tai kuolema. Vaikka toisaalta se kuolema kyllä on, sillä terveyden myötä elon pituus kärsii kummasti.

Onko niin, että tehdään vaan juttuja ilman että koskaan mietitään miksi? Eikö kukaan koskaan ajattele miksi Iskelmä Radio soittaa Pate Mustajärveä? Tai miksi sitä yleensäkään soitetaan millään kanavalla. Eikö Pomokaan ollenkaan ajattele, että kun se täyttää neljäkymmentä niin evoluutio on päättänyt jo sen puolesta, ettei niitä nuoria ja viriilejä miehiä enää tarvita?
Pomon touhuissakin sen siis huomaa ettei luontoa vastaan voi taistella. Keväällä varsinkaan ei kannata ajatella viisaasti koska lisääntyminen on ottanut vallan joka paikassa.

Luonto pyörittää omaa juttuaan surutta vaikka ihminen miten haluaisi toisin tehdä. Riittävästi kun muokkaatte meitä koiria pehmonallen näköiseksi niin lopulta se osuu omaan leukaan. Rangaistus on karmaiseva: loputonta istumista päätteen äärellä ikkunattomassa työhuoneessa. Tekemässä tärkeää työtä, onhan sen joku muu sanonut miten tärkeää se on. Lonkankoukistajat kiristyy pipon kanssa samaan tahtiin ja lopputuloksena on juurikin samanlainen lopputulos kuin suurin osa koiranäyttelyn voittajayksilöistä.

Vaikka sohva onkin paras paikka niin keksikää välillä jotain muuta tekemistä. Niitä personal trailereitahan on saatavilla monestakin paikasta.

Mummin (60 vee) Kuula on 8 kiloinen.

Saman verran kuin keskivertoäidin kantama keskivertokersa, jota pitkin päivää kannellaan muitten vähän kevyempien huutaessa kiinni lahkeessa.



Miksi banaani on tertussa? No se on Tertun oma asia.

- Jakomäkeläinen viisaus

torstai 5. huhtikuuta 2012

Juoppolammas ja muut juhlaeläimet

Mulle kävis näin pääsiäisenä irlantilainen olut. Guinness vois olla jees, täyttäis vatsankin eri tavalla kuin nuo vinot mehut. Jos taas olisin lammas niin varmaan joisin jotain jäykempää. Muuten ei joka-aamuisesta pettymyksestä peiliin katsoessa selviäis millään. Tai voihan olla ettei ne katso peiliin. Niinkuin ei moni muukaan vaikka pitäis.
En tiedä miten tuo karitsa selviää pääsiäisen yli. Alkoholi imeytynee turkkiin ja värjää sen punaiseksi. Sitten alkaa rähinä lähimmällä nakkikioskilla kun siellä on toinen samanlainen eikä maailmassa voi olla muita. Lopulta tulee otsikko maakuntalehteen, että "Karitsalle ei käy myöskään pinot noir."

http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Karitsalle+k%C3%A4y+my%C3%B6s+pinot+noir/1329103747914

Tiesittekö muuten mitä eroa on nillittäjällä ja natkuttajalla? Ei mitään. Mutta yhteistä on se, että molemmilla on palava tarve saada olla oikeassa.

Tuli vaan näin pääsiäislomien alla mieleen kun perheinenne lähdette muka kivalle lomalle. Suksi tökkii kummasti rinteessä kun aletaan neuvomaan miten niillä karvereilla lasketaan samalla tavalla kuin aina ennenkin 80-luvulla.
Viimeistään siinä vaiheessa kun paluumatkalla haluaisi hiukan omaa aikaa ajatuksille, niin joku päättää ettei sitte ainakaan sille huoltoasemalle pysähdytä. Ihan vaan siks. Sanomaan pääsemisen ilo on paras ilo.




Voimia pyhäpäiviin - lähinnä niille, jotka eivät sitä luule tarvitsevansa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Homeless but happy

Hello New Zealand and Christchurch. Grandma and other F*****g Finnish Folk Dancers will be there next week. Visit will be short but please, no earthquokes at that time. And show them that you don´t walk head upside down.


Silloin kun Pomo nostaa kytkintä niin perässä on mentävä mukisematta. Vaikka Jakomäkeen. Ollaan evakossa sen aikaa, että löytyy sellainen koti missä viihdytään. Etsintä on päällä mutta tuloksia kerääntynyt kovin vähän. Pomolla on tietyt kriteerit enkä itsekään täysin mielipiteettä jää näissä asumisasioissa. Se yksiö nyt oli ihan liian pieni ja tiesinkin, että ei ne egot voi mahtua samaan kämppään. Lisäksi vanhoissa puukerrostaloissa on ilmeisesti purut valahtaneet väliseinissä kun naapurin kuiskauksetkin kuului. Tosin miä ne kuulen vaikka oltais bunkkerissa. Pakkokos niistä on välittää.

Kuvassa eräs Manta mietii miksi ruoho kasvaa juuri tässä kohtaa. Se aika usein pysähtyi miettimään kaikenlaista. Usein myös jäi tuijottamaan jotain ihmistä bussissa tai junassa. Minuu taas ei huvita sellanen ollenkaan.







Oon pikkuhiljaa päässyt perille Jakiksen tyypeistä. Naapurissa asuu Lahtaaja. Se käy kuulemma satamassa töissä ja asuu Nautserin kanssa, jolla piisaa mun makuun vähän liikaa energiaa. 
Lähes joka päivä kun ollaan oltu kävelyllä niin toisella puolella katua on juossut Somali. Se juoksee milloin mihinkin suuntaan. Pomo sanoi, että niillä on tapana juosta, joten en ihmetellyt sitä sen enempää. Pomo sanoi myös, että olis tosi kivaa, jos esittäisin leijonaa seuraavan kerran sen ohijuoksussa. No miksei, leikki pitää mielen nuorena. Kerron sitten kuinka siinä leikissä kävi.

Pomolla kulkee treeni hyvin taas ja piti yks Kuulakin tuoda Jakiksen rapulle ruostumaan. Ruosteinen kahva on kuulemma tosi hyvä. Joo, on varmaan. Ja hieno. Tempaamiseen nuo kahva-asiat liittyy ja kaikkihan Pomoa sen työpaikallakin salilla vihaa kun se pöllyttää magnesiumit pitkin lattioita. Teille, jotka ette tiedä, niin mankkua laitetaan kahvaan, jotta pito paranee kun käydään kymmentä minuuttia. Ja joku pito ilmeisesti paranee myös kun pitää iltaisin laittaa suuhunkin. Muutenkin alkaa tuo lisäravinnepuoli näyttää siltä, että normiruokaa ei kohta tarvitakaan. Eikä ole kyllä varaakaan.

Pomo on käynyt erään Hanna-Kaisan luona säännöllisesti mittauttamasa itseään. Ihmisen elämä on pelkkiä lukuja täynnä sanon minä. Mittasuhteet on Pomolla kyllä muuttuneetkin eikä se huono asia ole. Ajattelin nimittäin jossain vaiheessa, että neuvolassa punnitaan kohta tuokin nainen. Vai mikäs se painoraja sinne olikaan?





Minul jäi viime käynnistä Mummolaan pumppulääkkeet mutta en niitä ole kaivannut. Tuo hookoon sininen ajaa saman asian. Lisäksi eräs lampaannäköinen ressin aiheuttaja on jäänyt pois kuvioista, joten olo on aika normaali taas. No more men. Ever.

Katse on tiukasti suunnattuna kohti omaa asuntoa ja pääsen yleensä mukaan niitä tsekkaamaan. Ellei sitä ennen jäädä tänne Jakikseen jumiin lumen takia. Toisaalta, Pomolla on vissiin vakaa aikomus pysäyttää takatalvi kun se lapioi taloyhtiön lumet äsken. Varmistelin taustalla ja olenkin mielestäni aika hyvin osoittanut lähipiirille, ettei täällä kulje kukaan ilman kommentointia.

Pääsiäissunnuntaina Pomolla on monikymmenvuotissyntymäpäivät. Se juhlii Jakiksessa lukemalla uutta kirjaa ja haaveilee nuorista miehistä maukkaan irlantilaisen viskin kera. Siinä samalla juhlin itsekin 4-vuotispäivääni mutta todennäköisesti hiukan rauhallisemmin.





lauantai 10. maaliskuuta 2012

Varokaa Kevätpörriäisiä

Vatsa on taas siäl missä sen pitääkin ja mielikin melko normaali. Tänään Epe tulee kotiin kun se on ollut poissa jaloista tän toipumisajan. Voi paska. Mut toisaalta, Pomo lähti loman jälkeen töihin, joten seuraa se on tyhj(m)empikin seura.



Oon saanut syödä nyt sellaistakin mitä yleensä ei Pomo laiskuuttaan viitti laittaa. Raejuustoa (pahaa), jauhelihaa (jee), luonnonjukurttia (noh). Nappuloita ei enää saa rouskutella kuivina ja lisäksi menee pilleri jos toinenkin pumpun takia.
Tiistaina kävin viimeks lekurissa ja vasen eteinen on suurentunut ja läppä heittelee omiaan. Siitä johtuu rytmihäiriö. Paras juttu tässä on se, ettei mun tarvi Pomon mieliks juosta yhtään maastokisaa. Voi kyynel mutta minkäs teet.
Mummolääkkeet on käytössä varmaan lopun ikää. Possea harmittaa kun pidän sitä pienempää pilleriä välillä huulen alla piilossa ja sylkäisen sitten pois kun silmä välttää. Siitä nimi mummolääke. Mummotkin tekee niin kuulemma. Eikö mummoille sitten laiteta sen takia pillereitä nieluun niinku mulle?

Jotkut tekee lumienkeleitä mut miä teen mokkaneniä. Koska olen ollut potilaana niin Pomo ei voinut huutaa ettei se kävis mun pumpun päälle. Oman pumppunsa se kyllä saa ylikierroksille asioista, joita koira ei aina käsitä. Luulen, että kun Epe tulee taas himaan niin Pomo käy mun purkeilla aika taajaan.



Tutustuin Nelli-irlikseen Viikissä. Tyttö oli käymässä kahteen kertaan samaan aikaan. Ei käy kateeks sen tilanne. Hiusmurtumasta oli Pomoilla puhe mutta ei se Nelliä mitenkään haitannut. Välillä kipsijalka oli vasemmalla puolella ja välillä oikealla. Kai se riippui siitä, missä kohtaa tasapaino oli milläkin hetkellä.

Muutenkin voisitte ihmiset välillä relata meidän koirien touhujen kanssa. Nelli on hyvä esimerkki. Sitä ei vois vähempää kiinnostaa ressata jos jalka on kipsissä. Kun aina on kauhee ressi. Koirapuistossa on tappeluressi heti päällä kun haistellaan muita. Eikös koirien kuulu painia ja leikkiä? Onko ihan pakko aina tohottaa perkele sitä rekku älä nyt tolla lailla- kitinää? Tai sitten huudetaan monen sadan metrin päästä että onko se uros vai narttu. No sittenhän sen näkee kun kohdalle tullaan. Paitsi ettei sitä ihminen edes näe jos ei varta vasten katso. Ja sekös ei aiheuta mitään ihmetystä sitten?
Ei se sukupuoli siitä miksikään muutu siinä matkan varrella. Epen kanssa ei edes kannata kysyä, että mikä se nyt on mikä sieltä vastaan tulee. Tilanne on aina sama. Henki lähtee vaikka olis monineuvoinen. Vai mikä se nyt on kun kastematokin on molempia.

Antakaa meidän olla sellasia kun ollaan.



Ei Pomo minuu kantanu autoon tai lääkärihuoneeseen. Pienet saa muutenkin enemmän empatiaa kun ne herättää jotain hoivatunteita. Paitsi Pomossa, joka on paatunut ja skeptinen ihmisrääpäleitä kohtaan.

Käytiin Järvenpäässä katsomassa Kevätpörriäistä. En itse nähnyt tapausta mutta epäilin sen nukkuvan yhden peittokasan alla ja kävin kuuntelemassa. Miä sentään löysin sen. Pomo meni makkariin eikä tajunnut missä tyyppi lepäili. Mummo sanoi, että se on tyypillistä vanhalle piialle. Totta se mutta samaa ihmettelen, että minkä takia pienet ihmiset pitää niin helvetin pahaa ääntä sitten kun niillä on jotain sanottavaa. Mutta tossa vaiheessa ei maailman pelisäännöt vielä koskekaan. Ne iskee naamalle vasta sitten kun pitäis kavereita hommata.





Pomo kävi myös leirillä treenauttamassa itseään. Valkku oli hommannut venäläisiä Turkuun ja siitä piti sitten maksaa, että näkee ne paikan päällä. Edelleen, siitä hinnasta olisin voinut todeta sen minkä aina uudestaan ja uudestaan joudun sanomaan: treenais lisää. Oli siäl ollut aika rankkaakin lähinnä henkisesti kun tekniikkaa pitäis hioa että sais niitä parempia tuloksia. No mut, mun mielipiteen tiedätte tosta lajista ja sen toteuttamisesta.

Toisaalta, taitaa ampumahiihtäjillä, keihäänheittäjillä ja muilla sellaisilla yhteiskuntanormaaleilla urheillijoillakin olla valmentaja. Joten miksen sitä Pomollekin soisi. Ei se muuten mitään hyviä tuloksia saa aikaan. Omaksi iloksi heiluttajat on sitten erikseen. Niitä näkee pääasiassa puistoissa kävelyteiden varsilla koska harvemmin lähtevät millekään viikonloppuleireille.

Koska varsinaista asiaa ei tässä nyt synny niin katselkaa kuvia. Lopussa vielä yksi "vooooi miten söpö"-reaktion aiheuttaja.
Ja jos olette Tampereella päin niin poiketkaa kahvilla tuommoisessa mestassa. Mutta varokaa jos sinne on tullut myös paikalle niitä ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n allergisia ihmisiä, jotka netissä huutavat kahvilan aiheuttavan hengenahdistusta jo pelkällä olemassaolollaan. Huutajille on ihan oikein, että kun ne menevät bussiin tai ratikkaan, niin niillä on vaatteissa samat allergeenit ilman sitä koiraa. Poissa silmistä poissa keuhkoista.

Maailma parantuu vaikka väkisin siedättämällä.















torstai 1. maaliskuuta 2012

Torsio porsio

Juu, niinhän se menee, että kun toiselle irvistelee vaikkapa nyt pallittomuudesta, niin sitten napsahtaa omaan nilkkaan. Nilkka oliskin ollut viäl ihan ookoo mutta kun vatsalaukku kiertyy 180 astetta niin alkaa olla vitsit vähissä.
Veti meikäläisen veteläksi ja Pomon kylmänrauhalliseen paniikkiin. Pääsin Variston Beckhamin ambulanssilla, tojotalla, Viikkiin ja siäl suoraan leikkauspöydälle. Pomo passitettiin onneks kotiin, en olis jaksanu sen besserwisserhömpötyksiä yhtään. Mutta ehkä tässä tilanteessa sillä olis kerrankin ollu suu supussa. Vaikka kyllä se mutisi leikkaavalle lääkärille jotain irlisten nukuttamisesta, johon sai vastauksen, että kyllä meillä tuolla mapeissa on tiedot ajantasalla.

Mulle siinä vaiheessa ihan sama kuhan pääsisin pian unten maille. Kipu kun ei ollut ihan pintahaavan kirvelyn luokkaa. Onneksi eläinten ruokateollisuudella on vastaus kaikkeen.



Kaikki tää alko maanantain vastaisena yönä. Syytä ei tiedä kukaan koska en sitä kerro. Olin kuitenkin Varistossa hoidossa koko viikonlopun ja maanantaina vaan alko vatsassa kipristellä (siis puukonväänteitä ne oli).
Posse tuli kattoo minuu ja ottikin kotiin mutta onneks se tajus pysähtyä matkalla Käpylän lekuriin. Näytin vissiin huonolta.

Siäl piti oottaa tunnin verran ja kun lekuri tuli töihin niin se sano jo eteisessä, että ei sinul ihan hyvin oo asiat. No ei ollu ei. Ja sekin keskustelu jäi mieleen kun Pomolta kysyi eräs hippi koirineen, että miks toi on noin rauhallinen, kun lötkötin lattialla lotkauttamatta korvaanikaan. Pomo totes, että siks ku se on kipee.

Olis hipilläkin jääny aamusätkät käärimättä jos olis omalle kohdalle käynyt.

No mutta jonkinlaisen ongelman tilanteeseen aiheutti se, että minul oli syrän sykkyrällä. Rytmiä oli niinsanotusti himppasen verran liikaa. Jopa sumpaamiseen sitä olis ollu liikaa. Röntgenissä selvis vasta syy ja eikun soittoa Viikkiin, että täältä tulee yks torsio. Torsio. Voi v****u. Ei minul raajoissa mitään vikaa ollut. En kuitenkaan jaksanut väittää vastaan.

Olin kuulemma arytminen koko leikkauksen ajan. Voi ollakin, en tiedä kun en ollu hereillä. Lidokaiini on Pomolle sellainen sana, joka saa sen itkemään. Oli vetistelly koko maanantai-illan kun olin jo teholla leikkauksen jälkeen. Murehti vissiin etukäteen asioita mitä ei ollu edes tapahtunu ja eli jotain telkkarin lääkärisarjaa. Toisaalta, kun aloin olla tolpillaan niin murehdin miäkii. Pääsin onneks kotiin seuraavana päivänä syränultran jälkeen, että pulssi tasaantuis. En oikeen ole tottunut yksikseen olemaan kovissa paikoissa. Tai muutenkaan missään muualla ku kotona.

Nimittäin kun aamulla mentiin uudestaan Viikkiin niin eteisessä kävi taas aikamoinen sutina. Vois melkein jo sanoa, että kyllä siäl jonkinmoista tuuletusta kävi sillä läpässäkin todettiin leikkauksen jälkeen vuotoa. Nyt minul on, toistaiseksi, lääkitys päällä ja pitää ottaa rauhallisesti, että rytmit tasaantuu. Ens viikolla ultrataan taas (ei, en ole paksuna enkä onneks näitten löydösten perusteella tule koskaan olemaan) ja kai sitten osaavat päätellä mistä on kyse niitten rytmien suhteen.

Ilmeisesti ei ole olemassa tilannetta, etteikö mulle löytyis jotain tosi kivaa päälle. Pomolla välähti taas kun se muisti, että toppi, joka ei ole mahtunut sille ikinä, olikin mulle sopiva. Kauluria mulle ei nimittäin laiteta. Niin varmasti rikon telkkarin jos sellasta tarjotaan. Epe näytti siinä jo riittävän tyhmältä - sen lisäks että se jo valmiiks näyttää tyhmältä. Mut ei fiksun näköinen näytä jonkun kaulurin kanssa ainakaan fiksummalta. Plus että se päässä kaikki kuuluu kaikumalla ja jos ette usko niin laittakaa omaan päähänne ja miettikää miltä nyt tuntuu. Voitte kysyä naapurilta myös miltä näyttää.






Sain tuhdimpaa kipulääkitystä perjantaihin asti. Olispa hippi Käpylässä tiennyt.




Eka ruokailu kotona kun viimein annettiin syötävää. Ei kai se nälkä mihinkään lähe vaikka vähän käydään mahalaukkua viilaamassa.



Tää asuste on edelleen jalostettu ja perseen päällä lukee Tapout.




Että tämmönen reissu tällä kertaa. En vältsisti suosittele. Olenkin yrittäny tässä pikkuhiljaa palailla normimeininkiin ja se onnistuu varmaan kun Epe on pois jaloista. Sillä kaverilla kun on taipumus saada kenen tahansa paineet korkeelle jo pelkällä olemassaolollaan.

Tiesittekö, että normikakka on merkki toipumisesta. Pienikin sellainen käy.