Syvällinen Syksy

On se hyvä, että nykyään pääsen välillä maalle rauhottumaan. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että meistä kahdesta Pomo on se, jonka pitää päästä rauhottumaan ja tietty sen mieliala vaikuttaa minuunki. Teille sivumainintana, jotka ette koirista mitään ymmärrä, että me eläimet tiedetään ihmisten asiat ennenkuin ne itse niitä tajuaa. Yleensä eivät kyllä tajua sittenkään. Energia nääs on se mikä maailman menoa liikuttaa. Niin itsestään selvä asia eläimille mutta ei todellakaan ihmisille. Ja täällä kaupungissa asian tietämättömyys suorastaan lyö silmille.

Luulen, että juuri sen takia Pomolla alkaa ajoittain nyppiä homo sapiensit tosissaan. Nyt kun Torstilla ei pääse päätä tuulettamaan, niin ainoa keino on päästä muutoin pois ongelman ytimestä - kaupungista. Toisaalta, ymmärrän Pomon kypsymisen täysin. Jos mun töissä, siis jos tekisin töitä, joku tulis inisemään siitä, että joku tuntematon potkaisi iltahumussa kadulla polveen ja vaatisin sitä kansalaisten verorahoilla tutkittavan, niin varmaan pyörtyisin myötähäpeästä.

Uskokaa tai älkää, mutta teillä ihmisillä on melkoiset murheet:
vastoinkäymisiä ei saa olla ja kun niitä nyt sattuneesta syystä elämässä tulee niin kyllä virkavalta pitää huutaa apuun.

Miten monta kertaa olisinkaan soittanut hätäkeskukseen näitten kylän koiranpoikien kanssa, jotka tulee iholle ja hännän alle surutta. Olisin itkenyt puhelimessa, että lähettäkää poliisi paikalle, minuu kiusataan.

Tai entäs kun orava jallittaa eikä anna kiinni kun yritän haistella? Ei kun äkkiä luuri käteen ja soitto 112: tulkaa tänne, haluan saattaa rikostutkintaan tuntemattoman oravan, joka loukkasi kunniaani lähtemällä pois paikalta vaikka meillä Minun mielestäni oli kana kynittävänä. Kirjoittaa mokoma viäl Facebookissa kuinka oli tavannut metsässä juntin irlantilaisen ja minuuhan ei juntiksi perkele haukuta.

Josta tuli muuten mieleen, että tulikos mieleen vauvakuvia nettiin laittaessanne, että joku niistä kuitenkin saa kiksejä toisella puolella maailmaa? Entä tuliko mieleen, ettei salasana ole mikään luotisuoja jonka takana voi puuhastella mitä vaan? Jos ihminen poistaa verkosta jotain niin toinen ihminen sen saa kaivettua uudelleen esiin.
Se on vähän niinkuin hajujälki. Vuoden päästäkin haistan kun naapurin Nipsu-kissa on antanut jollekin toiselle koiralle kyytiä. Se tieto mihinkään koskaan keltään häviä.

Mutta eihän kukaan vissiin enää osaa nähdä pienissä jutuissa olevia jujuja. Kuten vaikka sitä tunnetta kun saa automatkalla lepuuttaa nenää kuljettajan niskassa ja nauttia läheisyydestä.

Tai nauraa isoille käsille pienessä ratissa. Joku itsetunnoton olis tosi nolona kun ei aja mersulla vaan micralla mutta ei sellanen kyllä koskaan naurakaan. Itselleen.

Tai miten hienoa on reissata kimpassa vaikka vaan Alepaan hakemaan siankorvia. Sitä jännityksen määrää ja ihmettelyä kuka matkan ajan istuu missäkin.

Tai että kuinka tosi kova jätkäkin voi väsyä kun huomaa tulleensa muurille jossa on tarjolla ihan liikaa ajateltavaa.

Eli jatkakaa samaan malliin niin pääsette taivaaseen. Käkiskää turhasta ja vittuilkaa muille. Olkaa kateellisia kun naapuri on onnellinen ja syökää itsenne lihaviksi. Ostakaa laihtumiseen omituisen mallisia "kahvakuulia" ja ihmetelkää, miten juuri Te jouduittekaan kaupallisuuden uhriksi.

Torstin rääkkäystä

Alkaa olla tuo touhu tältä kaudelta ohi. Ellei Pomo sitten keksi jotain jääspeedwaytä talviharrastukseksi. Sitä on tosin itsekin tullut harrastettua liukkailla keleillä. Meteli vaan ei ole yhtä kovaa mutta yhtä paljon sudituttaa.

Kaikenkarvainen Ooppeli oli huoltoautona vikalla reissulla Alastarossa. Hiukan vaatimatonta mutta kukas sitä heti alkuun saa sponssitallia itselleen. Renkaatkin pitää maksaa itse ja huoltomekaanikolle maksetaan luonnossa.
Ja kuten joskus olenkin maininnut, niin se vaikuttaa yleensä meikäläisen sapuskan laatuun kun Torstia pitää huoltaa.

Minuu ei noille reissuille saa mukaan edes pakottamalla.

Doggie Wars: Epesodi I - Korvakkaan kosto

No huhhuh mikä viikko.

Oon nyt hetken aikaa seurannut Äijien touhua sivusta ja täytyy sanoa, että on miehillä kyllä ihan oma maailmansa. Tässä muutaman päivän aikana olen nähnyt mm. smirkelöintiä, rähjäystä, lempeä ja irronneita korvia.

Pomossa on ilmeisen paljon testosteronia nyt kun se treenaa. Vietetään nimittäin välillä aikaa sellaisessa tallikompleksissa, jonne en viitsis tassujani mennä likaamaan ollenkaan. Ja kuten huomaatte, ei Äijän oma koirakaan saa huomiota silloin kun tuunataan. Melko kypsää touhua. Pomohan ei osaa Torstille tehdä muutaku laittaa bensaa tankkiin mutta aina se esittää olevansa kiinnostunut erilaisista toimenpiteistä joita miehet tekee vehkeilleen. Teknisille sellaisille siis. Tiedän kyllä, että Pomo mieluummin olis tien päällä ku tumput suorina paikassa jossa likaa vaan vaatteensa.

Viime viikonloppuna käytiin Epen kanssa saaristolaistunnelmissa Helsingin keskustassa. Oli kaikin puolin kaunista kun aurinko paistoi ja oli uusia tuttavuuksia. Myös krapulainen Variston Beckham ihanan Tarjansa kanssa oli lähtenyt rantakiville puuskuttamaan. Paikka on oikein sopiva siihen touhuun, sillä koirat saa olla sosiaalisia ja puljailla meressä ilman, että tarvitsee itse nähdä vaivaa.

No mutta auringon eteen tulikin yhtäkkiä synkkä pilvi kun Epe päätti toisen uroksen kanssa katsoa kuka on kuka. Siis niin typerää ja just sitä mitä en voi käsittää ollenkaan noitten pallipäitten kanssa. Mikä siinä on, että kun toinen sanoo, ettei mun persiissä tarvi olla, niin se toinen suuttuu siitä. Ja sitten se toinen suuttuu myös. Ja se toinen suuttuu lisää. Ja koska toinen suuttuu lisää niin toinenkin suuttuu lisää. Saatana mulle tarvi suuttua, sun persus on yleistä haistelualuetta.

Ja sitten on rähinä valmis.

Sanoin oman painavan sanani siinä temmellyksessä kun pojat olivat toistensa korvissa kiinni mutta minkäs teet kun temperamentti ottaa vallan. Oman lisänsähän näihin tilanteisiin tuo kirkuvat omistajat -tosin Pomo komensi niitä rauhottumaan. Vaikka ei Äijä kirkunut, se siitä olis puuttunutkin. Kerrankin Bossen työroolista oli jotain konkreettista hyötyä.

Epe joutui autoon arestiin siksi aikaa kun temmelsin Normaalin koiran tavoin Freijan kanssa. Pomo heitti meille keppiä kun se aatteli, että me haetaan se samalla tavalla ku vieressä polskiva sakemanni, joka veti kirsu vettä pärskien pienen siirtolapuutarhan kokoista ympyrää rannassa. Freijaa hirvitti ekaa kertaa meren äärellä parin millin aallot enkä itsekään tohtinut vatsaa kastella. 

  

Illemmalla sitten Pomo ja Äijä meni Epen kanssa lekuriin. Meni se toinen rettelöitsijäkin. Taisi sen Pomokin saada pari hampaan reikää näppeihinsä. Täytyy kyllä sen verran krediittejä antaa Epelle, että ei se sitä hommaa oikeesti alottanu. Sen takia oonkin ollu aika empaattinen sitä kohtaa kuluneen viikon. Pojalla on pari reikää korvalehdessä siinä kohtaa missä meillä koirilla on muutenkin tyhjää, joten ehkä kaikki on nyt hyvin kun paha energia on päästetty Epestä ulos.

Mitä tästä opimme? Ei kannata ottaa elämää niin tosissaan jos aikoo haistella saman sukupuolen takamusta.

Sen verran oon jo Kanta-Hämeeseen tottunut, että nukkumapaikat alkaa olla tutut. Vaaleanpunainen yliällö alusta oli Epeltä lainassa eikä oikeen ollut kooltaan riittävä. Mun peban koossa ei ole mitään vikaa (jos Pomo voi perseineen noin sanoa niin miksen minäkin). Hoodeepeitto oli jo tuttu Karvanaama-Peten autosta kun vietiin Veijoa keväällä huoltoon. Vissiin kaikilla samannäköisillä miehillä on tommoinen torkkupeitto. Jonkun mielestä kai söpöä, sillä pieniä nuokin peitot ovat. Nahkasohva olis muuten kiva mutta hiostava loppupelissä. Diivailin siinä siis vain hetken.

Pari päivää sitten Pomo lähti Torstilla töihin. Ei se pitkälle päässyt, taaskaan. Tällä kertaa ei ollut mopossa ongelmia mutta kypärä jäi kämpille. Siinä vaiheessa kun se pysähtyi ulko-ovelle miettimään onko kaikki niin mielessäni vinkkasin, että mietis nyt viäl rauhassa. Ovi rapsahti kuitenkin kiinni ja kohta kuului ikkunan takaa perkele.

Naureskeltiin Epen kanssa ikkunan takana ja melkein lyötiin tulosvetoa, että miten Pomo tilanteesta aikoo selvitä. Ehkä hiukan yllättäenkin se päätti tulla tuuletusikkunasta takaisin sisälle. En olisi uskonut jos en olisi nähnyt, että 80 kiloa naisenlihaa mahtuu perusrivarin tuuletusikkunasta kiemurtelemaan asuntoon. Toki, riisui se ensin itsensä melkein alusvaatteisilleen ennenkuin alkoi tunkea jalat edellä olohuoneeseen.

Onneksi naapurin Sihuahua Pomoineen ei nähnyt. Ilman selityksiä tuskin olisi selvitty. Avaintahan varmaan olis käytetty mikäli sellainen olis ollut.

Tämä ruusu ei ole millään lailla kytköksissä Pomon murtautumiseen. Heilautin sen hännällä kuitenkin lattialle innostuksissani yks päivä. Äijät osaavan toki olla hempeitäkin mutta kyllä muhun tehoaa parhaiten hyvä ruoka. Eikä sellainen Äijä voi olla paha joka syöttää raadellulle koiralleen sydämenmuotoisia nappuloita. Syön niitä itsekin ihan mielellään. Taste of Sweden mutta merkkiä en muista.

Hyvää viikkoa, käyttäytykää sivistyneesti ja olkaa tarkkana, maahan saatetaan hyökätä hetkenä minä hyvänsä.

Paluu tulevaisuuteen

Kesä on lusittu. Kesä meni nopeasti ja kesä oli kivakin. Pomo on päässyt takaisin töihin loman jälkeen ja arki on suht koht ennallaan. Mitä nyt erilaista soosaamista hoitopaikkojen ja muiden pikkureissujen välillä. Torstikin on viäl kuvioissa ja on perheeseen yrittänyt tunkea kaikenmoista tallaajaa mutta ollaan blokattu niitä tasaiseen tahtiin.

Kai me sit vaan ollaan niin kauniita ja vastustamattomia Pomon kanssa.

Ei Pomo enää edes muista mitä kaikkea on tapahtunut viime postauksen jälkeen mutta kuvat ovat lahjomattomia. Viime viikonlopulta voisin mainita ainakin erään tapahtuman Kanta-Hämeessä, tuolla rumien koirien maassa.

Olimme kylässä paikassa, jossa isännöi Epe Erikoinen - bullterrieri kuulemma mutta mun mielestä lampaan, muurahaiskarhun ja valkohain sekoitus. Yläpurentainen, sydänvikainen ja ennenkaikkea yli-lemmekäs. Mentiin porukalla Hämeen hiekkakentälle tutustumaan, sitä ennen olin nähnyt Epe Erikoisen vaan kauempaa ja todennut etten halua siitä mitään. Mutta sepäs halusikin. Kimppuunhan se kävi kun hihnoista irti päästiin ja joutui meikäläinen reittämään kaverin kupolia ihan tosissaan kun ei tahtonut uskoa etten halua sen kanssa minkäänlaisia rakkauden hedelmiä.

Luupää. Ja yli-lemmekäs, jo mainitsinkin. Pornahtava suorastaan jos oikeasti asiaa pohdin. Pojalta ei puhti kadonnut sateisen metsälenkin jälkeenkään mutta koska Pomo oli luottavainen mun arvostelukykyyn niin en suotta ottanut stressiä. Nössö se Epekin loppupelissä on.

Ja koska koiraa ja isäntää aina verrataan keskenään niin en tässä yhteydessä mainitse mitään Epe Erikoisen Pomosta. Oli silläkin joku vekki kuulemma päässään kun meikänaiset lähti takas Helsinkiin.

Kuvassa älypeli (en ymmärrä mitä Epe Erikoinen sillä tekee), jota sain kokeilla. Otin siinäkin ison koiran otteet käyttöön eli voimalla namit kaakkoon. Koska peli oli niin helppo en jaksanut enää parin kerran jälkeen asiasta innostua. Pomo vaikutti innostuneemmalta ja ehkä sen olis pitäny pelata mun sijaan.

Yöksi mulle sijattiin äijäpeti koska oltiin Äijien mailla. Voinette arvata käytinkö.

Torstille kävi melkein ohrasesti kun viime viikonloppuna kävi ilmi, että takarenkaasta näkyi vaijereita. Eli se tarkoitti noissa ajohommissa sitä ettei enää kannattais ajaa. Pomo ei ollu käsittänyt, että tommosella mopolla ajellessa kumit nyt vaan kuluu vähän eri tavalla kuin Veijon kanssa cruisaillessa.
Ens perjantaina on kuitenkin taas uutta pintaa. Kyllähän se pomon naama jo alkaa sellasta vaatiakin eli ihan osuvasti se puhelimessa kaverilleen pinnoittamisesta kehui.

Pomo oli lomalla käymässä Laihialla. Siäl missä on ne kaikki Suomen sähläävät skotit ja irlikset. Pomo kävi ajelemassa milloin missäkin talon väen kanssa, Botniaringin radallakin hikoili ja palasi kotiin viimein umpijumissa. Miä olin sillä välin Vantaan Varistossa hoidossa.

Tässä tunnelmia meidän molempien kesälomasta tahoillamme:

Makoilin vuoroin ruipelon Lapsen kanssa ja vuoroin Variston Beckhamin kainalossa.

Alan olla samaa mieltä Pomon kanssa jalkapalloilun mielekkyyden kanssa sen katsomisen kannalta.

Mutta grilliruokaa ei voita mikään. Tarkkana siinä pitää olla.

Torsti Meren rannalla.

Tapsa tekee sitä miehen odotetaan tekevän.

Torsti ja hellekesän edesmenneet ötökät.

Turengissa tapaa kuulemma paljon samanhenkistä motoristiporukkaa. Mitähän ne pari prosenttijengiläistä siäl sitten mahtoi tehdä? Pomo on ainakin ihan sataprosenttisesti prätkähiiri enkä kehuis yhtään jos on jäänyt vaan yhteen prosenttiin.

Pääkallot on Pomon heikko kohta.

Kotona Kumpulassa tein tässä eräänä päivänä uuden kissalöydön. Samanlainen ketku vaikuttais olevan kun Nipsu joka kukkoilee kaikille. Nipsun nurkkia kun ohittaa niin pitää olla varuillaan sillä erään kerran se hyökkäsi pensaasta muristen kimppuun. Hullu se on mutta jotenkin viehättävä.

Metsässä oli myös merkillisiä lappuja. Tässäkin puhutaan jostain "ekologisesta lokerosta". Whaat? Minuu ei lokeroon laiteta vaikka Pomolla onkin oma Egologinen lokeronsa. Terveisiä vaan kaikille portailla käännytetyille.

Joskus pitää hakea perspäälle tukea kallioiden koloista.

Huumorintajuton Russeli luulee, että juomat kuuluu hintaan. Ai mihin hintaan? No siihen, että sitä räkytystä saa kuunnella koko Järvenpään kylä. Olis sillä juomakuppikin ollut niinkuin koirilla on tapana.

Pomo otatutti itsestään kuvan kun oli päässyt korkealle. Oikeastihan kuva on otettu siksi, että on todistusaineistoa sen rakennuksella olemisesta. Posse kun osaa sujuvasti väistellä hikiset hommat. No ei se minuukaa niin kiinnostais jos yhen mökin jo on väsännyt vaikka rakkaasta velipojasta perheineen onkin kyse.

Tässä kuvassa kaikki se mitä Pomolta jäi saamatta kuulakisoissa. Ei, väärin. Maskotti oli meiltä kotoa lainassa kisapaikalla.

Syyskuussa ihmiset parveilee cruisaillen.

Kumma kun huudetaan lisää palkkaa sellasesta minkä voi tehdä lungistikin. Pomon töissä visiitillä siis.