Helposti.
Tässä ohjeet:
1. otetaan yksi basisti. Entinenkin käy.
2. lähde basistin kanssa ulkoilemaan ilman talutushihnaa.
3. kävele basistin edellä pieni kierros lähimetsässä. Ole tarkkana ettei se pääse liian lähelle, joudut muuten hihnaan.
4. kun basisti aikoo mennä takaisin sisälle, jää portille osoittaaksesi ettet ole halukas vielä kotiutumaan.
5. älä mene basistin luo vaikka se miten maanittelee, kyllä se hetken päästä tajuaa asemansa.
6. lähtekää uudelleen lähimetsäkierrokselle.
7. anna basistin olla muka ovela kun se lähteekin lähimetsäkierrokselle toista kautta.
8. kulje basistin perässä ja pysähdy aina jos se sattuu katsomaan taakseen.
9. kun olette muutaman kymmenen metrin päässä kotoa, hölkyttele basistin edelle.
10. hölkyttele samaa tahtia ulko-ovelle näyttääksesi ulkoilun päättyneen ja mene edellä sisään kun basisti avaa sinulle oven.
11. anna hiljaisuuden ilmapiirin kertoa mitä juuri äsken välillänne tapahtui.
torstai 31. maaliskuuta 2011
Kevätkohellusta
Pomo löysi arkistostaan mun ensimmäisen kevään videopätkän. Oon siinä hiukan pöljä vielä, Pomo hassutti minuu aika helposti. Mutta en kuulemma ole sen fiksumpi näinkään vanhana, nythän on jo kolmas kevät menossa.
Toisaalta, ei näilläkään ole kaikki kotona eikä se ilmeisesti riipu edes vuodenajasta. Pomo kuuntelee kyseistä pölhosakkia aina Kuulan kanssa. Kuulunee siihen lajiin. Se pieni kuikelokinttuinen kitaristi kyllä osaa soittaa aika hyvin.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Fame - I´m gonna live forever
Koska Päävalkku ei päässyt Pomoa kannustamaan lauantain kuulakisoihin niin mut ahdettiin Ooppeliin, tueksi ja turvaksi. Meillä olikin kiva reissu vaikka Turuntie ei ollut Bossella ihan ilmansuunnista hallussa. Ei sentään Venäjälle eksytty, Forssaan kuitenkin. Piipitin Haagan liikenneympyrässä kun rattia käännettiin Pitäjänmäkeen, että ei se moottoritie siäl ole. Samaa piipitystä pidin siinä vaiheessa kun motarilta käännyttiin Porin tielle - noin 140 kilometriä liian aikaisin.
Kuunneltiin kyllä Helsingin päässä samaan aikaan Radio Rockia, jossa kerrottiin, että joidenkin jenkkien mielestä Japanissa ollut maanjäristys oli Jumalan kosto Pearl Harbourista. En tiedä mitä silloin on tapahtunut mutta Pomolla se nosti kierroksia sen verran, että ohjauspyörä kääntyi aika rivakasti ympyrästä ulos. Pomo aika usein kuumenee amerikkalaisten ajatuksista. Itse en ole tavannut yhtäkään, joten olen jäävi sanomaan mitään.
Oltiin kuitenkin ajoissa perillä ja minuu alkoi jännittämään uusi paikka. Sen jälkeen kun naapurirapun mies kännispäissään säikytti mut niin olen ollut aika varautunut vieraita kohtaan. Hämmentää kun silmiin tuijotellaan ja pyydetään luokse. Eiks vois vaan haistella ensin? Vähän takapuolesta ja sitten kyllä otan rapsuja vastaan.
Pomo laittoi mut Ooppelin takapenkille odottelemaan vaikka kävin kyllä kisapaikassakin tohaamassa. Kaikki muut olisivat halunneet mun jäävän mutta ymmärrän kyllä ettei Pomo halunnut Kuulaa nostellessaan tuijottaa mun silmiin lasioven toisella puolella. Oikeesti se ei vaan halunnut että näen sen mokaavan jotenkin.
Ensin ottaa mut mukaan ja sitten ei kuitenkaan apu kelpaa. Lopulta päätin, etten poistu autosa ollenkaan. Pidä tunkkis.
Mutta Pomolla meni sen verran näppärästi 12 kilosen Kuulan kanssa, että se pääsi johonkin Halliin. Ei se itekään tajunnut, että mistä on kyse kun sille sanottiin, että tulokset kelpaa Finnish Hall of Fameen. Uuno. Se on se lista missä Jari Kurrikin on.
Ilmeisesti toukokuussa lähdetään Kuusamoon, siäl on SM- kisat Kuulan kanssa. Tässä vaiheessa olis kyllä kiva tietää, että mihin mut aiotaan majoittaa? Lähimmälle porofarmille?
Nukahdin paluumatkalla autoon kun ensin olin varmistanut, että mennään oikeaan suuntaan. Vietiin auto Jakomäkeen Mantan kotiin ja raahauduttiin bussilla Kumpulaan. Kiristin hiukan viäl Pomon pinnaa kieltäytymällä tulemaan sisälle ja siitä hyvästä jäinkin sitten yksin ulos. Naapuri kävi sanomassa Pomolle, kun oli huolissaan ja muisti taannoisen käytäväepisodin, että nyt se Meli on tuolla pihalla. Mulle jätettiin kenkä oven väliin ja hippasin kämpälle hetken päästä kun ulkona oli yksin aika tyhmää. Ei se seura sisälläkään niin hehkuvaa ollut mutta söin kuitenkin päivän ensimmäisen aterian ja relasin.
Matkalla Lietoon meitä laittoi hymyilyttämään laulu (http://lyricstranslate.com/en/kylmaestae-laempimaeaen-cold-warmth.html) missä laulettiin jotain auringosta ja lämmöstä, lempimisestäkin. Pomo lauloi mukana kun siinä oli niin helpot sanat. Meillä oli nasta fiilis kun lumi sulaa ja kesä tekee tuloaan. Renkaissa muuten ei ollut nastan nastaa mutta kelihän oli mitä mainioin.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Maailman suurin persus
Ehkä teillä lukuisilla lukijoilla on käynyt mielessä mitä sisäiselle Perhoselleni kuuluu? Tänään on Pomon ensi-ita. Mut tulee naapurin Marketta pissattamaan - niin mulle ainakin huikattiin oven mennessä jo aamulla kiinni. Pomolla on onneksi huomenna aamuvuoro, joten se ei voi juhlia enskaria kovin myöhään. Eihän?
Viimeiset läpivedot ja kenraalin jouduin olemaan kotona. Pomo ei kuulemma pysty keskittymään kun piipitän verhon takana. Ja kai sillä on huoli siitäkin, että kun näytelmässä soi ovikello niin alan Rosvoja haukkumaan tietämättä ettei kukaan oikeasti ovella ole.
Pitää minuu tyhmänä. Mutsis oli.
Mennyt viikonloppu oli lähes heräteostosten aikaa. Pomo kävi messuilla. No, arvasihan sen missä mielentilassa se takaisin tulee. Oli nähnyt hevosen. Kuulemma Isolla Hoolla. Tämä Iso Hoo on ilmeisesti sen verran iso ettei meidän kämppään mahtuisi. Pomon Valkku, joka syö hevosia pysyäkseen kunnossa, saisi pakkaseen tästä Hoosta 1700 kiloa. 1700 kiloa! En juuri viljele huutomerkkejä mutta lensin perseelleni kun ajattelin kohtaavani sellaisen Ison Hoon. Samaltakohan siitä yhdestä nihilistisestä pyöreästä insinöörimiehestä tuntuu rhodesiankoiransa kanssa kun juoksen niitä kohti vapaana, täysillä? "Kannattais pitää toi kiinni." "Ei oo nimittäin eka kerta.". Ekaa kertaa nähnytkään se äijä. Tosikot on ehkä maailman parhain juttu säikytellä.
Mutta kuten me kaikki maailman suurimmat, myös Iso Hoo on tosi kiltti. Sen ei tarvi retostella (niinkuin Russelin). Iso Hoo ei mahtunut edes kuviin kokonaisena. Ei sen puoleen, paloina sen voisin itsekin tavata.
Mutta Pomo oli ihastunut ja kai se taas etsii netistä maatiloja Uudeltamaalta seuraavat työvuoronsa. Onneksi Blondi ei päästänyt Pomoa samaan häkkiin. Luuletteko muuten, että tuon selässä voi istua ratkematta?
Messuilla oli muitakin kummallisuuksia: laamoja, alpakoita ja Valkku. Kuka heistä liittyy kahvakuulailuun? Minäpä tiedän.
Lisäksi Pomo kertoi silmät palaen lännenratsastuksesta. Se kokeili sitä aikanaan Uudessa-Seelannissa käydessään ja innostui kovasti kun heppaa saikin ohjailtua ilman perinteisiä menetelmiä.
Haluaisin palavasti nähdä miten Pomo ohjailisi 1700 kiloa hevoskuiskaamalla.
Kun tajusin miten tosissaan Pomo oli sen Ison Hoon kanssa, väsähdin täysin. Oltiin netin ääressä etsimässä rotuyhdistyksen sivuja mutta minul ei silmät enää pysyny auki. Simahdin. Näin painajaisia siitä, että yksiössämme oli pitkäkaulaisia olioita, joista lähti julmetusti karvaa ja kaikilla meillä oli yhtäaikaa ripuli.
Ripulista puheenollen, taas, Pomo leipoi lakto-vegaaneille Hipeille omenapiirakkaa ja naureskeli niitten munattomuutta. Sori vaan Pomo mutta et ehkä ole paras nauramaan sille asialle ollenkaan. Ehtiihän sitä piirakkaa kyllä olla tarjoamatta illalla sillä Pomo testasi leipomustaan työkavereilla ja tulokset ehtii tulla kaikkien tietoon ennen virka-ajan loppumista. Saletisti.
Viimeiset läpivedot ja kenraalin jouduin olemaan kotona. Pomo ei kuulemma pysty keskittymään kun piipitän verhon takana. Ja kai sillä on huoli siitäkin, että kun näytelmässä soi ovikello niin alan Rosvoja haukkumaan tietämättä ettei kukaan oikeasti ovella ole.
Pitää minuu tyhmänä. Mutsis oli.
Mennyt viikonloppu oli lähes heräteostosten aikaa. Pomo kävi messuilla. No, arvasihan sen missä mielentilassa se takaisin tulee. Oli nähnyt hevosen. Kuulemma Isolla Hoolla. Tämä Iso Hoo on ilmeisesti sen verran iso ettei meidän kämppään mahtuisi. Pomon Valkku, joka syö hevosia pysyäkseen kunnossa, saisi pakkaseen tästä Hoosta 1700 kiloa. 1700 kiloa! En juuri viljele huutomerkkejä mutta lensin perseelleni kun ajattelin kohtaavani sellaisen Ison Hoon. Samaltakohan siitä yhdestä nihilistisestä pyöreästä insinöörimiehestä tuntuu rhodesiankoiransa kanssa kun juoksen niitä kohti vapaana, täysillä? "Kannattais pitää toi kiinni." "Ei oo nimittäin eka kerta.". Ekaa kertaa nähnytkään se äijä. Tosikot on ehkä maailman parhain juttu säikytellä.
Mutta kuten me kaikki maailman suurimmat, myös Iso Hoo on tosi kiltti. Sen ei tarvi retostella (niinkuin Russelin). Iso Hoo ei mahtunut edes kuviin kokonaisena. Ei sen puoleen, paloina sen voisin itsekin tavata.
Mutta Pomo oli ihastunut ja kai se taas etsii netistä maatiloja Uudeltamaalta seuraavat työvuoronsa. Onneksi Blondi ei päästänyt Pomoa samaan häkkiin. Luuletteko muuten, että tuon selässä voi istua ratkematta?
Messuilla oli muitakin kummallisuuksia: laamoja, alpakoita ja Valkku. Kuka heistä liittyy kahvakuulailuun? Minäpä tiedän.
Lisäksi Pomo kertoi silmät palaen lännenratsastuksesta. Se kokeili sitä aikanaan Uudessa-Seelannissa käydessään ja innostui kovasti kun heppaa saikin ohjailtua ilman perinteisiä menetelmiä.
Haluaisin palavasti nähdä miten Pomo ohjailisi 1700 kiloa hevoskuiskaamalla.
Kun tajusin miten tosissaan Pomo oli sen Ison Hoon kanssa, väsähdin täysin. Oltiin netin ääressä etsimässä rotuyhdistyksen sivuja mutta minul ei silmät enää pysyny auki. Simahdin. Näin painajaisia siitä, että yksiössämme oli pitkäkaulaisia olioita, joista lähti julmetusti karvaa ja kaikilla meillä oli yhtäaikaa ripuli.
Ripulista puheenollen, taas, Pomo leipoi lakto-vegaaneille Hipeille omenapiirakkaa ja naureskeli niitten munattomuutta. Sori vaan Pomo mutta et ehkä ole paras nauramaan sille asialle ollenkaan. Ehtiihän sitä piirakkaa kyllä olla tarjoamatta illalla sillä Pomo testasi leipomustaan työkavereilla ja tulokset ehtii tulla kaikkien tietoon ennen virka-ajan loppumista. Saletisti.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
On siis kevät
Mutta en kulje Hakaniemen rantaa vaan töllistelen pitkiä päiviä kotona. Pomo havahtui kevääseen kun muisti, että eikös silloin kukille vaihdeta mullatkin. No, meillä se tarkoittaa että vaihdetaan kukat.
Sen takia joudun taas muutaman päivän olemaan pitkästynyt kotona kun Pomolla on töissä tappotahti. Ollaan siis molemmat pitkästyneitä omalla tahollaan. Viikonloppuna oli kuitenkin edes sunnuntai kun oltiin kimpassa koko päivä. Tai nukuttiin koko päivä.
Ensimmäistä kertaa kahvakuulaharjoittelun historiassaan Pomolla meni hermo. Se oli nukkunut puolille päivin ja viäl mun kanssa uudestaan parin tunnin päikkärit auringon laskiessa. Se oli ihan sekaisin koko mimmi kun heräsi. Sitten se alkoi säätämään, että lähteäkö salille Kuulan kanssa mutta päätti tehdä treenin kotona (ei niihin silmiin piilareita olis saanutkaan). Ei hyvänen aika sentään sitä pusaamista. Kahdeksan minuutin työntösessio meni viäl suht koht mallikkaasti. Tempauksessa vuorostaan Kuula jäi jumiin ja seitsämännellä minuutilla Pomo oli jo kylmässä suihkussa ja viipyi siellä aika pitkään - jälleen kerran. Onko ihmisillä tuo suihkussa seisominen jotenkin meditatiivista?
Tänään on taas hippitapaaminen. Alan tottua kaikkeen hassuun mitä Satamassa tapahtuu. Viimeksi Pikkusisko pääsi siivoamaan toisen Maahisen jälkiä ja vähänkö nauratti se hippien moppaus. Niin järjestäytynyttä touhua. Buaah.
Pomo saa muuten yhden vapaalipun meidän näytökseen ja jos joku sen ehdottomasti haluaa niin vinkkausta vaan.
Kokeilin itsekin demonikoiran osaa eilisiltana että osaisin Pomon demonirooliin eläytyä mutta ei minust oikeen Baskervillen koiraa taida saada. Kauhuteemaa oli muutenkin tänään lähimetsässä kun yhtäkkiä männystä kuului tautisen kovaa: VLAAD!. Jähmetyimme Pomon kanssa molemmat niille sijoilleen. Katsoimme toisiamme ja Pomoa alkoi naurattaa. Ehkä myös mun ilme. Se katseli ylös puihin ja yritti paikallistaa äänen. Sama VLAAD! kuului viäl muutaman kerran mutta missään vaiheessa ei meille tullut selväksi, että kuka sen äänen sai aikaan. Tai mitä sillä oli tarkoitus sanoa.
Oikeasti, kyllä siäl joku oli.
Blogia lukiessanne on ehkä tullut mieleen, että näillä jaloilla, jotka on aina solmussa, ei voi päästä kovaa eteenpäin. Tai taaksepäinkään. Mutta olette ehdottomasti väärässä. Pomo on suunnitellut oman MISSIO2011- vuotensa ohella samantyyppisen mulle: MISSÄON2011. Siinä on tarkoituksena juosta maastossa vieheen perässä niin maan perkuleesti tietty matka. En voi mitään sille, että vaikka tiedän vieheen olevan muovinen räpellys eikä oikea lihaisa jänis niin sen perässä vaan on juostava. Välillä hävettää itsensä kun sillä tavalla lähtee mopo käsistä kun muuten pyrin olemaan tyylikäs tilanteessa kuin tilanteessa.
Mutta olenkin vinttikoira. Ja ylpeä siitä.
Sen takia joudun taas muutaman päivän olemaan pitkästynyt kotona kun Pomolla on töissä tappotahti. Ollaan siis molemmat pitkästyneitä omalla tahollaan. Viikonloppuna oli kuitenkin edes sunnuntai kun oltiin kimpassa koko päivä. Tai nukuttiin koko päivä.
Ensimmäistä kertaa kahvakuulaharjoittelun historiassaan Pomolla meni hermo. Se oli nukkunut puolille päivin ja viäl mun kanssa uudestaan parin tunnin päikkärit auringon laskiessa. Se oli ihan sekaisin koko mimmi kun heräsi. Sitten se alkoi säätämään, että lähteäkö salille Kuulan kanssa mutta päätti tehdä treenin kotona (ei niihin silmiin piilareita olis saanutkaan). Ei hyvänen aika sentään sitä pusaamista. Kahdeksan minuutin työntösessio meni viäl suht koht mallikkaasti. Tempauksessa vuorostaan Kuula jäi jumiin ja seitsämännellä minuutilla Pomo oli jo kylmässä suihkussa ja viipyi siellä aika pitkään - jälleen kerran. Onko ihmisillä tuo suihkussa seisominen jotenkin meditatiivista?
Tänään on taas hippitapaaminen. Alan tottua kaikkeen hassuun mitä Satamassa tapahtuu. Viimeksi Pikkusisko pääsi siivoamaan toisen Maahisen jälkiä ja vähänkö nauratti se hippien moppaus. Niin järjestäytynyttä touhua. Buaah.
Pomo saa muuten yhden vapaalipun meidän näytökseen ja jos joku sen ehdottomasti haluaa niin vinkkausta vaan.
Kokeilin itsekin demonikoiran osaa eilisiltana että osaisin Pomon demonirooliin eläytyä mutta ei minust oikeen Baskervillen koiraa taida saada. Kauhuteemaa oli muutenkin tänään lähimetsässä kun yhtäkkiä männystä kuului tautisen kovaa: VLAAD!. Jähmetyimme Pomon kanssa molemmat niille sijoilleen. Katsoimme toisiamme ja Pomoa alkoi naurattaa. Ehkä myös mun ilme. Se katseli ylös puihin ja yritti paikallistaa äänen. Sama VLAAD! kuului viäl muutaman kerran mutta missään vaiheessa ei meille tullut selväksi, että kuka sen äänen sai aikaan. Tai mitä sillä oli tarkoitus sanoa.
Oikeasti, kyllä siäl joku oli.
Blogia lukiessanne on ehkä tullut mieleen, että näillä jaloilla, jotka on aina solmussa, ei voi päästä kovaa eteenpäin. Tai taaksepäinkään. Mutta olette ehdottomasti väärässä. Pomo on suunnitellut oman MISSIO2011- vuotensa ohella samantyyppisen mulle: MISSÄON2011. Siinä on tarkoituksena juosta maastossa vieheen perässä niin maan perkuleesti tietty matka. En voi mitään sille, että vaikka tiedän vieheen olevan muovinen räpellys eikä oikea lihaisa jänis niin sen perässä vaan on juostava. Välillä hävettää itsensä kun sillä tavalla lähtee mopo käsistä kun muuten pyrin olemaan tyylikäs tilanteessa kuin tilanteessa.
Mutta olenkin vinttikoira. Ja ylpeä siitä.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Ulosantia
Oletteko ihmiset koskaan laittaneet merkille, että kun teillä on koirille tai vauvoille asiaa niin äänenesävy muuttuu oleellisesti? Jossain määrin nimittäin itse olen asiaa pohtinut enkä ymmärrä mistä moinen. Kun itse tapaan eri-ikäisiä tai rotuisia koiria, ihmisvauvoja tai -vanhuksia, niin kohtaan kaikki samalla tavalla. Riippuen tietysti tavattavan energiasta.
Paitsi kerran kun näin neekerin (ihmiset eivät sa sanoa noin mutta irlantilaiset koirat sanoo asiat niinkuin ne on) niin säikähdin.
Rasittavinta ehkä on kun Pomo alkaa lässyttämään. Se tekee sen usein kun sillä on huono omatunto mun hoitamisesta. Ja iltaisin kun mennään nukkumaan. Aamuisin taas ei sanota yhtään mitään. Meillä menee vissiin vähän ristiin kommunikaatio sillä aamulla olen aika touhukas ja ottaisin rapsutuksia vastaan mutta Pomo on hädintuskin hereillä. Illalla noin yhdeksän aikaan on päinvastoin. Pomoa tosin ei kukaan rapsuta - ehkä se on syy aamulliseen hiljaisuuteen. Taas yksi yö ilman ööh rapsutuksia.
Tarkkailkaapa itseänne seuraavan kerran kun tapaatte koiran. Ja miettikää miltä itsestänne tuntuisi jos naapuri joka kerran tavatessanne sanoisi vajaaälyisen äänellä miten ihanan pehmeä olet ja voi kun olet niin söpö.
Muutaman kerran on tässäkin blogissa ollut juttua eritteistä. Omistani siis eikä Pomon, muistaakseni. Tälläinen juttu löytyi, jossa on ihailtavaa suorapuheisuutta, jota ainakaan täällä kaupungissa ei harrasteta. Jos minulta kysytään, niin ei se koirankakka niin outo asia ole, että siitä pitää joka kevät alkaa tappelemaan. Kerran yksi kotiäiti pakotti Pomon viemään kakkalastin roskikseen lähimetsästä sen takia, ettei hänen riiviölapsensa siihen sattuisi. Pomo motkotti sille rouvalle jotain, ihan aiheesta, eikä äitiä sen kummemmin kuin vekaraakaan ole metsässä näkynyt.
Ajattelin, että mitähän se nainen sanoisi jos näkisi siilien jätöstelevän samaan metsään.
No mutta kuitenkin. Tuo linkki olisi hyvä antaa kennelin pitäjiltä koiraa halajaville. Ja varsinkin Amerikassa. Ymmärtäisivät mihin ryhtyvät kun pehmoisen lyttynaamaisen pennun hakevat kotiinsa paskantamaan.
Paitsi kerran kun näin neekerin (ihmiset eivät sa sanoa noin mutta irlantilaiset koirat sanoo asiat niinkuin ne on) niin säikähdin.
Rasittavinta ehkä on kun Pomo alkaa lässyttämään. Se tekee sen usein kun sillä on huono omatunto mun hoitamisesta. Ja iltaisin kun mennään nukkumaan. Aamuisin taas ei sanota yhtään mitään. Meillä menee vissiin vähän ristiin kommunikaatio sillä aamulla olen aika touhukas ja ottaisin rapsutuksia vastaan mutta Pomo on hädintuskin hereillä. Illalla noin yhdeksän aikaan on päinvastoin. Pomoa tosin ei kukaan rapsuta - ehkä se on syy aamulliseen hiljaisuuteen. Taas yksi yö ilman ööh rapsutuksia.
Tarkkailkaapa itseänne seuraavan kerran kun tapaatte koiran. Ja miettikää miltä itsestänne tuntuisi jos naapuri joka kerran tavatessanne sanoisi vajaaälyisen äänellä miten ihanan pehmeä olet ja voi kun olet niin söpö.
Muutaman kerran on tässäkin blogissa ollut juttua eritteistä. Omistani siis eikä Pomon, muistaakseni. Tälläinen juttu löytyi, jossa on ihailtavaa suorapuheisuutta, jota ainakaan täällä kaupungissa ei harrasteta. Jos minulta kysytään, niin ei se koirankakka niin outo asia ole, että siitä pitää joka kevät alkaa tappelemaan. Kerran yksi kotiäiti pakotti Pomon viemään kakkalastin roskikseen lähimetsästä sen takia, ettei hänen riiviölapsensa siihen sattuisi. Pomo motkotti sille rouvalle jotain, ihan aiheesta, eikä äitiä sen kummemmin kuin vekaraakaan ole metsässä näkynyt.
Ajattelin, että mitähän se nainen sanoisi jos näkisi siilien jätöstelevän samaan metsään.
No mutta kuitenkin. Tuo linkki olisi hyvä antaa kennelin pitäjiltä koiraa halajaville. Ja varsinkin Amerikassa. Ymmärtäisivät mihin ryhtyvät kun pehmoisen lyttynaamaisen pennun hakevat kotiinsa paskantamaan.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Master of Puppets
Alkaa hommat sujumaan taas. Korva ei ole enää niin kipeä, että pitäisi verhon taakse mennä piiloon ja Pomokin on viimein tajunnut oikean käsittelytyylin.
Tänä aamuna heräsin syvästä unesta ovikellon soittoon. Hyppäsin ovelle (mahdollista vain yksiössä) ja herätin koko rapun vahtihaukulla. Saakeli tänne ei Rosvot nimittäin tule noin vaan.
Pomo oli yhtä tokkurassa kuin minäkin ja paineli vessaan suorinta tietä. Vessaan. Katsoin hölmönä sillä tilanne oli päällä eikä silloin vessaan mennä. No mutta ymmärsinkin heti asian kun Pomo tuli ulos kylpytakissaan. Ihan hyvä että se ajatteli asiaa vähän pidemmälle kuin minä tällä kertaa. Ihmisten ei kannata aina näyttäytyä niikuin luonto on tarkoittanut.
Yritin tunkea sisäovesta samaan aikaan Pomon kanssa enkä millään olisi malttanut olla sivullisena Rosvon kiinniotossa. Ovi kuitenkin suljettiin nenäni edestä tylysti. Vaikenin, sillä osaltani peli oli näin menetetty. Naapurissa vinkulelut jatkoivat räkytystään, tekevät sitä muuten pienimmästäkin liikkeestä rapussa. Ovella ollutta vanhemman puoleista Rosvomiestä varmaan nauratti koska Pomolla oli hiukset linnunpelätintyylisesti ja silmät kuin silmäpussieläimellä konsanaan. Ripsiväriäkin säälittävästi levinnyt.
Sen verran pääsin kurkkaamaan, että näin Rosvon ja se toivotti mulle hyvää ruokahalua. Täh?
Paketissa oli myös uusi lelu, joku Kongi nimeltään. Se olikin aivan ihana, varsinkin kun Pomo tappoi banaanin, jotta sain makua siihen lisää. Kyseessä on jokin koirien hampaisiin liittyvä asia ja hammaskiven takia Pomo sen varmaan hommasi kun tarjouksessa sai. Tuleekohan tästäkin ripuli? Tai suupieliä kutittamaan? Ehkä, sillä kyseessä on muovista tehty vehjes eikä niistä ainakaan terveellisiä lisäaineita irtoa.
Pomo on ollut euforisessa tilassa koko alkuviikon, kuuntelee mm. Matti Johannes Koivua. Se kävi oopperassa lauantaina katsomassa sellaisia toisenlaisia perhosia kuin mitä me treenataan. Kyseessä oli ilmeisesti aika ammattimainen esitys vaikka onhan se meidänkin juttu, ainakin yhtä koskettava. Kuulin, että Pomo olisikin esityksessä myös Demoni perhostelun lisäksi. Se sopii sille oikeen hyvin mun mielestä.
Tän mukaan me nimittäin lenkkeilläänkin. Ainakin minust välillä siltä tuntuu.
Tänä aamuna heräsin syvästä unesta ovikellon soittoon. Hyppäsin ovelle (mahdollista vain yksiössä) ja herätin koko rapun vahtihaukulla. Saakeli tänne ei Rosvot nimittäin tule noin vaan.
Pomo oli yhtä tokkurassa kuin minäkin ja paineli vessaan suorinta tietä. Vessaan. Katsoin hölmönä sillä tilanne oli päällä eikä silloin vessaan mennä. No mutta ymmärsinkin heti asian kun Pomo tuli ulos kylpytakissaan. Ihan hyvä että se ajatteli asiaa vähän pidemmälle kuin minä tällä kertaa. Ihmisten ei kannata aina näyttäytyä niikuin luonto on tarkoittanut.
Yritin tunkea sisäovesta samaan aikaan Pomon kanssa enkä millään olisi malttanut olla sivullisena Rosvon kiinniotossa. Ovi kuitenkin suljettiin nenäni edestä tylysti. Vaikenin, sillä osaltani peli oli näin menetetty. Naapurissa vinkulelut jatkoivat räkytystään, tekevät sitä muuten pienimmästäkin liikkeestä rapussa. Ovella ollutta vanhemman puoleista Rosvomiestä varmaan nauratti koska Pomolla oli hiukset linnunpelätintyylisesti ja silmät kuin silmäpussieläimellä konsanaan. Ripsiväriäkin säälittävästi levinnyt.
Sen verran pääsin kurkkaamaan, että näin Rosvon ja se toivotti mulle hyvää ruokahalua. Täh?
Paketissa oli myös uusi lelu, joku Kongi nimeltään. Se olikin aivan ihana, varsinkin kun Pomo tappoi banaanin, jotta sain makua siihen lisää. Kyseessä on jokin koirien hampaisiin liittyvä asia ja hammaskiven takia Pomo sen varmaan hommasi kun tarjouksessa sai. Tuleekohan tästäkin ripuli? Tai suupieliä kutittamaan? Ehkä, sillä kyseessä on muovista tehty vehjes eikä niistä ainakaan terveellisiä lisäaineita irtoa.
Pomo on ollut euforisessa tilassa koko alkuviikon, kuuntelee mm. Matti Johannes Koivua. Se kävi oopperassa lauantaina katsomassa sellaisia toisenlaisia perhosia kuin mitä me treenataan. Kyseessä oli ilmeisesti aika ammattimainen esitys vaikka onhan se meidänkin juttu, ainakin yhtä koskettava. Kuulin, että Pomo olisikin esityksessä myös Demoni perhostelun lisäksi. Se sopii sille oikeen hyvin mun mielestä.
Tän mukaan me nimittäin lenkkeilläänkin. Ainakin minust välillä siltä tuntuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)