Asiaa lääkärille

Minul on ollut asiaa nimenomaan kirurgille jo siitä asti kun ensimmäisen kerran tapasin Epe Erikoisen. Lobotomiasta ei olisi ollut hyötyä sillä päässä ei ole mitään poistettavaa. Alapäässä sen sijaan sijaitsee urosten aivot ja sinne, sinne viimein kajotaan ja toiveeni siis on kuultu.

Pomo tilasi Epelle Viikin pieneläinvastaanotolle ajan ihan siitä yksinkertaisesta syystä ettei sillä enää pinna kestänyt. Meillä on aika usein ollut kävelyllä semisti katastrofin aiheet sillä joukossa on ollut tuo kaikkien Äijien Äijä -tarkoitan tässä lauseessa sitä nelijalkaista vaikkei perheen kolmijalkainen juuri huonommaksi jää. Mökötyksen aiheista päätellen.
Kuuntelin sivukorvalla kun Pomo soitteli pariin paikkaan hintatiedusteluja. Itse kyllä pidin tärkeämpänä toimenpiteen nopeaa täyttämistä ennemminkin kuin hintaa. Reilun viikon päästä on Epellä aika varattuna eutan... eikun kastrointiin.

Sen jälkeen kuvasta saattaa puuttua jotakin.

On minulkii ollut lenkillä hiukan ulkopuolinen olo eikä kateeksi ole käynyt Pomoa ollenkaan. Kerran kävi niin, että Epe oli sillä hihnassa ja miä sain keikkua vapaana. Sen takia erityisesti kotikulmilla oon vapaa sillä Epen kanssa pitää oikeasti keskittyä kävelemiseen ja tutkan lailla bongata kaikki koirakot parinsadan metrin säteeltä. No, pääsimme naapuritalon kohdalle kun minul tuli aika iso kakka. Tielle. Pomolla ei ollut pusseja mukanaan ja se jäi pohtimaan mitä tehdä asialle. Samalla suolen tyhjäksi saaneen innolla otin lähtöjä Epen ohi ja härkin sitä samalla omalla vinttikoirien tyylilläni, jonka olen huomannut Epeä ottavan päähän aika helposti. Se alkaa tekemään samaa mutta vaan sen verran mitä hihna antaa myöden, jolloin veikkaan, että sitä on aika vaikeaa hallita.

Pomo ei selvästikään voinut moraalisena koiraihmisenä jättää läjää siihen vaan haki hippitalon pahvinkeräyksestä Elovena- pakkauksen. Ähräävä bullterrieri vasurissaan.
Hyvä idea sinänsä mutta paketti oli molemmista päistä auki. Huomasin sen mutta ei kai se mitään haittaa, ajattelin, ja jatkoin sinkoilua.

Pomo yritti saada tenniskyynärpää-kädellään läjää pakettiin ja toisessa kädessä reuhtoi 30 kiloa testosteronia. Lisäksi miä sohlasin asiassa mukana kunnes tajusin vähän matkan päässä koiran ja pompin samantien sinne. Niin ei saisi tehdä, tiedän, mutta käytin hyväkseni Pomon hankalaa tilannetta.

Lopputuloksena tästä oli seuraavaa:
sain vieraalta koiralta ärähdyksen (tosikko), sen omistajalta kauhunsekaisen äännähdyksen vaikka Posse sai pyydettyä anteeksi käytöstäni hampaittensa välistä, Pomolta tuli huudot kun en ollut hallinnassa (ihan kuin olisin ollut sitä hetki sittenkään), Epe sai Pomolta huudot koska ei pysynyt paikallaan ja alkoi vielä ärisemään vieraalle koiralle, Pomolta lensi pipo päästä (hanskat oli jo aikoja sitten heitetty pois), Elovenan kuoret vietiin lopulta tilanteen rauhoituttua kimpassa takaisin pahvinkeräykseen ja kakkakasa jäi höyryävän lumikuorrutteisena paikalleen.

Kuka vielä on sitä mieltä, että arkiset asiat elämässä on ne kaikkein kauniimmat?

Olen aiemminkin vissiin laitellut kuvia meistä Epen kanssa, se kun tykkää olla perskärpänen. Tässä vielä muutamia, jotka saattaa joidenkin mielestä olla hellyttäviä. Minust ei niinkään. Ja kuka nyt sammakon kanssa samaan kuvaan haluaisikaan jos ensin kysyttäisiin. Ja vois myös päätellä että nukun aika paljon.

Kahvakuula on ollut Pomolla levossa jo hetken aikaa. Sillä meni kaikki kevään treenit uusiksi kun töissä kuulemma oli tullut kyynärpäähän ongelmia. No mutta Pomon logiikan mukaan kisoihin voi silti osallistua toisella kädellä. Mietin vaan sitä, että aikooko se muka tehdä sen 10 minuuttia nyt sitten vain yhdellä kädellä kun kahdellakin se on ollut ylivoimaista.

Kaipa tuo itse tietää missä haluaa itsensä nolata taas. Olen jokatapauksessa mennyt jo aikaa sitten sekaisin tässä asiassa sillä välillä kuulia taas on kaksi eikä aikaa kulu kuin pari minuuttia kun kunto loppuu. Eikö niillä ole sääntöjä, että miten niitä kuulia oikeen nostetaan? Eihän ampumahiihdossakaan anneta jonkun ampua vaan seisaaltaan tai jättää ampumatta, jos ei kilpailupäivänä oikeen huvita.

Käytiin eilen Mäntsälässä katsomassa yhtä taloa ja olin ihan puhki reissun jälkeen. Oltiin Pomon kanssa molemmat sillä miä nukuin 15 tuntia putkeen ja Bosse 11 tuntia. Muutenkin sen on pitänyt keskittyä nukkumiseen aiempaa tarkemmin. Jotenkin se liittyy vatsahappoihin mitkä sillä ei oikeen toimi ja jatkuva stressi on alkanut näkyä myös vyötäröllä vaikkei se viäl pyörimällä eteenpäin ole kulkenutkaan. Mutta hauska pointti tuo vatsahappoteoria sillä syyhän minust on vaan siinä että se on syönyt liikaa.

Mutta vaikeaahan se on itseään peiliin katsoa. Ihan konkreettisestikin..

Tää viikonloppu ollaan kahdestaan ja silloin ei pinnaa juuri kiristä. Saa pötkötellä leveästi ja nauttia läheisyydestä ilman kolmansia tai neljänsiä osapuolia. Ja yksinkin kun Posse on töissä.

Luulen, että kevät alkaa olla tulossa. Talitintit (onko se todellakin ihmisten antama nimi lihavalle linnulle? Mikäs lihava koira sitten on, talirakki?) laulaa ja aurinko paistaa. Pallit heitetään roskiin ja mieli kohentuu korkeimpaan sfääriin. Nappaillaan suolahappotabletteja ja otetaan aamuin illoin kuitulisää. Mikäs on koirankaan ollessa kun henkinen valaistuminenkin voi ruokaa pummatessa tulla hetkenä minä hyvänsä. Niin sitä terveys kohenee ja kroppa toimii niinkuin sen on tarkoitettu ilman pierun häivää tai Siperian kokoista turvotusta.