Torsio porsio

Juu, niinhän se menee, että kun toiselle irvistelee vaikkapa nyt pallittomuudesta, niin sitten napsahtaa omaan nilkkaan. Nilkka oliskin ollut viäl ihan ookoo mutta kun vatsalaukku kiertyy 180 astetta niin alkaa olla vitsit vähissä.
Veti meikäläisen veteläksi ja Pomon kylmänrauhalliseen paniikkiin. Pääsin Variston Beckhamin ambulanssilla, tojotalla, Viikkiin ja siäl suoraan leikkauspöydälle. Pomo passitettiin onneks kotiin, en olis jaksanu sen besserwisserhömpötyksiä yhtään. Mutta ehkä tässä tilanteessa sillä olis kerrankin ollu suu supussa. Vaikka kyllä se mutisi leikkaavalle lääkärille jotain irlisten nukuttamisesta, johon sai vastauksen, että kyllä meillä tuolla mapeissa on tiedot ajantasalla.

Mulle siinä vaiheessa ihan sama kuhan pääsisin pian unten maille. Kipu kun ei ollut ihan pintahaavan kirvelyn luokkaa. Onneksi eläinten ruokateollisuudella on vastaus kaikkeen.

Kaikki tää alko maanantain vastaisena yönä. Syytä ei tiedä kukaan koska en sitä kerro. Olin kuitenkin Varistossa hoidossa koko viikonlopun ja maanantaina vaan alko vatsassa kipristellä (siis puukonväänteitä ne oli).
Posse tuli kattoo minuu ja ottikin kotiin mutta onneks se tajus pysähtyä matkalla Käpylän lekuriin. Näytin vissiin huonolta.

Siäl piti oottaa tunnin verran ja kun lekuri tuli töihin niin se sano jo eteisessä, että ei sinul ihan hyvin oo asiat. No ei ollu ei. Ja sekin keskustelu jäi mieleen kun Pomolta kysyi eräs hippi koirineen, että miks toi on noin rauhallinen, kun lötkötin lattialla lotkauttamatta korvaanikaan. Pomo totes, että siks ku se on kipee.

Olis hipilläkin jääny aamusätkät käärimättä jos olis omalle kohdalle käynyt.

No mutta jonkinlaisen ongelman tilanteeseen aiheutti se, että minul oli syrän sykkyrällä. Rytmiä oli niinsanotusti himppasen verran liikaa. Jopa sumpaamiseen sitä olis ollu liikaa. Röntgenissä selvis vasta syy ja eikun soittoa Viikkiin, että täältä tulee yks torsio. Torsio. Voi v****u. Ei minul raajoissa mitään vikaa ollut. En kuitenkaan jaksanut väittää vastaan.

Olin kuulemma arytminen koko leikkauksen ajan. Voi ollakin, en tiedä kun en ollu hereillä. Lidokaiini on Pomolle sellainen sana, joka saa sen itkemään. Oli vetistelly koko maanantai-illan kun olin jo teholla leikkauksen jälkeen. Murehti vissiin etukäteen asioita mitä ei ollu edes tapahtunu ja eli jotain telkkarin lääkärisarjaa. Toisaalta, kun aloin olla tolpillaan niin murehdin miäkii. Pääsin onneks kotiin seuraavana päivänä syränultran jälkeen, että pulssi tasaantuis. En oikeen ole tottunut yksikseen olemaan kovissa paikoissa. Tai muutenkaan missään muualla ku kotona.

Nimittäin kun aamulla mentiin uudestaan Viikkiin niin eteisessä kävi taas aikamoinen sutina. Vois melkein jo sanoa, että kyllä siäl jonkinmoista tuuletusta kävi sillä läpässäkin todettiin leikkauksen jälkeen vuotoa. Nyt minul on, toistaiseksi, lääkitys päällä ja pitää ottaa rauhallisesti, että rytmit tasaantuu. Ens viikolla ultrataan taas (ei, en ole paksuna enkä onneks näitten löydösten perusteella tule koskaan olemaan) ja kai sitten osaavat päätellä mistä on kyse niitten rytmien suhteen.

Ilmeisesti ei ole olemassa tilannetta, etteikö mulle löytyis jotain tosi kivaa päälle. Pomolla välähti taas kun se muisti, että toppi, joka ei ole mahtunut sille ikinä, olikin mulle sopiva. Kauluria mulle ei nimittäin laiteta. Niin varmasti rikon telkkarin jos sellasta tarjotaan. Epe näytti siinä jo riittävän tyhmältä - sen lisäks että se jo valmiiks näyttää tyhmältä. Mut ei fiksun näköinen näytä jonkun kaulurin kanssa ainakaan fiksummalta. Plus että se päässä kaikki kuuluu kaikumalla ja jos ette usko niin laittakaa omaan päähänne ja miettikää miltä nyt tuntuu. Voitte kysyä naapurilta myös miltä näyttää.

Sain tuhdimpaa kipulääkitystä perjantaihin asti. Olispa hippi Käpylässä tiennyt.

Eka ruokailu kotona kun viimein annettiin syötävää. Ei kai se nälkä mihinkään lähe vaikka vähän käydään mahalaukkua viilaamassa.

Tää asuste on edelleen jalostettu ja perseen päällä lukee Tapout.

Että tämmönen reissu tällä kertaa. En vältsisti suosittele. Olenkin yrittäny tässä pikkuhiljaa palailla normimeininkiin ja se onnistuu varmaan kun Epe on pois jaloista. Sillä kaverilla kun on taipumus saada kenen tahansa paineet korkeelle jo pelkällä olemassaolollaan.

Tiesittekö, että normikakka on merkki toipumisesta. Pienikin sellainen käy.