Kolme väriä keltainen

Pitkääkin pidempi näyttelyviikonloppu on viimein takana. Pitkä oli viikko sitä odotellessakin. Sopeutuminen kaupunkielämään meinas ottaa voimille ja kun kamoja alettiin perjantaina pakkaamaan niin aattelin, että tästä ei hyvää seuraa. Pinna meinas olla hieman kireällä kotona. Pomo törmää töissä aika usein hölmöihin ihmisiin ja sen tarvii päästä muualle hetkeksi. Sitä vaa ihmettelin, että miten tän reissun väki siihen auttaa.

Mutta oli meillä ihan kivaa. Hösäsin Pomon perässä minkä kerkesin koska jänskätti olla karavaanarikoirana. Päästiin nimittäin kyläilemään niiden aiemmin tapaamani kolmen lössykkäpojan ja kasvattajan kommuuneihin. Yksi pojista oli muuten Romeo Pippelinvilauttaja.
Hippejä ei juuri näkynyt mutta juoppoja sitäkin enemmän. Päätin heti alkuunsa pitää huolta porukan alueesta ja vahdin ohikulkijoita aina tarvittaessa. Lopulta delegoin homman pojille kun en enää jaksanut olla ainoa tarkkasilmäinen.

Olin kyllä sunnuntaina aika poikki kaikesta. Sprinterissä ei mahduttu Pomon kanssa nukkumaan kunnolla ja se potki minuu kylkiin ja muuallekin. Viskin hajuinen hengitys ei sekään kuonon edessä ollut ihan unettavaa. Kaiken lisäksi mun piti mennä kehään sillä toiseen näyttelyyn Pomo oli mut muistanut ilmottaa. Ei helevetti että kiinnosti ihan sairaasti olla siäl kehässä. Vatsa ei ollut toiminut aamulla ja olo oli jokseenkin muutenkin sellainen krapulainen vaikken mitään ollut ottanut.

Meitä oli kolme Osittaissiskoa samassa luokassa ja miä ekana. Ensinnäkään, en käsitä miks kaikkien pitäis olla nenä samaan suuntaan kun rivissä seistään. Miä halusin olla toisinpäin ja niin tein. Huomasin kyllä, ettei se oikeen Possea miellyttänyt mutta myöntyi sitten lopulta siihen, että sain seistä 45 asteen kulmassa muihin nähden, kuono portille päin.

Ette ehkä ymmärrä mutta vieraiden ihmisten tuleminen iholle on epämiellyttävää. Ennen kehää haukuin pois erään hörökorvaisen ja ylipainoisen näyttelyturistimiehen, jolla oli omituinen murre englanninkielessä. Yritti tulla lässyttämään jotain, josta ei kukaan saanut mitään selvää. No, meidän kehässä ollut tuomari oli ihan ookoo mutta en vaan tykännyt siitä. Piste. Väistelin minkä kerkesin ja yritti se juustollakin minuu lahjoa pysymään paikallaan. Pomo näytti mun hampaat sille ja oli ilmeisen häpeissään mun käytöksestä.

Voisin lyödä vaikka vetoa ettei se itekään kääntäis vatsaansa rapsutettavaksi jos joku tulee haisevan juuston kanssa lääppimään kuonosta persiisiin.

Dumari oli pahoillaan Pomolle kun sain keltaisen nauhan. Pomo oli pahoillaan itselleen ja dumarille. Miä en ollut pahoillaan ollenkaan vaan helpottunut että leikki loppui osaltani siihen.

No mut tossukkapojille näytin uusia temppuja ja mietinpä sellaistakin, että miksei kekseliäisyydestä anneta ruusukkeita ja pokaaleja. Te ootte vaan niin tyhmiä, jotka suostutte ihmisten hömpötyksiin kun maailmassa on niin paljon muutakin tekemistä.

Peräkammarin poikien kulkupeli ja meidän nukkumispaikka Sprinteri. Pomolla oli niska jumissa ekan yön jälkeen kun tyyny oli kuulemma liian pieni. Joo just, ja mun selkä oli kipee kun joku muksi siihen jatkuvasti.

Naiset oli laittaneet miehensä hommiin. Sateessa.

Katsoin päälle ettei ruokaa pilattaisi väärällä valmistustavalla.

Pomo sai tehtäväkseen marinoida possun sisäfilettä merkillisessä pussisysteemissä. Tuoksui kyllä hyvälle se - ja maistuikin kun lopulta sain muutaman palan maistaa. Pummasin myös omatoimisesti yhden jälkiruokamustikkapiirakan muovipöydältä ja sain Pomolta huonoa energiaa.

Yön pimeydessä sain hätistellä poikia kun eivät tajunneet olla jo nukkumassa.

Päästiin viimein lähtemään kun Veteraani-Vanessa oli käynyt konkkaamassa kehästä vikat pokaalit. Siinä kuuden jälkeen illalla käveltiin tien viereen linja-autolle. Vatsakin toimi viimein.
Bussilla päästiin melkein kotiovelle ja simahdin petiin samantien. Pomon piti lähteä aamupäivästä töihin mutta ehdittiin nukkua 14 tuntia eikä tullu mieleenkään käydä edes pissalla sinä aikana.