lauantai 11. helmikuuta 2012

Elokuvaa elämästä

Pomo tunkee pärstänsä ajoittain epäilyttäviin juttuihin. Se kävi pyörähtämässä Vuosaari-elokuvassa ja näytteli itseään. Ei siten kuin siinä filkassa aika moni muu tekee vaan ammattinsa puolesta. Sen monotonista ääntäkin kuuluu parin lauseen verran.

Posse kävi kutsuvierasensi-illassa ja tuli kotiin tuhkimona jo ennen kello kymmentä. Oli kuulemma itkenyt elokuvaa katsoessaan, vissiin kun näki oman muutaman sekunnin roolisuorituksensa, ja ahdistunut Ravintola Teatterissa julkisten ihmisten meininkiä. Edes ilmainen viina ei saanut sitä jäämään.

Pysynee kotona visusti tuon kokemuksen jälkeen ja olen sitä mieltä, että hyvä niin. Keskittyis enemmän muhun. Eikä se näytteleminen niin helppoa ole. Muistatte varmaan kun siitä itsekin pääsin osalliseksi.

Sen verran kuitenkin tiedän, että kun aletaan kertomaan oikeasta elämästä niin taivastelua riittää. Kumma juttu, että kun suoraan kerrotaan, että koulussa jatkuvasti joku saa räkää naamalle tai vessoissa pahoinpidellään ihmisiä, niin siitä tulee mediassa sandaali.

Mitä ihmettä jalkineilla on tekemistä kaaosuutisten kanssa? Ja eikös sossut ole sitä varten, että henkisen pahoinvoinnin tullessa voi ihminen pyytää apua. Luulen, että suomalaiset ei halua kun ollaan niin vahvoja vielä siitä talvisodasta selviämisestä. Ja eihän toisesta voi pitää huolta kun ei osaa itsestäänkään. Sen toteamiseen ei tarvita tärkeitä tutkimuksia. Kannattaisko tehdä niinkuin pitää eikä yrittää olla nokkela? Ei asioita saa aina muutettua vaikka miten muuta haluaisi. Sen tietää Epekin tätä nykyä ilman miehisyyttään.




Miä osaan pitää huolta toisista. Ja sitten voin paremmin itsekin. Loogista se.

Olettekos muuten kuullut sitä, että aika monen mielestä olisi pitänyt paremmin tiedottaa viikko sitten olleesta huonosta ilmasta. Sitten ei olisi tapahtunut niin paljon kolareita kun ihmiset olisvat tienneet minkälainen ilma on kun se olisi kerrottu radiossa tai netissä. Epäloogista se ja voi hyvää päivää saakelin tollot.

Ei kommentteja: