Ensinnäkin se tuli kämpille kauluri täynnä keltaista lunta eli harjoittelijat olivat vissiin yhdistäneet kastroinnin ja lumiongelman Viikissä. Eihän kauluri Persjalkabullilla ole kovin toimiva vempain, ymmärrätte varmaan.
Lisäksi olin hiukan jopa huvittunut siitä, että näin Epen ekan kerran kännissä. Se oli kuulemma narissut silmät kiinni koko automatkan. Onneksi ei sentään oksentanut kauluriinsa. Vaikka Pomo oli todella tyytyväinen Epen olemukseen sen vaan nukkuessa, niin olin kuitenkin hiukan empaattinen kaverille.
Ero käytöksessä on melkoinen jos verrataan tähän koirapuiston hetkeen.
Olen kyllä vakaasti sitä mieltä, ettei Epe itse edes tajua siltä puuttuvan jotakin, koska tuota kumikäytävää se olisi puistossakin irrottanut maailman tappiin asti. Eikä sellainen mun mielestä ole ihan fiksujen koirien hommaa.
Ja uskokaa tai älkää, suurin kärsimys Äijälllä tässä Epesodissa on ollut. Sehän melkein purskahti itkuun kun huomasi, että koirakaverilla oli vaan tyhjät nahkapussit jalkojen välissä. Ja siitäkös Pomo on saanut silmilleen pyöritettävää. Jonkinlaisessa symbioosissa huushollin miehet kyllä tuntuvat elävän oheisista asennoista päätellen. Fengsuit kohdallaan.
Eli kaikenkaikkiaan pallien poisto aiheuttaa suuria tunteita - kellä minkäkinlaisia. Toisaalta, hintakin oli noin sata euroa/ palli. Plus toimistomaksu. En tiennytkään, että maan johtavassa eläinsairaalassa toimenpide suoritetaan kopiokonehuoneessa. Olisin voinut viidestäkympistä puraista molemmat kassit yhdellä kertaa. Ja lähellä se on monesti ollutkin.
Mutta koska meillä on ollut Epen kanssa hyvätkin hetkemme (mm. kovilla pakkasilla häpesimme yhdessä Pietarilaista katulapseutta) en koe, että voisin kovin vihainen ainakaan olla. Ja miksi olisinkaan, jos kaverista on tullut lunkimpi kaikin puolin. Hyville ollaan hyviä ja pahoja purraan persiistä. PPP.
Viime päivinä olen jäänyt paitsioon kuvia otettaessa, joten laitetaan tähän uuden persoonan Epestä muutama paparazzimainen otos. Onneksi Epellä ei huumorintajua ole muutenkaan niin ei haittaa vaikkei se ihan parhaimmillaan näissä ole. Ei se silloin osaa suuttuakaan.
Laitoinkin muuten eilen ihan ranttaliksi kaiken. En uskonut mitään mitä minult pyydettiin enkä muutenkaan ollut kovin kiva. Pomolla oli pari vapaapäivää ja se lähti iloiten tänään töihin sillä olen piipittänyt aika paljon. Ramppasin mm. ikkunassa aina kun auto ajoi ohi. Lähinnä halusin varmistaa, jos joku vaikka tulee meille.
Suosin myös tuojottamiskikkaa Pomon ärsyttämiseen. Saatan tuijottaa sitä lähietäisyydeltä niin kauan, että se viimein sanoo, että "mitä". Tai "lopeta". En koskaan vastaa mitään vaan jatkan tuijottamista.
Tai jos joku lähtee keittiön suuntaan niin kimpoan perässä. Saman teen mikäli joku alkaa pukea päälleen mitään sellaista mikä voisi olla ulkoilua varten. Näihin tilanteisiin kuuluu paikoillaan steppaaminen.
Sain kaiken tämän käytöksen kunniaksi Rescue Remedyä, jota Pomo laittoi vaivihvaa myös Äijän iltateehen kun ei kestänyt sen Pallisurua.
Sairaalan tädit jättivät hienon pääkalloteipin jalkaan, jotta Epe muistaa olemassaolonsa tarkoituksen selvittyään hiprakasta. Pomo otti sen vaivihvaa pois ennen selvää päivää.
Kun eteinen ei riitä. Aiemmin se oli ego, joka ei mahtunut minnekään. Kauluri tuli tilalle. Tielle.
Olisko kaupungilla hommia näinä lumekkaina kuukausina? Tarjolla sopuisa työntekijä omilla välineillä, kohtuuhintainen (eli ilmainen) eikä enää valita työoloista.
Lumesta nauttivat koirat ja ihmiset. Pomo nauttii lumesta koska näihin aikoihin saa laskiaispullia. Palautuspulla ei ehkä ole se mitä Valkku on ajatellut kahvakuulatulosten parantamiseen. Irlikset ovat kuitenkin lojaaleja eivätkä vasikoi. Mutta eihän netti olekaan vasikointia vaan kauttarantaan informointia: lisää treeniä tai tämä vauvan pään kokoinen pulla alkaa visuaalisesti haitata silmää Bossen takalistossa. Ja kuten arvaattekin, veitsellä ei todellakaan jaettu tätä herkkua kenellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti